Äidit junassa
Z-juna Lahteen ääriään myöten täynnä ja kaksi äitiä lykkii vaunut eteisestä junavaunuun tukkien käytävän kokonaan. Kun siellä eteisessä ei ole kiva seistä! Väki ei pääse asemalla pois paikaltaan, kulku vessaan on estetty jne., mutta nämä järjen jättiläiset vain hyssyttelevät vauvojaan tajuamatta, että he ovat aika monelle matkanteon ongelma.
Konduktööri puuttuu asiaan, mutta yllärinä äidit ei haluakaan siirtyä eteiseen tai vaunuille varatuille paikoille, heillä kun on ihan hyvä siinä istuskella. Tarvittiin aika lailla napakka määräys siirtää vaunut muualle ennen kuin äidinmaitoon aivonsa valuttaneet ymmärsivät, että aina ei voi toimia niin kuin itsestä kivalta tuntuu.
Kommentit (3)
Tuossa tilanteessa voi itse siirtää vaunut tieltään eteiseen ulos lähtiessään. Eihän nyt niiden yli voi pomppiakaan ja ulos pitää päästä.
Nyky vaunut ovat vielä muutenkin valtavan isoja. Olen ihmetellyt, kun moni ei käännä käännettävää kahvaa, vaan ohi pitää tunkea.
Näitä äitejä on riesaksi asti mm. Kiasman kahvilassa. Kolme tai neljä vaunuineen vie ainakin kymmenen asiakkaan tila ja pienillä ostoksilla ovat tuntikausia parkissa