Karppauksesta. Alkuun apuja?
Olen siis miettinyt kokeilevani jättää huonoja hiilareita pois ruokavaliosta. En syö punaista lihaa lainkaan, kalaa joskus ja kanaa sitäkin harvemmin. Syön paljon päivittäin kasvisproteiineja. Lisäaineita välttelen parhaani mukaan, syön kerman kermana, voin voina, leivällä käyttänyt oivariinia. Juustoja syön paljon, täysirasvaisena tietenkin. En käytä makeutusaineita, hunajaa teehen, kahvin maidolla. Suosin kotimaista ruokaa,joten talvella en esim. osta tomaatteja/ kurkkuja vaan nautin kasvikseni kotimaisina juureksina, ituina yms.
Punaista lihaa en ole syönyt 13vuoteen, kanan syönnistä saan aina morkkikisen, eli eettisistä syistä vältän kanaakin, Suomesta kun ei ikävä kyllä saa luomukanaa toisin kuin muualta Euroopasta :(
Leipäni olen aina syönyt rukiisena, yleensä 100% rukiina. Joskus viikonloppuisin paahtoleipää. Pastaa ja perunaa olemme lapsiperheenä syöneet usein.
Eli pastan ja perunan poisjättämisenä sitten taitaisi toteutua tuo vähempihiilihydraattisuus minun kohdalla. Ruisleipää varmaankin jatkossakin joskus söisin palasen jos himo iskee. En ole koskaan minkään asian suhteen ollut ehdoton, en siis tässäkään asiassa.
Olen normaalipainoinen 165cm ja ehkä 58kg, emme omista vaakaa. Syön reilusti kasvispainotteista ruokaa, reippaasti rasvoja, voita ja öljyjä. Pähkinöitäkin kuuluu viikottain ruokavalioon, ituja idätän myös silloin tällöin.
Itseasiassa ruokavalionihan kuullostaakin jo ennen hiilihydraattien vähentämistäkin aika terveelliseltä omaankin korvaan ;) Karkkia syön silloin tällöin, suklaa oli etenkin raskausaikana herkkuani, nykyisin himo on laantunut. Mutta tumma suklaa on minusta parasta, ja sitähän karpahtavatkin ruokavaliot suosittelevat.
En tahdo laihtua, haluan vain kokeilla miten vaikuttaisi mm. energiatasooni, verensokerin heilahduksiin ja matalaan verenpaineeseeni hiilareiden vähentäminen. Myös pahat pmt-oireet vaivaavat.
Olenkohan nyt ihan oikealla tiellä asian kanssa? Joku kokeneempi karppaaja kun jaksaisi antaa vähän vinkkejä, ja tsemppausta.
Kiitos todella paljon jo etukäteen. Karppaus . infon sivuilla olen notkunut ja lukenut, mutta infomäärän paljous ja joidenkin fanaattisuus vähän tökkii näin alkuun.
Kommentit (13)
Kaikki kuulostaa hyvältä, mutta pyrkisin sinuna pois tuosta ruisleivän syömisestä. Ruis ei ole yhtään parempi vaihtoehto - jätä viljat pois aivan kokonaan, niin sokerinhimosi laskee. Söisit mielummin täysrasvaista juustoa, ja muita leivänpäällisiä " välipalana" eli leivän korvikkeena, jos tuollaisia kaipaat. Syötkö kananmunia? Ne olisivat erittäin hyvä lisä ruokavalioosi, erilaisissa muodoissa toki. Voisitko lisätä rasvaisen kalan syömistä? Miksi syöt kalaa todella harvoin?
-t
Perinteinen karppaus on kyllä lihansyöjille, että paljon enemmän saat nähdä vaivaa, kun välttelet lihaa. Miten soijarouheet jne? Voisitko niillä saada monipuolisuutta ruokavalioon lihankorvikkeena? Itse tosin en kannata soijan käyttöä perusruokavalion osana. Sen terveysvaikutuksia emme tunne vielä tarpeeksi hyvin.
Jos haluat muuttaa sitä karpimpaan suuntaan, niin jätä pois karkit ja leivät, sekä vaihda pastat ja riisit kasviksiin (voit esim. tehdä muussia kukkakaalista, parsakaalista, kesäkurpitsasta, jne.). Ei sinun mielestäni ole pakko syödä lihaa voidaksesi muuttaa ruokavaliota karpimmaksi, mutta pidä huoli, että saat riittävästi proteiineja esim. maitotuotteista ja pähkinöistä. Ja rasvan määrää joudut ehkä lisäämään jotta ruuasta saatava energiamäärä pysyy samana.
Voithan kokeilla näin pari viikkoa ja katsoa miten se vaikuttaa oloosi? Itselläni karpiksi siirryttyäni ensimmäinen viikko meni totutellessa (kroppa voi oireilla kun se ei enää saakaan energiaansa hiilareista, mihin se on tottunut), mutta sen jälkeen olo on ollut niin paljon parempi että takaisin en vaihtais. Siis tasainen verensokeri, pirteämpi olo, turvotus poistunut, jne.
Luomumunia syön kyllä, ja kalaa syön kun sitä järvestä saadaan ;)
Eli en syö kasvatettua kalaa lainkaan, että ihan muikku, siika, kuha, ahvenlinjalla ollaan, no tonnikalaa menee purkista joskus. Olen muutenkin lisäämässä kalansyöntiäni, kunhan nyt tästä pääsee pilkille taas. Muikkuhan on rasvainen kala, taimenta saa kesäaikaan kun mies käy perhokalastamassa lähikoskilla.
En oikein tiedä mitä neuvoja edes haen, tunnun olevan vain hiukan " eri lähtökohdissa" muiden vhh:ta noudattavien kanssa juuri tuon lihansyönnin kanssa, ja muutenkin kun suositaan lähiruokaa/ luomua jne. Kasvimaata on omasta takaa, laitetaankin ensi kesänä enemmän papuja kasvamaan ja kaaleja.
Niin soijarouhe kyllä kuuluu ruokaan pari kertaa viikossa. En olisi huolissani proteiinin saannista, syödään paljon siis papuja, linssejä, pähkinöitä jne plus juustoja ja partaäijääkin on mennyt ennen vhh:n tutustumistakin viikottain.
En ole siis edes vielä oikein aloittanutkaan ruokavaliota, no toista päivää menossa leivättömällä ja sokerittomalla ruokavaliolla. Eipä mun syömiset kyllä taida muuttua juuri lainkaan tästä muutenkuin juuri tuon leivän/jauhojen/sokerin poisjättämisellä.
Kiitos viesteistäsi :)
Voisit pitää myös taulukkoa siitä mitä saat ruuastasi, jos olet erityisen innostunut hifistelemään ja pelkäät, että jokin arvo jää liian alhaiseksi (prot, hh, rasva) mutta ilmankin pärjää. Tsemppiä!
Kysy vain jos on jotakin erikoista vielä.
-t
Kannattaakohan sun nyt kauheasti alkaa muuttamaan ruokavaliotasi jos se tämmöisenäkin sinulle sopii?
t. eräs, joka ei myöskään syö punaista lihaa ja kokeili kerran karppausta
Ainoa mistä olen huolissani on kuidun saaminen. Pitää finelin sivuilta lueskella enemmän aiheesta. Olen vain niin tottunut kunnon ruislimppuun ja siihen että vatsa toimii loistavasti. Mutta onko se lopultakaan sen ruisleivän kuitujen ansiota, vai suht runsaan kasvisten-ja soijarouheen, papujen syönnistä johtuvaa.
Jotenkin sitä on vain kasvanut siihen että kunnon ruisleipä miehen (tässä tapauksessa naisen) tiellä pitää.
Enkä nyt niin luomu-fanaattinen ole, lähinnä hintakysymys meidän kaksilapsisessa perheessä, ja ekologinen kysymys tietenkin tuo jonninmoinen kausitus ruokailun suhteen. Vaikka syömme maailmanääristäkin tuotua ruokaa, siellä kuuluisassa " ideal world:issä" söisimme lähiruokaa, kauden kasviksia ja sitä luomukanaa.. ;)
Kiitos vastanneille, kiva että saa vähän tsemppiä tähän alkuun.
Vierailija - 08.01. 10:27 vastaa tähän viestiin (8/9)
Etköhän jo valmiiksi ole suurinpiirtein hyväkarppi?
Kannattaakohan sun nyt kauheasti alkaa muuttamaan ruokavaliotasi jos se tämmöisenäkin sinulle sopii?
t. eräs, joka ei myöskään syö punaista lihaa ja kokeili kerran karppausta
Sehän tässä hauska juttu onkin että olen eilisen ja tämän päivän aikana tajunnut syöneeni aika karppimaisesti, oikea termi siis on ilmeisesti tuo hyväkarppi.
Minulla on ihan hyvä olo, mutta lasten kanssa touhutessa joskus jää esim aamupala pelkkään kahviin, sitten hirveä verensokerinlasku ja pakko saada jotain nopeasti kurkusta alas, se sitten usein on juuri se leipäpala tms. Että lähinnä tuohon verensokerin heittelyyn tahtoisin saada parannusta. Turvotusta tuntuu myös olevan jonkin verran, ja sen huomaa jos on pastaa syönyt edellisenä iltana jne.
Ei ole tarkoitus mitään tiukka karppikuuria vetää, vaan katsoa mitä kroppa tykkää kun jätän hiilareita vähemmälle. Uskon siihen että syön mitä mieli tekee, kuuntelen kroppaani jne.
Kiitos sinullekin viestistäsi :)
Sinuna en kyllä kovin tiukka karppausta edes tekisi. Painosi on aika normaali, ehkä hiukan normaalin alarajoilla, riippuu rakenteestasi.
Ruokavaliosi kuullostaa hyvältä, ehkä olisi ihan hyvä syödä esim. täysjyvä leipää, täysjyväriisiä jne kuitupitoista silloin tällöin. Tai esim. leseistä puuroa. Valkoisen jauhon poisjättäminen ei todellakaan ole kenelläkään haitaksi, samoin sokerin välttäminen.
Terv. th
ja kuuntelet miten kroppa reagoi. Saat luultavasti tarpeeksi kuituja kasviksistasi, ja papuja ja rouhettahan syöt myös runsaasti.
Tsemppiä.
Niin tungin tänne ketjuun kysymään tuosta hyväkarpin määritelmästä, mutta viestini katosi. Eli sallitaanko hyväkarpille esim. täysjyväriisin tai leivän syönti? Eli jos jättää valkoiset jauhot ja sokerin pois, mutta käyttää päivittäin esim. ruisleipää, niin onko silloin hyväkarppi? Ja paljonko niitä hiilareita saa syödä päivässä ollakseen hyväkarppi?
Vähän hakusessa tämä juttu, mutta toinen aloitteleva karppi täälläkin.
Kiitos jos joku jaksaa valaista minua asiasta.
Olethan hyvin hoikka, ja ruokavaliosi kuullostaa terveelliseltä.