Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En osaa olla läheisessä ihmissuhteessa
25.02.2019 |
En tiedä, miten tämän nyt lyhyesti selostaisi. Olen keski-ikää lähestyvä nainen ja kärsinyt aina yksinäisyydestä sekä joukkoon kuulumattomuudesta. Vanhempani olivat kuin robotteja enkä ikinä kokenut lämpimiä tunteita heitä kohtaan puhumattakaan siitä, että olisin rakastettu. Hyvän päivän tuttuja on, minulla ei kuitenkaan koskaan elämässäni ole ollut ihmistä, johon voisin luottaa. Lähtökohtaisesti en luota kehenkään ja jätän aina syvimmät mielipiteenki kertomatta.
Käyn terapiassa ja töissä (kalliiksi tulee, maksan terapiasta välillä 1000 €/kk enkä enää saa mitään Kelan tuia enää). Tällä kertaa terapeutti vaikuttaa pätevältä mutten silti koe päässeeni ongelmani kanssa eteenpäin.
Kaipaisin kamalasti rakkautta ja koskettamista, en kuitenkaan osaa olla suhteessa, jossa se on aitoa. En toisaalta halua enää yhtäkään "kylmää" ihmissuhdetta, joka muistuttaa lapsuudenkotini ilmapiiriä.
Aktivoiduin tuon ketjun "hyvä olo herättää traumat" perusteella tekemään oman aloituksen. Olenko tuomittu olemaan loppuelämäni yksin? Minua ahdistaa heti, kun mies aidosti sanoo rakastavansa ja työnnän tämän sitten aika nopeasti pois. En tiedä, löytyykö mistään niin kärsivällistä miestä, että tämä voisi antaa minulla aikaa vuodenkin tutustua rauhassa ja paineettomasti niin, että voisin rauhassa saada totutella siihen, että joku tosiaan välittää.
Hylkäystrauma toistuu silloinkin, kun välitän itse ihmisestä mutten kerta kaikkiaan pysty nopeasti tiiviiseen ihmissuhteeseen. Kiinnostunut mies ottaa loukkauksena sen, etten halua liimautua hetkessä ja toisaalta minäkään en halua tuottaa miehelle jatkuvaa pettymystä sitä, etten pysty sitoutumaan tämän toivomalla nopeudella.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa auttaa mutta olen itse samanlainen. Varsinkin alkuvaiheessa läheisyys voi ahdistaa pahastikin. Ongelma tässä on se että miehet tuntuu karkeasti jakautuvan kahteen ryhmään, niihin jotka ei halua sitoutua ollenkaan ja niihin jotka haluaa sitoutua liiankin tiukasti ja oletetaan suhteen etenevän yhteenmuuttoon pian. Mä haluaisin jotain tuolta väliltä.
Samaa mieltä. Minun on näistä kahdesta pahasta helpompi valita tuo, joka ei halua sitoutua ollenkaan ja se taas ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko täällä ketään, joka olisi jotenkin selättänyt ongelmansa?
Etkö pysty olemaan siinä suhteessa ahdistuksesta huolimatta? Itse olin ennen nykyistä suhdetta 12 vuotta sinkkuna, ja olin jo ajatellut etten koskaan enää halua parisuhdetta. Löysin kuitenkin aivan ihanan miehen ja halusin hänet. Silti, koska olin niin tottunut yksinolooni, minua ahdisti alkuun ihan julmetusti se toinen ihminen. Päätin kuitenkin vaan sietää ahdistukseni ja katsella rauhassa, koko ahdistuksesta miehelle kertomatta, että menisikö se ohi, tottuisinko vielä yhdessäoloon toisen kanssa. Näin kävi, että totuin, vuoden-pari siihen meni, sitä ennen aina ahdisti yhdessäolo silti vaikka se toisaalta oli mukavaakin.
Alue: Aihe vapaa
En kyllä osaa auttaa mutta olen itse samanlainen. Varsinkin alkuvaiheessa läheisyys voi ahdistaa pahastikin. Ongelma tässä on se että miehet tuntuu karkeasti jakautuvan kahteen ryhmään, niihin jotka ei halua sitoutua ollenkaan ja niihin jotka haluaa sitoutua liiankin tiukasti ja oletetaan suhteen etenevän yhteenmuuttoon pian. Mä haluaisin jotain tuolta väliltä.