Elämän kipinä, miten löysit

Kun elämä satuttaa, kun kaikki hajoaa ympäriltä, kun jäät yksin, kun mikään ei enää tule ennalleen, koskaan, eletty elämä on takana, eikä mitään ole enää edessäpäin, suru musertaa alleen, siltikin elämä jatkuu, joka päivä herään uuteen aamun ja joka päivä on kuljettava iltaan, vaikka askeleet on raskaat ja pitkät, on ne askeleet otettava, mutta aijan myötä ne askeleet kevenevät ja lyhenevät, aamut ei ole enää tuskaa herätä uuteen päivään, iltaa kohden päivät lyhenee, samoin suru väistyy hetki kerrallaan, yön pimeys ei enää peloita, vaan se kietoo minut hellään huomaan, että vielä huomisen näkisin, ennen en nähnyt tuskaltani, nyt näen, elämäni lanka löytyi uudestaan vain ajan kanssa, vaikka tuntui että elämän liekki sammui myös minussa mieheni kuoltua, ja sammuikin, moneksi vuodeksi, mutta vuosien, niin pitkien 7 vuotta kuljin vain kulkien ilman määränpäätä, kun vihdoin hyväksyin, vihdoin ymmärsin, että elän täällä vielä, nyt vasta olen saanut rauhan, näin kauan se kesti minulla, unohtaa ei tarvitse, eikä kaipuu jätä koskaan, mutta surullakin on aikansa, nyt vasta usakallan katsoa valokuvat, ja muistella kaikkea sitä elämää mitä elimme, ja olimme onnellisia, 29 vuotta on pitkä matka kulkea, 7 vuotta sen jälkeen kivikkoista polkua, nyt on edessäni sileä tie, löysin elämäni uudelleen jälkeesi, sain kipinän uuteen, kun ymmärsin luopua, kaikkea hyvää kaikille rakkaimpansa menettänäille, jokaisella meillä on aikamme kulkea, aikamme lähteä, aikamme luopua.