Hävettää puhua omasta painonnoususta lihavalle

Ei ole provo, toivoisin asiallisia mietteitä..

Minulle lihominen on hirveä kriisi, tosi kiusallista puhua lihavammalle siitä.. Mitäköhän se ajattelee..

Mielialalääkkeet nostivat painoa ja huononsi itsetuntoa. Joten tämän otin puheeksi minua isommankokoisen naisen kanssa. Mielessä ajattelin, että anteeksi,kun valitan näin "pienestä" painonnoususta, vrt.hänen kokoonsa

Ap.

Voiko omasta lihavuudesta ja sen tuomista haasteista ja kipukohdista puhua itseään paljon lihavammalle ammattihenkilölle?

Ymmärrän hämmennyksesi. Tuossa tulee helposti epäilys siitä, että toinen vähättelisi sitä painon nousua ja sen aiheuttamia ongelmia.

Minulla paino nousi mielialalääkkeen vuoksi niin paljon, että lähes koko vaatevarastoni kävi pieneksi. Sillä painonnousuvauhdilla olisin joutunut uusimaan vaatevarastoni vähintään kerran vuodessa, mutta minua sitä ei pidetty ongelmana, koska en vielä ole ylipainoinen. Jouduin lopettamaan sen lääkkeen muista syistä.

Ei hämminkiä. Kyllä hän näkee, että olet lihonut ja tietää syyn.

Se on ammattilainen. Kyllä se ymmärtää jo ihan työnsä takia.

Kyllähän se ammatti-ihmisenä tajuaa, että sulle se pienempi painonnousu häneen verrattuna on iso asia koska olet pienempi kokoinen ja tottunut esim. tiettyyn painoon plus pienempikokoisella ne pienemmätkin kilomäärät näkyy helpommin joten tottakai se vaikuttaa sellaisen ihmisen itsetuntoon, varsinkin jos on vielä masentunutkin. Ei sun tarvi hävetä, ei se että sulla on ongelma ja joku mistä et itsessä pidä tarkoita että jos jollain muulla on asiat ns. huonommin suhun verrattuna niin et saisi olla surullinen siitä, että SUN keho muuttuu... ihan inhimillistähän se on surra painon nousua tai muuta muutosta kehossa... turhaan mietit sitä että et voisi tälle ihmiselle siitä puhua. Jos tuo ihminen nyt loukkaantuisi tai ihmettelisi, niin sitten ei ole kovin ammattimainen ! 

Olen lihava enkä toivoisi kenellekään toiselle samanlaista haittaa. Minua surettaa tosi paljon jos näen jonkun lihoneen, ja toivoisin heidän pysäyttävän painonnousun ajoissa. Itsellä oli aina olo: en nyt enää voi enempää lihoa. Kyllä vain, voi kun olisin nähnyt tulevaisuuteen..

Itse jo valmiiksi isotissisenä haluaisin isommat rinnat ja ärsyttää kun ystävissä on vaan pikkurintasia niin niille ei voi avautua tästä. :(

Mä olen ollut samassa tilanteessa. Olin silloin tosin sen verran ujo tyttö enkä sitten ikinä uskaltanut ottaa puheeksi itseäni huomattavasti isomman terapeutin kanssa, joka tosin ei ihan ollut mulle se sopivin tyyppi muista syistä johtuen.

No toisaalta joo... on tosi ärsyttävää jos joku normaalipainoinen valittaa painostaan minun sairaaloisen lihavan rinnalla, mutta jos oikeasti on ylipainoa, niin siitä vaan, mutta toki kohtuutta siihen valitukseenkin.

Ammatti-ihmisellä taas on eri asia, sehän ei koske häntä henkilökohtaisesti yhtään mitenkään mistä asiakas puhuu, siinä keskitytään asiakkaan ongelmiin, oli ne aiheellisia tai ei, eihän se mikään lihavuuskilpailu ole.

Minulla on tästä sellainen kokemus että koska olen lihava, ja sen syyt on henkisellä puolella koska syön tunteisiin, olen ollut vuosia uupunut ja syön iltaisin suklaata aina itseäni palkitakseni että taas olen yhdestä päivästä hengissä selvinnyt. Tämän takia menin psyk.hoitajalle lääkärin määräyksestä, siis puhumaan niistä henkisistä jutuista, en laihdutuksesta missään nimessä. No, se hoitaja oli sellainen itsekin pulska pian eläkkeelle jäävä täti. Ei siinä mitään, minä sosiaalisena ja avoimena ihmisenä puhun vaikka aidan seipäälle, mutta se alkoi ärsyttää että se hoitaja otti joka kerta puheeksi vaan sen laihduttamisen, ja viimeinen kerta meni liian pitkälle kun hän näytti mallia omilla käsivarsillaan että miten ne hänellä menee suoraan alaspäin vartaloa myöden ja mulla ei, koska mulla on kroppa lihava ja toki käsivarret paksut niin ne tekee tavallaan mutkan kun roikotan käsiä suoraan alaspäin. Sen jälkeen en sen akan pakeille mennyt, harmittaa vaan kun en silloin sanonut sille päin naamaa mitä ajattelin, olin niin äimistynyt että menin  sanattomaksi siinä hetkessä.

Olen reilusti ylipainoinen psykiatrinen sairaanhoitaja. Kun nuoret puhuvat minulle ulkonäköhuolistaan tai kehonkuvastaan, siinä keskitytään heidän ajatuksiinsa, kokemuksiinsa, tuntemuksiinsa tai tarpeisiinsa. En tiedosta siinä tilanteessa omaa lihavuuttani lainkaan, vaan olen ammattiroolissa, vaan sitä potilasta varten.

Kiitoksia asiallisista vastauksistanne :).

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen reilusti ylipainoinen psykiatrinen sairaanhoitaja. Kun nuoret puhuvat minulle ulkonäköhuolistaan tai kehonkuvastaan, siinä keskitytään heidän ajatuksiinsa, kokemuksiinsa, tuntemuksiinsa tai tarpeisiinsa. En tiedosta siinä tilanteessa omaa lihavuuttani lainkaan, vaan olen ammattiroolissa, vaan sitä potilasta varten.

Hieno juttu, kiva kuulla ammattilaisen näkemys asiasta. Ja ammattimainen henkilö ei tosiaan pidä ajatella tilanteessa omaa tilaansa, vaan keskittyä potilaaseen.

- Ap