Kuinka päästää irti?

Kolme vuotta sitten tapasin miehen, jonka kanssa ystävystyin nopeasti. Ollaan siitä asti oltu päivittäin tekemisissä. Ihastuneisuus hiipi myös peliin vähän salakavalasti ja tuo mies alkoi tunkea uniini ja rakastuin. Samaan aikaan hän sai vihdoin itselleen naisen, joka hänellä oli ollut kiikarissa jo pitkän aikaa.

Olin mustasukkainen, katkera ja kylmä luonnollisesti. Peittelin sillä surua. Hetken jaksoin ja lopulta hyväksyin, että ainoa tapa jatkaa ystävyyttä on särkeä oma sydämeni ja ottaa etäisyyttä hyvään ystävään. Onnistui jotenkuten ja pystyn katsomaan tuota toista naistakin silmiin. Kuitenkin on vaikea olo heidän kanssaan kolmestaan, tai edes heistä puhuttaessa.

Olen silti edelleen läheinen miehen kanssa. Hän juttelee asioitaan minulle. Kertoo suhteestaan ja vaikeuksista lapsuuden perheessään ja muutenkin puhumme välillä tosi aroistakin asioista. En oikein muuten osaa kuvailla sitä, miten lähellä toinen siinä on ja on ollut jo niin kauan. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet muutenkin elämässäni kovin mullistavia ja siksi tästä yhdestä henkilöstä on tullut niin kiinteä osa sitä.

Nyt tiemme ovat erkanemassa. Elämä heittelee suuntaan ja toiseen. Sydämeen tekee kipeää irtaantua näin tiiviistä rutiinista. Nähdäänkö enää koskaan? Jos ystävyys vain laantuu välimatkan ja ajan myötä? Edes kenenkään läheisen sukulaisen kuolema ei ole tuntunut näin pahalta. Tuntuu, että sydän ei meinaa kestää ja repeää ulos rinnasta. Itken vuolaasti ja en saa happea ajatellessani tätä asiaa.

Ei voi aikuisella ihmisellä olla mitään näin naurettavaa. Miten voikaan olla toisesta niin riippuvainen?

Onko tämä nyt se "elämän suuri rakkaus", vai miksi tämä sattuu näin paljon? Tiedän, että pitäisi vain repäistä laastari, mutta luulen asian jäävän vaivaamaan koko loppuiäkseni.