Onko normaalia vihata vanhempaansa?

Outoa on suoranaisesti vihata, mutta se ettei tykkää ja välttelee, ei taas sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Outoa on suoranaisesti vihata, mutta se ettei tykkää ja välttelee, ei taas sitä ole.

Minä toivoisin vanhempani kuolevan pian pois.

Kuinka moni muu kokee samoin?

Viha on aika voimakas ilmaisu. Itse taiteilen omien tuntemusteni kanssa äitiäni kohtaan - milloinkaan hän ei ole sanonut ystävällistä sanaa, paremminkin vi**uilee ja syyttelee koko ajan. Silloin kun ei tule syytöksiä hän on ilmeisesti hyvällä päällä. Jatkuvasti hän nostaa häpeäkorttia miltei jokaisesta asiasta, eikä mikään asia ole hyvin paitsi Järviradio ja sieltäkin tulee jazzia ja hengellistä ohjelmaa jota hän ei voi sietää. Yritä siinä sitten olla tyynenä ja korrektina kun joskus tavataan.

N 45

Vierailija kirjoitti:

Viha on aika voimakas ilmaisu. Itse taiteilen omien tuntemusteni kanssa äitiäni kohtaan - milloinkaan hän ei ole sanonut ystävällistä sanaa, paremminkin vi**uilee ja syyttelee koko ajan. Silloin kun ei tule syytöksiä hän on ilmeisesti hyvällä päällä. Jatkuvasti hän nostaa häpeäkorttia miltei jokaisesta asiasta, eikä mikään asia ole hyvin paitsi Järviradio ja sieltäkin tulee jazzia ja hengellistä ohjelmaa jota hän ei voi sietää. Yritä siinä sitten olla tyynenä ja korrektina kun joskus tavataan.

N 45

Miksi olet tekemisissä äitisi kanssa?

Kyllä on normaalia jos lapsuus oli paska. Minä inhoan ja halveksin vanhempiani, täysin epäonnistuneet lapsenhakkaajat, kelvottomat vanhemmat, pahantahtoiset ja tunnevammaiset. Noin hirveitä ihmisiä harvoin tapaa - ja mullasit kävi ”tuuri” ja synnyin tuohon perheeseen.

Välit ollu jo toistakymmentä vuotta poikki.

Minulla on sukulainen, jonka vanhemmat ovat alkoholisteja. Tällä sukulaisella menee aika huonosti, on vaikea saada otetta elämästä. Hänellä ei kuitenkaan ole kielteisiä tunteita vanhempiaan kohtaan. Tämä on minusta todella outoa ja ajattelen, että tämä on myös hämärtänyt sitä, mikä on "normaalia". (Normaalia ei ole mielestäni vaikka sellainen, että jätetään lapsi kotiin ja lähdetään itse baariin ryyppäämään, tällaista on ollut.)

Mielestäni siis hänen kohdallaan hänen tilannettaan ei paranna se, että hänellä ei ole mitään kielteisiä tunteita vanhempiensa huonosta käytöksestä ja laiminlyönneistä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sukulainen, jonka vanhemmat ovat alkoholisteja. Tällä sukulaisella menee aika huonosti, on vaikea saada otetta elämästä. Hänellä ei kuitenkaan ole kielteisiä tunteita vanhempiaan kohtaan. Tämä on minusta todella outoa ja ajattelen, että tämä on myös hämärtänyt sitä, mikä on "normaalia". (Normaalia ei ole mielestäni vaikka sellainen, että jätetään lapsi kotiin ja lähdetään itse baariin ryyppäämään, tällaista on ollut.)

Mielestäni siis hänen kohdallaan hänen tilannettaan ei paranna se, että hänellä ei ole mitään kielteisiä tunteita vanhempiensa huonosta käytöksestä ja laiminlyönneistä.

Tunsin erään ihmisen, joka teki itsemurhan. Hän syyllisti itseään kaikesta mahdollisesta. Hän ei kyennyt normaalilla tavalla käsittelemään vihan tunteita ja siksi kai ratkaisuunsa päätyi.

Mitä ap tarkoitat "normaalilla"? Ei se YLEISTÄ ole, yleensä ihmiset rakastavat vanhempiaan.

Mutta jos sinua on lapsena hakattu, mittöity, laiminlyöty ja/tai hyväksikåytetty, niin on ymmärrettävää, että vihaat vanhempiansi. Siinä mielessä se on siis "normaali" reaktio.

JOS sinulla on kumminkin objektiivisesti ottaen ollut ihan ok lapsuus, niin kannattaa miettiä, mistä vihasi kumpuaa. Projisoitko eli heijastatko kenties omia tunteitasi ja epäonnitumisiasi vanhempiisi? Se on puolustautumis- ja selviytymisreaktio, josta voi opetella eroon. Joskus ammattiavun turvin. Lue tämä:

https://mielenihmeet.fi/kyse-psykologinen-projektio/

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tarkoitat "normaalilla"? Ei se YLEISTÄ ole, yleensä ihmiset rakastavat vanhempiaan.

Mutta jos sinua on lapsena hakattu, mittöity, laiminlyöty ja/tai hyväksikåytetty, niin on ymmärrettävää, että vihaat vanhempiansi. Siinä mielessä se on siis "normaali" reaktio.

JOS sinulla on kumminkin objektiivisesti ottaen ollut ihan ok lapsuus, niin kannattaa miettiä, mistä vihasi kumpuaa. Projisoitko eli heijastatko kenties omia tunteitasi ja epäonnitumisiasi vanhempiisi? Se on puolustautumis- ja selviytymisreaktio, josta voi opetella eroon. Joskus ammattiavun turvin. Lue tämä:

https://mielenihmeet.fi/kyse-psykologinen-projektio/

Ei ollut ok lapsuus eikä nuoruus. Elämä oli sekä henkisen että fyysisen väkivallan kyllästämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt, miten kissani (leikattu uros, 6v) tulisi toimeen isänsä kanssa samassa kämpässä. Varmaan kumpaakin vituttas.

5/5 aloitusviestiin liittyvästä vastauksesta :)

KAIKKI lapset vihaavat vanhempiaan, varsinkin sitä ensisijaista hoitajaa, koska lapsi kuvittelee, että tämä on jumalallinen ja täydellinen ja hänellä on valta välittömästi joko tyydyttää tai olla tyydyttämättä lapsen kaikki tarpeet - vaikka kylmä tosiasia on, että ei mikään vanhempi oikeasti pysty siihen, aina jää epåtäydellisyyksiä ja pitää odottaa jne. Pieni lapsi ei pysty tämmöistä ymmärtämään, vaan jakaa vanhempansa kahteen eri persoonaan, joista toinen on täydellisen hyvä ja rakastettu ja toinen paha ja vihattu.

Normaalisti lapsi kasvaa tästä yli noin kaksivuotiaana, ja alkaa vähän kerrallaan tajuta, ettei äiti olekaan jumala eikä kaikkivaltias, eikä kuulukaan olla, eikä täydellinen hyvyys ole edellytys rakastamiselle.

Aapeellä on ilmeisesti jäänyt joku kehitysvaihe väliin.

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI lapset vihaavat vanhempiaan, varsinkin sitä ensisijaista hoitajaa, koska lapsi kuvittelee, että tämä on jumalallinen ja täydellinen ja hänellä on valta välittömästi joko tyydyttää tai olla tyydyttämättä lapsen kaikki tarpeet - vaikka kylmä tosiasia on, että ei mikään vanhempi oikeasti pysty siihen, aina jää epåtäydellisyyksiä ja pitää odottaa jne. Pieni lapsi ei pysty tämmöistä ymmärtämään, vaan jakaa vanhempansa kahteen eri persoonaan, joista toinen on täydellisen hyvä ja rakastettu ja toinen paha ja vihattu.

Normaalisti lapsi kasvaa tästä yli noin kaksivuotiaana, ja alkaa vähän kerrallaan tajuta, ettei äiti olekaan jumala eikä kaikkivaltias, eikä kuulukaan olla, eikä täydellinen hyvyys ole edellytys rakastamiselle.

Aapeellä on ilmeisesti jäänyt joku kehitysvaihe väliin.

Oletko tyhmä! Ap ja moni muu (kuten minä) on ollut hakattavana ja kaltoinkohdeltavana. Mua on hakattu liki 17 vuoden ajan remmillä, mittanauhalla, nyrkillä, risulla, luudalla, sähköjohdolla, polttopuulla ja ylipäätään kaikella mikä käteen tarttui. Pahoinpitelyitä oli satakunta vuodessa eli puolitoista tuhatta. Sinä tälläsen jälkeen rakastaisit vanhempiasi, niinkö? Mulla on väärin parantuneita murtumia vanhempieni ”rakastavasta kohtelusta” jogtuen, ei viety lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

KAIKKI lapset vihaavat vanhempiaan, varsinkin sitä ensisijaista hoitajaa, koska lapsi kuvittelee, että tämä on jumalallinen ja täydellinen ja hänellä on valta välittömästi joko tyydyttää tai olla tyydyttämättä lapsen kaikki tarpeet - vaikka kylmä tosiasia on, että ei mikään vanhempi oikeasti pysty siihen, aina jää epåtäydellisyyksiä ja pitää odottaa jne. Pieni lapsi ei pysty tämmöistä ymmärtämään, vaan jakaa vanhempansa kahteen eri persoonaan, joista toinen on täydellisen hyvä ja rakastettu ja toinen paha ja vihattu.

Normaalisti lapsi kasvaa tästä yli noin kaksivuotiaana, ja alkaa vähän kerrallaan tajuta, ettei äiti olekaan jumala eikä kaikkivaltias, eikä kuulukaan olla, eikä täydellinen hyvyys ole edellytys rakastamiselle.

Aapeellä on ilmeisesti jäänyt joku kehitysvaihe väliin.

Heikko provo.

Ei kai kyse ole siitä, mikä on yleisesti ottaen yleistä tai ei. Jokaisella meillä on oma historia ja omanlaiset vanhemmat. Todennäköisesti on yleisempää, että ihmisillä on rakastavat tai ok-välit vanhempiinsa. Sitten on meitä, jotka kuka mistäkin syystä ovat saaneet itselleen hankalamman vanhempi-lapsi -suhteen.

Minä sanoisin, että suhteen kuvaaminen (viha, etäisyys, välttely tms.) riippuu siitä, missä kohtaa asian hyväksymisprosessia olet. Minä itse olen ehtinyt olla vihainen, syyttelevä, surullinen, masentunut yms. Nykyisin tunnen asiaa kohtaan tiettyä haikeutta. Näin se nyt vaan meni ja näillä korteilla pelataan.

Nro 16 jatkaa vielä.

Mutta itseään ei kannata huijata sillä, että jos vain hyväksyn asian, niin se menee pois elämästä. Kattia kanssa. Huono lapsuus seuraa hautaan asti. Kyse on vain siitä, minkälaisen painoarvon sille antaa. Pitäisi pyrkiä siihen, että se on lopulta vain yksi, välillä haikeutta aiheuttava asia, josta voi myös halutessaan kertoa muille, mutta joka ei enää määritä sinun nykyhetkeäsi.

Vierailija kirjoitti:

Nro 16 jatkaa vielä.

Mutta itseään ei kannata huijata sillä, että jos vain hyväksyn asian, niin se menee pois elämästä. Kattia kanssa. Huono lapsuus seuraa hautaan asti. Kyse on vain siitä, minkälaisen painoarvon sille antaa. Pitäisi pyrkiä siihen, että se on lopulta vain yksi, välillä haikeutta aiheuttava asia, josta voi myös halutessaan kertoa muille, mutta joka ei enää määritä sinun nykyhetkeäsi.

Mikä sinua on auttanut käsittelemään tätä asiaa?

Yli 20 vuoteen en ole pitänyt mitään yhteyttä. Parempi näin. Vihani on vuosien varrella laantunut halveksunnaksi. Nyt mennään jo niillä rajoilla etten enää tunne mitään heitä kohtaan.

En mä kyllä sanoisi vihaavani, mutta en ole tekemisissä äitini kanssa. Äitini on siis sellainen, että käyttää kömpelöä tunnevaltaa ja aloittaa mykkäkoulun, jos luulee voittavansa sillä. Hän vain unohti, että yhtä jääräpäisiä pers*läpiä on kasvattanut kuin itse on, ja kun hän alkoi pitää mykkäkoulua muutostani yhteen miehen kanssa ollessani kaksikymppinen eikä se loppunut kuukausienkaan jälkeen vaikka yritin ottaa yhteyttä, päätin, että vietä sitten vanhuuspäiväsi keskenäsi, Esperi Caressa nähdään. Se vain vaikeuttaa, että isä asuu äidin kanssa, enkä viitsi enää lapsuudenkodissa käydä sen jäätävän ilmapiirin takia. Soittelen sitten isän kanssa ja käydään jossain ym. Isäkään ei ymmärrä äitini käytöstä, mutta pysyy hänen kanssaan yhdessä kai tottumuksesta, kun ovat vanhanaikaisia ihmisiä.

Minä en vaan voi tajuta, mikä päässä on vikana jos voi hylätä oman lapsensa. Oman lapsensa! Jonka synnytti ja jota hoivasi. Miten siitä lapsesta tulikin sitten merkityksetön ja ”ihan sama” eikä lapsen elämä kiinnosta yhtään? En vaan tajua.