Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia vihata vanhempaansa?
15.02.2019 |
Miten tavanomaista on se, että suhde vanhempaan on tällainen? Pettymyksiä oli paljon ja jossain vaiheessa huomasin, etten enää lainkaan rakastanut vanhempaani.
Kommentit (35)
äiti: vauvat on söpöii
aikuinen lapsi: miksi et rakastanut minua
äiti: vauvat on söpöii, kissanpennut on söpöii
Terapeutti: kiitos käynnistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 60-vuotias, 15 vuotta sitten eronnut äiti, jolla on kolme aikuista tytärtä. Tulin avioliitossani hylätyksi, tuolloin nuorin lapseni oli 10-vuotias, muut murrosikäisiä. Olin heidän yksinhuoltajansa neljä vuotta, kunnes sairastuin masennukseen. Minulla ei enää ollut voimia pyörittää arkea, joten lapseni menivät heidän isälleen.
Nuorin tytöistäni ei halua olla tekemisissä minun kanssani. Hän on sanonut, ettei hänellä ole ollut äitiä koskaan. Enhän ollut silloin läsnä, kun hän äitiä olisi tarvinnut. Olen aina välillä laittanut viestiä hänelle, mutta vastausta en ole saanut. Raskasta tässä on se, että poden kovaa syyllisyyttä ja pidän tapahtunutta yksistään omana syynäni.
Nyt kun tilanteeni on kunnossa, haluaisin hyvittää sen, mikä jäi kesken. Haluaisin näyttää, että onhan hänellä äiti, jos hän vain suostuisi ottamaan rakkauteni ja huolenpitoni vastaan. Kahteen muuhun tyttäreen välit on kunnossa. Toivon, että saisin asiantuntijalta apua ja neuvoa tähän ongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen 60-vuotias, 15 vuotta sitten eronnut äiti, jolla on kolme aikuista tytärtä. Tulin avioliitossani hylätyksi, tuolloin nuorin lapseni oli 10-vuotias, muut murrosikäisiä. Olin heidän yksinhuoltajansa neljä vuotta, kunnes sairastuin masennukseen. Minulla ei enää ollut voimia pyörittää arkea, joten lapseni menivät heidän isälleen.
Nuorin tytöistäni ei halua olla tekemisissä minun kanssani. Hän on sanonut, ettei hänellä ole ollut äitiä koskaan. Enhän ollut silloin läsnä, kun hän äitiä olisi tarvinnut. Olen aina välillä laittanut viestiä hänelle, mutta vastausta en ole saanut. Raskasta tässä on se, että poden kovaa syyllisyyttä ja pidän tapahtunutta yksistään omana syynäni.
Nyt kun tilanteeni on kunnossa, haluaisin hyvittää sen, mikä jäi kesken. Haluaisin näyttää, että onhan hänellä äiti, jos hän vain suostuisi ottamaan rakkauteni ja huolenpitoni vastaan. Kahteen muuhun tyttäreen välit on kunnossa. Toivon, että saisin asiantuntijalta apua ja neuvoa tähän ongelmaan.
Mikäli keskusteluyhteyttä ei muilla keinoin synny, kirjoita tyttärellesi kirje, jossa kerrot, mitä aikoinaan tapahtui, miten tapahtuneen koit ja mitä hän sinulle merkitsee. Voi olla hyödyksi kertoa myös yleisesti masennuksesta — asiat, jotka eivät oman kokemuksen kautta avaudu, saattavat näyttäytyä ymmärrettävinä yleispätevän tiedon valossa.
Vierailija kirjoitti:
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.
Äitini on kuollut vuosia sitten. En ala kaivamaan tuhkauurnaa hautausmaalta ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 60-vuotias, 15 vuotta sitten eronnut äiti, jolla on kolme aikuista tytärtä. Tulin avioliitossani hylätyksi, tuolloin nuorin lapseni oli 10-vuotias, muut murrosikäisiä. Olin heidän yksinhuoltajansa neljä vuotta, kunnes sairastuin masennukseen. Minulla ei enää ollut voimia pyörittää arkea, joten lapseni menivät heidän isälleen.
Nuorin tytöistäni ei halua olla tekemisissä minun kanssani. Hän on sanonut, ettei hänellä ole ollut äitiä koskaan. Enhän ollut silloin läsnä, kun hän äitiä olisi tarvinnut. Olen aina välillä laittanut viestiä hänelle, mutta vastausta en ole saanut. Raskasta tässä on se, että poden kovaa syyllisyyttä ja pidän tapahtunutta yksistään omana syynäni.
Nyt kun tilanteeni on kunnossa, haluaisin hyvittää sen, mikä jäi kesken. Haluaisin näyttää, että onhan hänellä äiti, jos hän vain suostuisi ottamaan rakkauteni ja huolenpitoni vastaan. Kahteen muuhun tyttäreen välit on kunnossa. Toivon, että saisin asiantuntijalta apua ja neuvoa tähän ongelmaan.Mikäli keskusteluyhteyttä ei muilla keinoin synny, kirjoita tyttärellesi kirje, jossa kerrot, mitä aikoinaan tapahtui, miten tapahtuneen koit ja mitä hän sinulle merkitsee. Voi olla hyödyksi kertoa myös yleisesti masennuksesta — asiat, jotka eivät oman kokemuksen kautta avaudu, saattavat näyttäytyä ymmärrettävinä yleispätevän tiedon valossa.
KIRJE ÄIDILTÄ
vauvat on spöii, kissanpennut on söpöii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.
Äitini on kuollut vuosia sitten. En ala kaivamaan tuhkauurnaa hautausmaalta ylös.
mene haudalle ja väännä siihen iso paska
Ota kuva muistoksi
Yllättävän monilla tunne-elämän kypsymiseen ja elämänkokemuksen harmonisoitumiseen menee koko elämä, tai ainakin lähes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.
Äitini on kuollut vuosia sitten. En ala kaivamaan tuhkauurnaa hautausmaalta ylös.
Vihaat kuollutta?
Nyt ilojuhlat..paska mutsi on madonruokaa!!!
Korkkaa skumppa!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.
Äitini on kuollut vuosia sitten. En ala kaivamaan tuhkauurnaa hautausmaalta ylös.
mene haudalle ja väännä siihen iso paska
Ota kuva muistoksi
Suhde äitini ei ole se ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tarkoitat "normaalilla"? Ei se YLEISTÄ ole, yleensä ihmiset rakastavat vanhempiaan.
Mutta jos sinua on lapsena hakattu, mittöity, laiminlyöty ja/tai hyväksikåytetty, niin on ymmärrettävää, että vihaat vanhempiansi. Siinä mielessä se on siis "normaali" reaktio.
JOS sinulla on kumminkin objektiivisesti ottaen ollut ihan ok lapsuus, niin kannattaa miettiä, mistä vihasi kumpuaa. Projisoitko eli heijastatko kenties omia tunteitasi ja epäonnitumisiasi vanhempiisi? Se on puolustautumis- ja selviytymisreaktio, josta voi opetella eroon. Joskus ammattiavun turvin. Lue tämä:
Kuka sen määrittää mikä on hyvä tai ok lapsuus? Esim.oma lapsuuteni oli ulkopuolisen silmiin hyvä, paljon rahaa, harrastuksia, kavereita, koulutetut, työssäkäyvät ja mukavat vanhemmat. Mutta molemmat vanhemmista aika epävakaita jotka purkivat estotta omaa stressiä ja vaikeita tunteitaan lapsiin kun eivät kyenneet niitä itse hallitsemaan. Jokapäiväistä huutoa, tappelua ja ovienpaiskontaa. Koskaan ei ollut niinpäin että vanhemmat olisivat kannatelleet lasta vaikeiden tunteiden äärellä, rauhoittaneet ja kannustaneet. Jos lapsella oli surua, vaikeuksia tms.niin käännettiin selkä ja jätettiin yksin, koska ei jaksettu omalta stressiltään tukea lapsia. Koskaan ei kysytty eikä kysytä vielä aikuisiltakaan lapsilta mitä kuuluu, miten menee tai kuunnella heitä, ei kyläillä, ei soitella. Omasta itsestä voidaan kyllä puhua loputtomasti. Ulkopuolisen silmiin varmaan vaikuttaa oudolta että on niin etäiset välit.
Vierailija kirjoitti:
Minä en vaan voi tajuta, mikä päässä on vikana jos voi hylätä oman lapsensa. Oman lapsensa! Jonka synnytti ja jota hoivasi. Miten siitä lapsesta tulikin sitten merkityksetön ja ”ihan sama” eikä lapsen elämä kiinnosta yhtään? En vaan tajua.
Entä isät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monilla tunne-elämän kypsymiseen ja elämänkokemuksen harmonisoitumiseen menee koko elämä, tai ainakin lähes.
Puhutko itsestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en vaan voi tajuta, mikä päässä on vikana jos voi hylätä oman lapsensa. Oman lapsensa! Jonka synnytti ja jota hoivasi. Miten siitä lapsesta tulikin sitten merkityksetön ja ”ihan sama” eikä lapsen elämä kiinnosta yhtään? En vaan tajua.
Entä isät?
No koskee niitäkin, mut on hylännyt isä ja äiti yhdessä isän päätöksellä (jota äiti tottelee).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.
Äitini on kuollut vuosia sitten. En ala kaivamaan tuhkauurnaa hautausmaalta ylös.
Vihaat kuollutta?
Nyt ilojuhlat..paska mutsi on madonruokaa!!!
Korkkaa skumppa!!!!!
Yhtä kuollutta ihmistä vihaan, mutta se ei ole äitini.
Menkää perheterapiaan.
Äitisi kertoo miksi teki sinut.
Sinä kerrot mitä odotat äidiltäsi.
Nauhoittakaa keskustelu.
Sitten ette näe koskaan enää..mutta eipähän jää epäselviä asioita.