Yksinäisyys aikuisena

Minulla on hyviä, pitkäaikaisia ystäviä. Nuorempana olimme erittäin läheisiä, jaoimme kaiken, vietimme paljon aikaa yhdessä. Ihmisillä oli parisuhteita, matkoja, opiskeluja, mutta jaksettiin aina nähdä vaivaa sen eteen, että nähtiin kaikki toisiamme. Vuosia tuli vähän lisää, joku sai lapsen, moni valmistui, aikaa ei enää ollut samalla tavalla kuin hiukan päälle parikymppisinä.

Nyt olen löytänyt itseni 32-vuotiaana tilanteesta, jossa olen ainut sinkku koko kaveriporukasta - itse asiassa ainut koko ystäväpiiristäni. Kun jaksan kysellä kuulumisia ja muistuttaa tapaamisista ja kysellä uudestaan, nähdään kyllä pikaisesti kahvilla tai kävelyllä. Aika usein joku peruu. Ryhmäkeskusteluissa joku ei edes jaksa vastata.

Tiedän, että ihmisillä on uraa ja lapsia ja ne parisuhteet. Pidän ystävistäni ihan todella. Mutta olen ihan helvetin yksinäinen. Huomaan muuttuneeni hieman katkeraksi ystäviäni kohtaan, erityisesti, koska ns. pariskuntaillanviettoihin riittää aikaa, mutta parittomia (minua) ei kysytä näihin mukaan.

Taas kerran kyselin viikonloppuseuraa. Yksi ei ehdi, koska viettää omia tupareitaan (toivotin mukavia juhlia) ja toinen kertoi hiukan vaikeasti menevänsä katsomaan poikaystävän ja tuttavapariskunnan kanssa teatteriesitystä, jonka olimme aiemmin sopineet katsovamme yhdessä.

Ystäväni ovat olleet minulle aina tosi tärkeitä, ja minulle on tosi kova pala niellä, että minä en ole enää heille. Vietän kaikki juhannukset, ystävänpäivät, uudenvuodenvaihteet sun muut yksin, koska ystäväni viettävät ne aina miestensä kaveriporukoissa, joihin en kuulu. Viime aikoina olen hakeutunut töihin aina pyhiksi, ettei yksinäisyyden tunne olisi niin ahdistava.

Tuntuu, että tilanne pahenee koko ajan, ja olen alkanut katkeroitua ystävilleni. En tiedä miten pääsisin yli yksinäisyydestä ja katkeruudesta. Järjellä ymmärrän, että näin se elämä tämän ikäisenä menee, kaverisuhteet menettävät merkitystään, kaikilla on kiire, ja kukaan ei tee tätä mitenkään pahantahtoisesti - mutta en vain pysty tätä tunteella hyväksymään.