Miksi joistakin valmistuotteista sanotaan "uusavuttomuuden huippu", vaikka hyllyt on väärällään valmistuotteita
Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, kun valmiiksi paistettu jauheliha katosi ja siitä sanottiin niin. En ikinä ostanut ja käytän eineksiä vain aniharvoin hätätapauksessa, mutta silti ihmettelen. Eikö valmiiksi leivottu pulla tai valmiiksi siivutettu kinkku tai valmispizza muka ole uusavuttomuuden huippuja ihan yhtä lailla?
Kommentit (10)
No on se pullan leipominen "hieman" työläämpää kuin jauhelihan paistaminen. Noin esimerkiksi.
Valmiiksi leivottu pulla on itse asiassa mieletön ajan säästö, koska pullataikinan teko, nostatus, pullien leipominen ja paistaminen vievät aikaa. Sen sijaan jauhelihan paistaminen vie oikeastaan sen saman ajan kuin sen lämmittäminenkin, joten ihmettelen kyllä, mitä järkeä ja ymmärrän, miksi se poistui valikoimista.
Minulle yksi suurin ihmetyksen aihe on valmispuurot, erityisesti kaurapuurot. Ne kun valmistuvat parissa minuutissa mikrossa ihan tavallisista hiutaleistakin ja kattilassakin alle viidessä minuutissa. Eli mitä hyötyä on siis puurosta joka on tehty johonkin purkkiin ja joka pitää lämmittää, kun samalla vaivalla voit iskeä hiutaleita lautaselle, vähän vettä päälle ja mikroon.
Eli itse siis näen uusavuttomuuden huippuna sen, että lähes sama aika menee tuotteen itse tekemiseen mutta silti hankitaan se valmistuote.
Muutenkin, tuo koko "uusavuttomuus"... Itse käytän eineksiä ja valmistuotteita koska mulla on enemmän rahaa kuin aikaa. Osaan minä hyvää ruokaakin laittaa eli en ole siinä mielessä avuton ettenkö osaisi, mutta valitsen olla arkisin laittamatta.
Itse en pidä uusavuttomana henkilöä, joka ei osaa leipoa pullaa. Mutta pidän hyvinkin uusavuttomana henkilöä, joka ei osaa paistaa jauhelihaa. Siksi.
On helppo napata valmis pulla mukaan. Itse tekemällä kestää 1,5 tuntia. Sen kohotusajan voi käyttää hyödyksi tekemällä muuta hommaa mutta ei se pulla itsekseen valmistu kuitenkaan.
Valmiiksi paistettu jauheliha tai valmuiksi keitetty kananmuna ovat ihan älyttömiä ideoita koska ajan säästö on mitätön.
No onhan valmistuotteiden välillä huimia eroja.
Ainakin itsestäni on ihan eri asia, ostaako valmiina munakkaan vai kaalikääryleitä.
Onhan siinä nyt suunnaton ero, ostaako eineksenä esimerkiksi karjalanpiirakoita vai paistettua jauhelihaa.
Osaan kyllä leipoa, mutta saatan silti ostaa karjalanpiirakan valmiina ajan säästämiseksi. Sen sijaan on mielestäni naurettavaa ostaa vaikkapa kermaa, johon on valmiiksi lisätty pippuri, koska ei ole kovinkaan työlästä laittaa itse pippuria ruokaan. Samoin valmiiksi silputun sipulin ostaminen on typerää. Tuoreessa sipulissa on enemmän makua ja sen silppuan minuutissa. Tai valmis guacamole, onko taukimpaa. Parempaa tulee minuutissa, kun muutaman kerran survaisee avokadoa haarukalla ja puristaa tilkan sitruunaa päälle.
En ole valmispitsojen ystävä, mutta en todellakaan ihmettele, jos joku ostaa sellaisen, koska pohjan tekemiseen, kastikkeen keittämiseen, ainesten pilkkomiseen ja raastamiseen sekä pitsan paistamiseen menee tunteja. Jos on saatava ruokaa alle vartissa, se on ihan vaihtoehto. Ei pitsan ostaminen kerro uusavuttomuudesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Valmiiksi leivottu pulla on itse asiassa mieletön ajan säästö, koska pullataikinan teko, nostatus, pullien leipominen ja paistaminen vievät aikaa. Sen sijaan jauhelihan paistaminen vie oikeastaan sen saman ajan kuin sen lämmittäminenkin, joten ihmettelen kyllä, mitä järkeä ja ymmärrän, miksi se poistui valikoimista.
Minulle yksi suurin ihmetyksen aihe on valmispuurot, erityisesti kaurapuurot. Ne kun valmistuvat parissa minuutissa mikrossa ihan tavallisista hiutaleistakin ja kattilassakin alle viidessä minuutissa. Eli mitä hyötyä on siis puurosta joka on tehty johonkin purkkiin ja joka pitää lämmittää, kun samalla vaivalla voit iskeä hiutaleita lautaselle, vähän vettä päälle ja mikroon.
Eli itse siis näen uusavuttomuuden huippuna sen, että lähes sama aika menee tuotteen itse tekemiseen mutta silti hankitaan se valmistuote.
Ja edelleen joku tätä jaksaa ihmetellä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi töissä keitellä hiutaleita lautasella, kun siellä ei ole välttämättä edes lautasia. Itsekin olen ollut työpaikassa, jossa on tasan mikro, kahvinkeitin ja kaksi kuppia.
Ja toiseksi esimerkiksi lapsille ja vanhuksille on paljon helpompi lyödä mikroon se valmis annos kuin mittailla aineksia. Katsos kun kaikki eivät ole niitä osaavia perheenäitejä.
Mä olen miettinyt tuota jauhelihaa lähinnä että siinä on haluttu keksiä uusi tuote salmonellalihalle tms.. Sitä kun saa kai kypsänä myydä.
Mutta ihan kaikella uskon jollekin ihmiselle olevan joihinkin olosuhteisiin apua, ei ehkä massoille, mutta joku kuitenkin hyötyy.
Olen sen verran vanha ettei kaupoissa juuri ollut valmiiksi viipaloitua leipää tai juustoa.
Ah mikä ihanuus olikin leikellä vaikkapa jälkiuunileivästä siivuja...
Niinpä. Joskus oikeen suureen ääneen taivasteltiin, kun hk:n sinisestä oli tehty kuutioita, mutta silti kukaan ei ällistele kinkkusuikaleita tai -kuutioita tai juustoraastetta ja salaattijuustokuutioita.