Marraskuussa 2018 valmistuneeseen kerrostaloon tuli helmikuussa 2019 vesivahinko - Rakennustaito huipussaan :D
Joensuun Itärannassa rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevassa Ellin uudessa kerrostalossa on tapahtunut mittava vesivahinko. Vesivahingon syytä ei toistaiseksi tiedetä, mutta vaikuttaa siltä, että sulamisvedet ovat päässeet sisään talon rakenteisiin. Veden aiheuttamia vaurioita on todettu yhteensä 12 asunnossa.
- Meille ei ole vieläkään selvinnyt, mistä vesi pääsi tulemaan, mutta sitä siellä selvitellään, kertoo Joensuun Ellin toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen.
Vahinko huomattiin viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kaksi asuntoa kastui niin pahasti, että asukkaat joutuivat muuttamaan niistä pois heti sunnuntaina.
Talossa on yhteensä 106 asuntoa, joihin muutettiin viime marraskuussa.
Ojalaisen mukaan on mahdollista, että vesivahinkoja löytyy vielä myös muista asunnoista.
Vesi on päässyt useisiin kerroksiin, sillä vahinkoja on löytynyt niin ensimmäisen kuin neljännenkin kerroksen asunnoista.
- Vettä tuli ihan alas asti.
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/209522
Pääasia, että säästöä tulee, eikös joo?
Kommentit (17)
No näitä nyt sattuu, eipä ne rakentajatkaan ole kuin ihmisiä ja inhimillisiä virheitä tulee. Ja marginaalit on urakoissa tiukat niin mikä ihme se on että virheen todennäköisyys kasvaa kun kiireellä tehdään eikä ehditä valvomaan. Takuuseen/urakoitsijan vakuutuksiinhan nämä näin uudessa pitäisi mennä että sinällään vahinkoa ei ole tapahtunut.
Onkohan tasakatto ja kaivot tukossa?
Minusta vika ei ole niinkään rakentamisen laadussa vaan suunnittelussa. Suomeen ei pitäisi rakentaa yhtään räystäätöntä tasakattoa. Puhumattakaan, että niitä saa määräysten mukaan rakentaa katon sisäpuolisin kaivoin ilman ylivuotoputkia.
Samaten pitäisi ikkunanpelleissä olla isommat kaadot, sokkelien pitäisi olla korkeampia, salajien ja rännikaivojen parempia jne.
Ketään ei kiinnosta kun tulee opiskelijoille.
Vierailija kirjoitti:
No näitä nyt sattuu, eipä ne rakentajatkaan ole kuin ihmisiä ja inhimillisiä virheitä tulee. Ja marginaalit on urakoissa tiukat niin mikä ihme se on että virheen todennäköisyys kasvaa kun kiireellä tehdään eikä ehditä valvomaan. Takuuseen/urakoitsijan vakuutuksiinhan nämä näin uudessa pitäisi mennä että sinällään vahinkoa ei ole tapahtunut.
Hohhoijaa.. yleensä näissä on taustalla isoja suunnittelumokia, ei niinkään että olis yks pikku juttu, joka menee takuuseen.
Kaverin taloyhtiön rakennutti iso firma x. Suunnittelussa tehtiin isoja mokia. Iso rakennusfirma yritti pestä kätensä jutusta, mutta kaverilla sattuu olemaan alan koulutus ja rakennusmestari/tavaran tarkastaja hyvänä ystävänään. Väänsivät pari vuotta kättä aiheesta, kunnes rakennusfirma teki parannukset. Pari projektipäällikköä on sen jälkeen vaihtanut työpaikkaa.. pk-seutu kyseessä.
Ja en siis luota rakennusalaan enää pätkääkään. Tyypit ei kommunikoi samalla kielellä, tehtävät on ketjutettu niin että työmaalla pyörii jos jonkinlaista vuokrafirmaa.
Vai suunnitteluvirhe...no ehkä, mutta nähtyäni erään nimeltä mainitsemattoman naapurimaan rakennusmiesten työnjälkeä niin tiedän kyllä mistä ongelma johtuu. Yhdessä kerrostalossa esimerkiksi putkien läpiviennit ja ikkunoiden karmien asennukset kosteissa tiloissa...betoniseinästä oli menty valamisen tai elementin paikalleen asentamisen jälkeen todella järeällä timanttiporalla tai vastaavalla läpi vähän sinnepäin ja sitten vähän paikkailtu kitillä ja sikaflexillä (lue muutamalla ämpärillisellä). Ei tarvitse olla nero tietääkseen, että ongelmia on edessä ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää, halpaa, nopeasti. Näistä voi valita kaksi.
Voi niistä valita mutta ei tule saamaan yhtäkään koska lopputulos on kerta toisensa jälkeen sekä kallis, myöhässä että pas*a.
Monesti olen miettinyt uskallanko ikinä ostaa omaa asuntoa. Jos ostan, niin sen täytyy olla ennen 1900-lukua rakennettu hirsitalo muuten en suostu. Paraikaa kaverini on kusessa kerrostalo-osakkeensa kanssa, kun koko taloyhtiö paljastui märäksi ja homeiseksi.
Kestihän tuo muutaman kuukauden. Kuka tahansa 12 vuotias osaisi tehdä pitävämmän lumilinnan kuin tuo.
Uusi lastensairaala avattu helmikuu 2018 ja viime nyt uutisoitu miten kolmessa kohdassa on kosteusvaurioita ja hometta! :D
Vierailija kirjoitti:
Uusi lastensairaala avattu helmikuu 2018 ja viime nyt uutisoitu miten kolmessa kohdassa on kosteusvaurioita ja hometta! :D
Onko samaa ongelmaa muualla päin maailmaa, esim. ruotsissa jossa samanlaiset ilmasto olosuhteet kuin meillä? Pitäisikö ottaa oppia ruotsista, miten julkiset rakennukset saadaan rakennettua niin että ne kestäisivät edes 15-20 vuotta. Nykyäänhän suomessa kaikki menee homeeseen tosi äkkiä.

Ongelmana on suomessa loputtomat alihankintaketjut joissa jokainen vetää omiin liiveihinsä minkä kerkeää, ja sitten varsinaiset tekijät todennäköisesti tulee suomen ulkopuolelta jotta voidaan maksaa kaikista minimintä palkkaa, ketään ei kiinnosta millaista jälkeä tulee ja ekan ongelman tullessa tekijät on jo lahden toisella puolella tai muissa urakoissa, firmakin jo kuopattu ja perustettu uusi.
Voitot pyöritelty heti veroparatiiseihin kenenkään ulottumattomiin ja etenkin julkisella rahalla rakennettaessa ei lopullista vastuuta ole kellään mistään.
Hyvää, halpaa, nopeasti. Näistä voi valita kaksi.