Arvostaako joku oikeasti Grammy-palkintoja?

Jahas, mä luulin, että se jaetaan joillekin sarjojen näyttelijöille

ZincZinc

Eiköhän Grammyt ja Oscarit sun muut ole jo menettäneet merkityksensä kun kaverit niitä jakavat toisilleen ja niitä alkaa jo olla kaiken maailman tusinatähdilläkin.

En tajua leffojen mainostamista sillä, että siinä esiintyy joku Oscar-palkittu näyttelijä. Ketä semmoinen tusinatähdillä varustettu leffa jaksaa edes kiinnostaa?

Katsoin eilen tota Grammy-gaalaa ja siinä vasta oli oikean myötähäpeä-pläjäys tai oikeammin sellainen teinimäinen noloushyökyaalto. Onhan se myös tahatonta komiikkaakin, ei sen puoleen.

Kaikki akat oli puettu hopeiseen paljettihaalariin ja jokainen heistä twerkkasi paksua pyllyään ja horjahteli tukevilla palkkijaloillaan ja ropsahti sitten lopuksi flyygelin päälle mallaamaan liikkeitä, joiden piti kai muistuttaa kissaeläintä (tässä vaiheessa kissatkotikatsomoissa köyristävät selkäänsä ja sähisevät vttuuuntuneina) sekä levittämään haarojaan tahdissa. Laulu oli siinä sivussa sitä ja ennenkaikkea tätä - uh uh uuh. Ja volinaa vähän sekaan. Autotune, you know. Niitä ei erottanut toisistaan, mut kaikki oli siis hirveen, ihan hirveen persoonallisia ja yksilöllisiä. Miehissä persoonallisuus oli- jos mahdollista- vielä enemmän kortilla, mutta he eivät sentään könynneet flyygelin päälle kellistelemään koiramaisesti, eivätkä twerkanneet perseitään tai avanneet haarojaan. Elämme todella konservatiivisessa maailmassa, mitään oikeasti erilaista ja toisenlaista ei sallita, kaikki on yhdestä muotista ja naisten ainoa ominaisuus on ulkonäkö ja seksuaalinen halukkuus, ja miesten ei tartte.

Silti jokaisessa kokkapuheessa puhuttiin alaleuka väpättäen erilaisuuden hyväksynnästä, erilaisten persoonien hyväksynnästä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, ja voi sitä nyökyttelyn määrää, minkä nämä puheet saivat aikaan paljettipukuisen, botoxisen kauniin ja rikkaan yleisön joukossa! Ja kaikki ne ihanat ja hienot esitykset, voi sitä pään puistelun määrää, mikä nähtiin - siis tiedättehän kliseen, jos joku (muka) esiintyy niin hyvin, että yleisössä joku omasta mielestään supertähti puistelee ihastellen päätään, et on se hurrrja, on se vaan kova, ja läiskyttää innoissaan käsiään yhteen. Nyt sitä teki koko yleisö samaan tahtiin. Nyökytys, nyökytus, puistelu, puistelu, läps, läps. Ja sit isänmaallisuutta ja muuta propagandaa. Ja tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, ja kaikki on niin ihanan samaa mieltä, kuin yhtä puuta. AH niin kimaltelevaa, muovista ja ah niin valheellista. Kun tämä kupla törmää Trumpin kuplaan, niin mihin todellisuuteen jenkeissä herätään?

TUota kun vertaa nimittäin Trumpin töräyksiin ja pläjäyksiin, niin ihan samanlaista tuubaa se, vaikka varmasti ovat juuri ihan eri puolilla lammikkoa mielipiteissään nämä instanssit - Trumppi versus viihdeteollisuus ylipäätään. Eikä tämä amerikan touhu eroa parjatusta pohjois-Korean touhusta muussa kuin paljettien ja kimalteen määrässä. Samalaista hoopoa, todellisuudesta irtaantunutta propagandaa. Ja musiikki on ihan ihan ihan ihan sivuseikka, sekin vähä jotain puhuttua länkytystä tai väsähtäneiden entisaikojen kehäraakkien pystyyn pönkittämistä ennen kuin ne menee delaamaan. Partonkin meinasi koko ajan kaatua nokalleen tissiensä painosta ja Ross kompastua vanhuuden joustamattomilla polvillaan sifonkimekkonsa helmaan.