Miten ihmeessä vanhenemisen aiheuttaman ahdistuksen ja pelon voi voittaa?

18-vuotiaana kärsin kuolemanpelosta, jolloin mietin kovastikin vanhuutta ja kuolemaa.

Nyt lähemmäs 30-vuotiaana pelästyn lähinnä sitä, miten äkkiä ne ekat rypyt tulevat ja miten kasvojen kimmoisuus on asteen verran vähentynyt. Ei tee mieli ottaa selfieitä, kuten 25-vuotiaana. Sitä näyttää vaan pelleltä, kun jotenkin näkee itsensä jo kypsänä naisena, että sitä pitäisi alkaa ”leikkimään” jotain parikymppistä ihmeellisine epäaitoine ilmeineen.

Lisäksi olen huomannut, että kaipaan muutenkin enemmän aitoja asioita ympärilleni kuin aiemmin. Aitoja ihmisiä, aitoa tunnetta ja luonnollisuutta.

Huomaan joillakin tämän menevät päin vastoin varsinkin 30 tienoilla: aletaan meikata ja bilettää pikkumekoissa tekokynnet ja harakansiipiripset räpiköiden. En kuulu tähän porukkaan. Olen siis varmaan joku hippiäinen enkä varis.

Ei ahdista ollenkaan. Olen jo suunnitellut millainen hiustyyli minulla on kun harmaannun ja se on nätti.

Vierailija kirjoitti:

Onko muita joita vanheneminen ahdistaa ihan kauheasti? Miten pärjäätte?

Minkä ikäinen olet? Mikä siinä vanhenemisessa varsinaisesti ahdistaa?

Ei ahdista koska pidän huolta itsestäni ja olen paras versio itsestäni kaiken ikäisenä. Muulle ei voi mitään ja sitäpaitsi siellä rajan tuolla puolen on IHANAA.

Vanhenemisessa ei mitään, mutta vanhuus järkyttää.

Siis täh? Olen 47 vuotta eikä ahdista yhtään! Ei kiinnosta rypyt yhtään, oli tai ei, ihan sama. Selfieitä en ole ottanut ikinä.

Vanhenemalla. Kaikkeen turtuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista koska pidän huolta itsestäni ja olen paras versio itsestäni kaiken ikäisenä. Muulle ei voi mitään ja sitäpaitsi siellä rajan tuolla puolen on IHANAA.

Kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään. Kukaan ei ole tullut mainosvideoita näyttämään kuinka "ihanaa" on kuolleena.

Olen pitkäikäisestä suvusta ja sen vuoksi vanheneminen ei vielä nyt kuuskymppisenäkään pelota. Vielähän tässä voi olla yli 30 vuotta elinaikaa. Jonkin verran huolestuttaa yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja vanhustenhoidon tilanne, mutta en silti murehdi tulevaa etukäteen. Ehkäpä eutanasia on jo sallittua ennenkuin itse tarvitsen sitä.

Elä tätä hetkeä ja jätä huominen sinne minne se kuuluukin, tottakai 20-vuotiaasta tuntuu 70-vuotias kauhean vanhalta ja on kamalaa kun on niitä ryppyjäkin. Jos kuitenkin on elänyt ja viisastunut edes vähän huomaa ryppyjen ja harmaiden hiusten olevan todella kauniita. Joidenkin naisten suurin ongelma on se, että he eivät havaitse menevänsä noissa ulkonäkö paineissaan täysin luolaihmisen tasolla. Sama pätee myös toiseen sukupuoleen, mutta naiset ovat neuroottisempia tämän asian suhteen.

Ei vielä pelota! Katsotaan uudestaan, kunhan alan vanhenemaan. Vuodet on aina edellistä parempia, vaikka notkeus väheneekin.

62v

Kyllä minuakin ahdistaa. Olen 58v.

Mietin juuri, että nyt kun olen 50-vuotias, olen saanut elää jo hyvän elämän. Toivon eläväni vielä vaikka 10 vuotta, jolloin lapset olisivat jo aikuisia. En odota vanhuutta, se tuntuu hirvittävältä kun lukee uutisia. Mielummin otan jotain pillereitä kun makaan sängyssä jossain laitoksessa. Nyt elän hetkessä ja yritän tehdä mahdollisimman paljon mukavia asioita, vaikka arjessa se ei kovin usein ole mahdollista.

Nyt jo tuntuu, että parhaat vuodet on nähty ja koettu ja ei elämä tästä enää paremmaksi muutu, muistot alkavat tulla mieliin.

Hieman siis jo ahdistaa, mutta en halua edes miettiä liikaa tulevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muita joita vanheneminen ahdistaa ihan kauheasti? Miten pärjäätte?

Minkä ikäinen olet? Mikä siinä vanhenemisessa varsinaisesti ahdistaa?

Olen 33 vuotias. Ahdistaa kaikki. Tähän astinen elämätön elämä, valinnanmahdollisuuksien väheneminen, ruumiin rapistuminen, hidastuminen ja sairaudet, vaihdevuodet, yksin jääminen (en ole koskaan ollut parisuhteessa, ei taida tapahtukaan enää?), omien vanhempien kuolema, menneisyyden virheet, se että koko ajan tulee uusia nuoria ihmisiö joilla on kaikki vielä edessään. Itse en voi enää palata ajassa taakse päin ja elää ihanaa nuoruutta. Tein huonoja valintoja uran kanssa, niitäkään vuosia ei saa enää takaisin. Ahdistaa tekemäni virheet ja se että minun pitää kestää niiden seuraukset koko loppuelämän enkä saa mitään korjattua. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista koska pidän huolta itsestäni ja olen paras versio itsestäni kaiken ikäisenä. Muulle ei voi mitään ja sitäpaitsi siellä rajan tuolla puolen on IHANAA.

Minä en oikeastaan pelkää kuolemaa. Usein mietin että haluaisin kuolla mahdollisimman pian, niin ei tarvitsisi vanheta. Toisaalta kuolema ahdistaa sen takia, että sitten joutuu (jos ehtii tajuta kuolevansa) kohtaamaan sen että elämä oli tässä eikä se ollut sellainen kuin oli toivonut, vaan täynnä yksinäisyyttä, surua, tuhoutuneita haaveita ja pettymyksiä.

Viimeaikaisten uutisten valossa pelottaa jos joutuu johonkin hoivakotiin tai sairaalaan... En halua elää niin vanhaksi että olisin kykenemätön huolehtimaan itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muita joita vanheneminen ahdistaa ihan kauheasti? Miten pärjäätte?

Minkä ikäinen olet? Mikä siinä vanhenemisessa varsinaisesti ahdistaa?

Olen 33 vuotias. Ahdistaa kaikki. Tähän astinen elämätön elämä, valinnanmahdollisuuksien väheneminen, ruumiin rapistuminen, hidastuminen ja sairaudet, vaihdevuodet, yksin jääminen (en ole koskaan ollut parisuhteessa, ei taida tapahtukaan enää?), omien vanhempien kuolema, menneisyyden virheet, se että koko ajan tulee uusia nuoria ihmisiö joilla on kaikki vielä edessään. Itse en voi enää palata ajassa taakse päin ja elää ihanaa nuoruutta. Tein huonoja valintoja uran kanssa, niitäkään vuosia ei saa enää takaisin. Ahdistaa tekemäni virheet ja se että minun pitää kestää niiden seuraukset koko loppuelämän enkä saa mitään korjattua. 

Tuo aapeen teksti voisi olla minun kirjoittama, tunnen juuri noin. Mutta olen sua 10 vuotta vanhempi. Eli, sä voit ajatella, että sait juuri 10 vuotta ekstra-aikaa. Sinä aikana voit opiskella unelmiesi ammatin, saada parisuhteen..Ja sitten vasta olet samassa jamassa kuin minä. Paitsi ettet ole, koska olet toteuttanut ne unelmasi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista ollenkaan. Olen jo suunnitellut millainen hiustyyli minulla on kun harmaannun ja se on nätti.

Kiitos tästä 😂❤️

Aloittaja tässä vielä jatkaa: Parisuhteettomuus ahdistaa ihan kauheasti. En ollut rakastettu silloin kun olin nuori (en varmaan ollut kaunis mutta ainakin olin edes nuori) ja nyt vanhenen jo näkyvästi. Ensimmäiset harmaar hiukset tulleet. Voiko kukaan enää pitää minusta? Ahdistaa siis parisuhteen puute, kaverittomuus, yksinäinen vanhuus, jos dementoidun kukaan ei käy luonani ja muistele kanssani mitään koska kukaan ei jakanut elämäntilanteita kanssani.

Ahistaa, olen 28. Enää 12 vuotta niin olen 40, 12 vuotta sitten pääsin ysiltä ja tuntuu että siitäkään ei ole kauaa. En ole juurikaan kerennyt kerätä omaisuutta koska ei ole varakasta perhettä, en päässyt opiskeluaikana töihin ja vielä amk:sta valmistumisen jälkeen olin 2,5 vuotta työttömänä. Nyt ajattelin alkaa sijoittamaan osakkeisiin ja rahastoihin, vaikka en tule koskaan saamaan asuntolainaakaan.