Miksi on niin monia pareja, jotka eivät kuitenkaan sovi toisilleen yhtään?

Ottavat jonkun, etteivät jää yksin. Miehille riittää taloudenhoitaja ja naisille lompakko.

Jos ei ole kokenut parempaa, ei tiedä mitä sen pitäisi olla. Sitten kun siihen on lapsetkin menty tekemään, niin vaikea on poistuakaan.

Rakkaus on sokea, kun vaaleanpunaiset silmälasit putoavat ja peittojen alta viimeinkin ryömitään jalkeille niin sitten vain pysytään yhdessä tottumuksesta koska joskus oli kivaa. Jos tässä euforiassa on tullut vielä hankittua lapsia ja jättimäinen asuntolaina niin yhteen jäädään myös järkisyistä, elintaso putoaisi liikaa jos eroaisi.

Mutta toisaalta monet parit vaikuttavat tosi epäsopivilta ulkoapäin mutta oikeasti ovat perfect match.

Kun keskimääräisten miesten ajattelun syvyys loppuu siihen että "bmw on hyvä auto, siispä haluan bmwn" ja naisten "viini ja matkustelu on hienostuneiden juttu, siispä haluan viiniä ja matkustelua" niin mitä voi odottaa?

Naiisesta huomaa kyllä aika nopeaasti kun jotain on mielessä. Mä uskoon että lukuunottamatta teinareiden sekoiiluja niin nainen kyllä tietää mitä etsii.

Esim?

Mistä sinä sen tiedät kuka sopii kellekin? 

Itse olen rauhallinen ja pitkähermoinen mies mutta minulle sopii loistavasti "kipakka" nainen, koska tykkään sellaisista. 

Siksi koska suurin osa ihmisistä on suoraan sanottuna vähän hölömöjä.

Mitä sinä muka siitä tiedät, miten jotkut toiset sopivat yhteen? Parisuhde on nimensä mukaisesti kahden kauppa.

Vierailija kirjoitti:

Esim?

Mistä sinä sen tiedät kuka sopii kellekin? 

Itse olen rauhallinen ja pitkähermoinen mies mutta minulle sopii loistavasti "kipakka" nainen, koska tykkään sellaisista. 

Lipakasya muiistuu mieleen se firma tv saarja.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä muka siitä tiedät, miten jotkut toiset sopivat yhteen? Parisuhde on nimensä mukaisesti kahden kauppa.

Jo ihan palstaa lukemalla pääsee hyvin kärryille joidenkin parisuhteista. 

Moni epäkypsä ja naisiin esineellistävästi suhtautuva mies ei hahmota sitä, että naiset ovat ihmisyksilöitä. He jotenkin kuvittelevat kaikkien olevan parisuhteessa samanlaisia ja valitsevat kauneimman. Sitten tulee ongelmia suhteessa, kun ei se ulkonäkö pirkälle kannakaan. Osa oppii kypsyessään tai elämäkokemuksen perusteella valitsemaan seuraavalla kerralla viisaammin. Osa ei opi koskaan.

Joillekin naisille vastaavasti tulee pakottava vauvakuume ja he menevät yhyeen ensimmäisen moehen kanssa, joka suostuu sitoutumaan ja josta ns tulee hyvä isä lapselle. Kun lapsiluki on täynnä, nainen huomaa, ettei tunne mitään.kemiaa miestä kohtaan, eikä ole koskaan tuntenutkaan. Silloin alkaa kaivata jotain muuta, varsinkin kun naisen seksuaalisuus vahvistuu iän myötä.

Nämä ovat kaksi yleisintä tapausta ja esimerkkeja on monia omassakin tuttavapiirissä.

Harhaan menee jos rahan,ammatin yms. vuoksi rakastuu.

Niillähän pysyy toki kulissit pystyssä.

Luulen että näitä pareja muodostuu niin, että vähintään toisella on valtava hinku parisuhteeseen ja alkuvaiheessa yksinkertaisesti esitetään että ollaan muuta kuin mitä oikeasti ollaan. Sohvaperuna rakastaakin kiipeilyä, patikointia ja laskuvarjohyppyä, roskaviihdefani ihastuu yllättäen Kurosawaan. Viimeistään parin vuoden kuluttua ne tiikerin raidat paljastuvat maalikerroksen alta. Toisaalta ulkopuolisen on kyllä vaikea arvioida, miksi joku pariskunta sopii tai ei sovi toisilleen, parisuhde elää kuitenkin suurimmaksi osaksi suljettujen ovien takana. 

Statuksen vuoksi meni yhteen. Nykyisin heillä ei kovin hyvin mene, pari lastakin löytyy heiltä ja asuntolaina. Somessa toki esitetään että kaikki on kohdillaan.

Vierailija kirjoitti:

Ottavat jonkun, etteivät jää yksin. Miehille riittää taloudenhoitaja ja naisille lompakko.

Siis nyt alkoi oikeasti keittää tämä täällä jatkuvasti viljelty väite: eihän nykypäivänä naisen tarvitse jäädä miehen elätettäväksi. Miksi täällä jotkut kuvittelevat elävänsä yhä 1950-luvulla? Esim. nyt omassa parisuhteessani minä naisena tienaan huomattavasti enemmän kuin rakas taiteilija-mieheni. Mutten myöskään "elätä" häntä, olemmehan itse itsestämme huolehtivia aikuisia. Toki on yhteistili talousmenoille, mutta muuten omat rahat.

Teidän peräkammarin poikain kannattaisi pikimmiten päivittää tietonne parisuhteista nykypäivään.

Elämässä on enemmän arkea kuin juhlaa.

Rakkaus on tahtomista. Tahdotko rakastaa myötä ja vastoin käymisissä aina kuolemaan saakka? Tämä on hyvä pitää mielessä joka päivä.

Osa keski-ikäisistä pareista on ollut pitkään yhdessä. Kun pariutuu nuorena, ei voi etukäteen tietää, millaisia asioita kumpikin arvostaa vanhempana. Reilu parikymppisenä eletään usein vielä opiskelijaelämää ja kokemusta omillaan asumisesta on lähinnä jostain opiskelijayksiöstä tai kimppakämpästä. Vapaa-ajan mahdollisuuksiakin on nuorilla aika rajoitetusti ihan jo taloudellisista syistä.

Kun on siirrytty työelämään, alkaa vasta olla mahdollisuuksia alkaa viedä omaa elämää itselle mieluisaa suuntaan, ja tässä voi käydä niin, että toiveet eivät puolison kanssa kohtaakaan. Toinen haluaa kerrostaloasunnon kaupungin keskustassa, toinen omakotitalon omassa rauhassa. Toinen haluaa matkustella ja osallistua kulttuuritapahtumiin, toinen viettää illat, viikonloput ja lomat kotona elokuvia katsellen tai vaikka oman aikaavievän harrastuksensa parissa.

Ketjua otsikkoa pidemmälle lukematta tulee itselleni mieleen kaksi syytä.

1) Molemmilla osapuolilla on tarve olla parisuhteessa, ei niin väliä kenen kanssa. Eivät osaa olla yksin.

2) Voimakas fyysinen vetovoima.

Itse olin vuosikausia suhteessa täysin itselleni sopimattoman miehen kanssa, koska jo hänen ulkonäkönsä saati sitten kosketuksensa veti minua puoleensa kuin magneetti - eikä hän siis ollut välttämättä mikään komistuksien komistus, mutta miellytti minua käsittämättömällä tavalla. Jo ensitapaamisella totesin, että meillä ei juuri ole juteltavaa, elämäntavat ovat päinvastaiset ja että ihmisenä hän on todella raivostuttava. Varmasti hän oli minusta samaa mieltä. Fyysinen vetovoima oli kuitenkin niin valtava, että päädyimme parisuhteeseen ja seurustelimme vuosikaudet. Yhteiselämä oli aivan kamalaa ja riitelimme suurimman osan ajasta, mutta kun se vetovoima...

Vierailija kirjoitti:

Osa keski-ikäisistä pareista on ollut pitkään yhdessä. Kun pariutuu nuorena, ei voi etukäteen tietää, millaisia asioita kumpikin arvostaa vanhempana. Reilu parikymppisenä eletään usein vielä opiskelijaelämää ja kokemusta omillaan asumisesta on lähinnä jostain opiskelijayksiöstä tai kimppakämpästä. Vapaa-ajan mahdollisuuksiakin on nuorilla aika rajoitetusti ihan jo taloudellisista syistä.

Kun on siirrytty työelämään, alkaa vasta olla mahdollisuuksia alkaa viedä omaa elämää itselle mieluisaa suuntaan, ja tässä voi käydä niin, että toiveet eivät puolison kanssa kohtaakaan. Toinen haluaa kerrostaloasunnon kaupungin keskustassa, toinen omakotitalon omassa rauhassa. Toinen haluaa matkustella ja osallistua kulttuuritapahtumiin, toinen viettää illat, viikonloput ja lomat kotona elokuvia katsellen tai vaikka oman aikaavievän harrastuksensa parissa.

Tämä. Eihän ihminen tunne itseään vielä parikymppisenä. Sitä saattaa muuttua valtavasti iän karttuessa. Paras olisi pariutua vasta neljänkympin jälkeen. Toki silloin jää perhe hankkimatta. Tämän asian vuoksi niin moni löytääkin sen suuren rakkauden vasta toisella kierroksella.