Kun on aina vaan paha olla

Olen kuukausia kärsinyt masennuksesta. Mielialanvaihtelut ovat olleet voimakkaita, varsinkin edellisen lääkityksen aikana (Voxra) kun jatkuvasti vtutti kaikki asiat, pienikin sattumus paisui ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Masennus syveni keskivaikeasta vaikeaksi.
Nyt olen ollut vajaan viikon lääketauolla ja olo on päivä päivältä hieman parempi. Parin päivän päästä aloittelen uutta lääkitystä.

Olen alkanut miettiä sitä,, että muuttaisin täältä meidän yhteisestä kodista ainakin väliaikaisesti pois. Lapset ovat jo isoja, yli 10-vuotiaita. En ole koskaan asunut yksin. Muutin suoraan kotoa miehen kanssa yhteen. Mies on tästä joskus aiemmin minulle vinoillut ja hän on sitä mieltä, että jokaisen pitäisi asua jonkun aikaa yksin, niin alkaa elämän realiteetit valjeta.
Olen alkanut miettimään oikein tosissani tämän toteuttamista. Että lähtisin pois kokeilemaan, kuka mä oikeastaan olen. Se tarkoittaisi muuttoa toiselle paikkakunnalle, tänne en haluaisi jäädä enää lainkaan.

Toisaalta vaan mietin, että tämä johtuu mun masennuksesta ja lääkkeistä, siis nää mun ajatukset pois lähtemisestä. Me ollaan muutettu vuosia sitten tällaiselle pienelle paikkakunnalle, mies on asettunut tänne hyvin ja on löytänyt kavereitakin. Mä olen yrittänyt löytää kavereita, mm. koiraharrastuksien parista, mutta huonolla menestyksellä. Olen aina vaan yksin. Sitäkin mietin, että kun mulla on tätä itsetuhoista ajattelua, niin onko muuttaminen asiaa pahentava tekijä. Mulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana voimakkaita itsemurha-ajatuksia. Olenko henkisesti vetäytymässä johonkin yksin asumaan, jotta voisin päättää päiväni. En haluaisi, että esim. lapset löytäisivät minut kuolleena jostain asunnosta. :( Ja lapsia ajatellen muutenkin olen yrittänyt sinnitellä ja pysyä elossa.