Onko tässä enää muuta vaihtoehtoa kuin ero? Voiko tällaisen suhteen vielä korjata?
Kavahdan mieheni kosketusta ja läheisyyttä. En voi kuvitella seksiä hänen kanssa, toivon että hän ei ohikulkiessaan vahingossa edes hipaise minua. Meillä menee muuten ihan ok, lapsiakin on, arki sujuu melko ok ja elämä on sellaista aika tavallista kai. Mutta hänen fyysinen läheisyys ällöttää minua, ajatuskin siitä. Voiko tätä jotenkin korjata?
Kommentit (19)
Jos tuo jatkuu pidempään, löytyy varmaan joku, jota miehesi kosketus ei ällötä. Sitten asiaa pitää viimeistään miettiä.
Mulla on vähän sama tunne, en ole ap. En kyllä tahtoisi terapiaankaan.
Eikö ennen ällöttänyt? Mikä on muuttunut? Miksi nyt ällöttää?
Minulla sama ongelma. Ollut jo noin vuoden. Mieheni on kyllä huomannut sen..
Ikävää, liekö ero edessä.
Se hetki koittaa kirjoitti:
Jos tuo jatkuu pidempään, löytyy varmaan joku, jota miehesi kosketus ei ällötä. Sitten asiaa pitää viimeistään miettiä.
Voi olla, enhän minäkään hänen kosketusta ennen pitänyt ällöttävänä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan!
Siis minä yksin? Millaiseen terapiaan? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan!
Siis minä yksin? Millaiseen terapiaan? Ap
No kenellä muulla on ongelmia itsensä kanssa? Voithan sä mennä ukkosi kanssa pariterapiaan, mutta jos sillä ei ole mitää ongelmaa niin mitä se siellä tekisi?
Taas tuo asetelma, että kerrotaan jostakin huomattavasti häiritsevästä parisuhteeseen tai kumppaniin liittyvästä seikasta, ja sitten todetaan, että muuten menee ihan hyvin tai että rakastamme yhä toisiamme. Tämä on aika tavallinen ja minusta jonkinlaista itsepetosta. Jos pelkkä hipaisukin ällöttää, minun on melko mahdoton ymmärtää, mikä enää menee hyvin. Varmaan arkiaskareet saadaan erilaisin sopimuksin sujumaan, jos "muuten ok" tarkoittaa, että keskusteluyhteys on sentään jäljellä.
Terapia on minusta hyvä ehdotus. Ja minä ehdottaisin aluksi yksilöterapiaa, vaikka pariterapiallekin on varmaan tarvis. En ole ammattilainen, mutta kehtaan silti sanoa, että kaipaisit varmaan omien ajatustesi ja tunteittesi selvittelyä ensin. Noin laaja-alainen ongelma ei ole mikään yksittäinen asia parisuhteessa, tai ainakin kehtaan arvella, että se johtaa lisääntyviin ongelmiin.
Miksi ihmeessä ette pidä suhteestanne huolta? Minua todella kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa ja miksi ote alkaa irrota.. Mistä syistä toisistaan etääntymisen käynnistymiseen ei reagoida?
Tuhlaatte elämänne kurjassa tilassa kieriskellen ja sietäen. Todella sääli..
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo asetelma, että kerrotaan jostakin huomattavasti häiritsevästä parisuhteeseen tai kumppaniin liittyvästä seikasta, ja sitten todetaan, että muuten menee ihan hyvin tai että rakastamme yhä toisiamme. Tämä on aika tavallinen ja minusta jonkinlaista itsepetosta. Jos pelkkä hipaisukin ällöttää, minun on melko mahdoton ymmärtää, mikä enää menee hyvin. Varmaan arkiaskareet saadaan erilaisin sopimuksin sujumaan, jos "muuten ok" tarkoittaa, että keskusteluyhteys on sentään jäljellä.
Terapia on minusta hyvä ehdotus. Ja minä ehdottaisin aluksi yksilöterapiaa, vaikka pariterapiallekin on varmaan tarvis. En ole ammattilainen, mutta kehtaan silti sanoa, että kaipaisit varmaan omien ajatustesi ja tunteittesi selvittelyä ensin. Noin laaja-alainen ongelma ei ole mikään yksittäinen asia parisuhteessa, tai ainakin kehtaan arvella, että se johtaa lisääntyviin ongelmiin.
Ei kaikille se seksi ja läheisyys ole tärkeintä suhteessa. Meillä menee miehen kanssa helvetin hyvin, vaikkei olla harrastettu seksiä pitkiin aikoihin, koska mullan on vähän samaa ongelmaa, kuin aplla. Meillä on kuitenkin mahtavia keskusteluita ja yhteinen arki ja juhla. Ne ovat tärkeämpiä.
Ootko alottanut tai lopettanut hormonaalisen ehkäisyn?
Vierailija kirjoitti:
Ootko alottanut tai lopettanut hormonaalisen ehkäisyn?
En. Enkä ole varsinaisesti haluton, vaikka miestäni en halua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan!
Siis minä yksin? Millaiseen terapiaan? Ap
No kenellä muulla on ongelmia itsensä kanssa? Voithan sä mennä ukkosi kanssa pariterapiaan, mutta jos sillä ei ole mitää ongelmaa niin mitä se siellä tekisi?
Millaiseen terapiaan menisin? Kysyn siis ihan oikeasti, että jos menisin, niin mistä aloittaisin sen terapian etsinnän? Johonkin pariterapiaan yksin vai? Vai jollekin mielenterveyshoitajalle? Ap
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo asetelma, että kerrotaan jostakin huomattavasti häiritsevästä parisuhteeseen tai kumppaniin liittyvästä seikasta, ja sitten todetaan, että muuten menee ihan hyvin tai että rakastamme yhä toisiamme. Tämä on aika tavallinen ja minusta jonkinlaista itsepetosta. Jos pelkkä hipaisukin ällöttää, minun on melko mahdoton ymmärtää, mikä enää menee hyvin. Varmaan arkiaskareet saadaan erilaisin sopimuksin sujumaan, jos "muuten ok" tarkoittaa, että keskusteluyhteys on sentään jäljellä.
Terapia on minusta hyvä ehdotus. Ja minä ehdottaisin aluksi yksilöterapiaa, vaikka pariterapiallekin on varmaan tarvis. En ole ammattilainen, mutta kehtaan silti sanoa, että kaipaisit varmaan omien ajatustesi ja tunteittesi selvittelyä ensin. Noin laaja-alainen ongelma ei ole mikään yksittäinen asia parisuhteessa, tai ainakin kehtaan arvella, että se johtaa lisääntyviin ongelmiin.
Minun mielestä meidän suhteessa on ongelmia ja miehen kosketus ällöttää johtuen asioista, joita hän on tehnyt ikävästi minua kohtaan. Miehen mielestä meillä kuulemma menee hyvin eikä mitään ongelmia ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kavahdan mieheni kosketusta ja läheisyyttä. En voi kuvitella seksiä hänen kanssa, toivon että hän ei ohikulkiessaan vahingossa edes hipaise minua. Meillä menee muuten ihan ok, lapsiakin on, arki sujuu melko ok ja elämä on sellaista aika tavallista kai. Mutta hänen fyysinen läheisyys ällöttää minua, ajatuskin siitä. Voiko tätä jotenkin korjata?
Ei voi. On parempi,,että se sika jättää sinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo asetelma, että kerrotaan jostakin huomattavasti häiritsevästä parisuhteeseen tai kumppaniin liittyvästä seikasta, ja sitten todetaan, että muuten menee ihan hyvin tai että rakastamme yhä toisiamme. Tämä on aika tavallinen ja minusta jonkinlaista itsepetosta. Jos pelkkä hipaisukin ällöttää, minun on melko mahdoton ymmärtää, mikä enää menee hyvin. Varmaan arkiaskareet saadaan erilaisin sopimuksin sujumaan, jos "muuten ok" tarkoittaa, että keskusteluyhteys on sentään jäljellä.
Terapia on minusta hyvä ehdotus. Ja minä ehdottaisin aluksi yksilöterapiaa, vaikka pariterapiallekin on varmaan tarvis. En ole ammattilainen, mutta kehtaan silti sanoa, että kaipaisit varmaan omien ajatustesi ja tunteittesi selvittelyä ensin. Noin laaja-alainen ongelma ei ole mikään yksittäinen asia parisuhteessa, tai ainakin kehtaan arvella, että se johtaa lisääntyviin ongelmiin.
Minun mielestä meidän suhteessa on ongelmia ja miehen kosketus ällöttää johtuen asioista, joita hän on tehnyt ikävästi minua kohtaan. Miehen mielestä meillä kuulemma menee hyvin eikä mitään ongelmia ole. Ap
Eihän teillä sitten todellakaan mene hyvin. Ihan normaalia, että ei halua seksiä ihmisen kanssa, jonka ei koe kunnioittavan itseään tai välittävän. Vastaus siihen, voidaanko asia korjata, riippuu siitä, uskotko että on mitenkään mahdollista että pystyisit näkemään miehen enää positiivisessa valossa vaikka hän muuttuisi kuinka. Ja tietysti jos sinä uskot pystyväsi, niin sitten vielä miehen pitäisi muuttua.
Mikään suhun kohdistuva terapia ei korjaa tilannetta, jos koet että mies ei enää arvosta sinua. Olisi outo ajatuskin, että yrittäisit pakottaa itsesi haluamaan seksiä hänen kanssaan.
Ei siis muuta kuin pariterapiaan välejä korjaamaan.
Taas näitä naisia (sama nainen aina), sormi suussa seistään ja kysytään sivustolta neuvoa mitä teen??? Mitä terapiaa? Onko aika taas käynyt pitkäksi?
Terapiaan!