Miten jotkut voivat muuttaa kauas ulkomaille ja unohtaa vanhenevat vanhempansa?

Minun vanhempani kannustavat siihen. Ettei tarvitse jättää perintöä minulle vaan uusille puolisoille.

Helikopterilapsi.

Mene ja asu siellä 10v ja tule sitten takaisin katsomaan niiden perään. 75v ei ole vielä ikä eikä mikään.

Noniin. Pakko ne mukaan olisi kai ottaa. Vaikka välillä tekisikin hyvää olla kuuntelematta niiden riitoja :D

Meitä on tässä liitossa kaksi ja vanhempamme asuvat eri maissa. Jommasta kummasta paikasta on pakko olla pois, kun ei viitsi erotakkaan vanhempien takia.

Eri perheissä ollaan eri tavalla läheisiä tai etäisiä. On hyvinkin lämminhenkisiä perheitä, ja niitä joissa päätavoite on ettei juuri joutuisi näkemään.

Minua on ihmetelty, kun olen muuttanut ulkomaille ja unohtanut aikuiset lapseni pärjäämään yksin Suomessa.

Niin tai näin, aina väärinpäin.

Olen isoisä. En missään tapauksessa halua että perheelliset lapseni rajoittavat elämäänsä ja tekevät valintoja sen perusteella, että voivat asua lähellämme. Jos he haluavat muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, heidän on voitava elää omaa elämäänsä. Eihän kukaan voisi koskaan muutoin muuttaa kauas kotiseudulta, aina joutuu jättämään lapsensa, lastenlapsensa, tai vanhempansa taakseen.

Nykyään vain jotkut ovat liikaa kiinni läheisissään. Kun lapset kasvavat aikuisiksi, heillä on oma elämä ja samoin heidän vanhemmillaan. Kaikilla on oikeus aloittaa jotain uutta, vaikka ihan uusissa ympyröissä.

Joten älä anna syyllisyyden rajoittaa elämääsi.

Kyllä vanhemmat ja lapset voivat asua keskenään eri maissa. Se on ihan normaalia. Unohtaminen sen sijaan on julmaa (mikäli vanhemmat eivät ole olleet sadistisia paskiaisia tai muuten vaan paskiaisia).

Kuten Meghan Markle isänsä joka ollut jo sydänkohtauksen takia sairaana ja muuta. Varsinainen humanitäristi siinä.

Lähde kun vielä voit, ei elämäänsä voi elää noin.. Kyllä sieltä takaisinkin pääsee tarpeen vaatiessa. Itse olin ulkomailla ja palasin kun äiti sairastui vakavasti, hän eli n. 2,5 vuotta sen jälkeen kun palasin.

Vierailija kirjoitti:

Olen isoisä. En missään tapauksessa halua että perheelliset lapseni rajoittavat elämäänsä ja tekevät valintoja sen perusteella, että voivat asua lähellämme. Jos he haluavat muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, heidän on voitava elää omaa elämäänsä. Eihän kukaan voisi koskaan muutoin muuttaa kauas kotiseudulta, aina joutuu jättämään lapsensa, lastenlapsensa, tai vanhempansa taakseen.

Nykyään vain jotkut ovat liikaa kiinni läheisissään. Kun lapset kasvavat aikuisiksi, heillä on oma elämä ja samoin heidän vanhemmillaan. Kaikilla on oikeus aloittaa jotain uutta, vaikka ihan uusissa ympyröissä.

Joten älä anna syyllisyyden rajoittaa elämääsi.

Muuten hyvä, mutta vauvapalsta on täynnä äitejä, jotka sanovat, että lapsia tehdään siksi ettei olla vanhana yksin. Saat siis lähinnä armeliaisuuspeukkuja, mutta oikeasti enemmistön mielipide on kyllä täysin päinvastainen.

Jokaisella on oikeus tehdä elämällään mitä haluaa. Jos haluat ulkomaille, mene. Vanhemmat osaavt itse järjestää asiansa ja olonsa itselleen mieleisiksi. Ulkomailta pääsee Suomeen hyvin helposti tarvittaessa.

Ihailin ja hieman kadehdinkin aikanaan yhtä tuttavaa, joka asusti milloin missäkin maailman metropolissa ja teki hienoa uraa. Ajattelin kyllä joskus, että onpa ura ja menestys vienyt mennessään, kun ei ole aikaa tai kiinnostusta käydä kotimaassa edes sen vertaa, että kävisi vanhempia tapaamassa.

Myöhemmin sain kuulla, että hänellä oli ollut todella vaikea ja turvaton lapsuus ja sellaiset vanhemmat, joita kukaan lapsi ei ansaitsisi.

Tarinoita on erilaisia. Ja joku ulkomailla asuva voi olla enemmän yhteydessä vanhempiinsa kuin joku toinen, joka asuu samassa kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Kuten Meghan Markle isänsä joka ollut jo sydänkohtauksen takia sairaana ja muuta. Varsinainen humanitäristi siinä.

Jos olisin Meghan, en todellakaan pitäisi niin hulluun ja pahansupaan sukuun mitään yhteyttä. Meghan tekee ihan oikein.

Minulla on myös helikopterilapsi. Haaveilen muutosta ulkomaille kun muutaman vuoden päästä pääsen eläkkeelle mutta aikuinen lapseni on sitä vastaan. Välillä näinkin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen isoisä. En missään tapauksessa halua että perheelliset lapseni rajoittavat elämäänsä ja tekevät valintoja sen perusteella, että voivat asua lähellämme. Jos he haluavat muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, heidän on voitava elää omaa elämäänsä. Eihän kukaan voisi koskaan muutoin muuttaa kauas kotiseudulta, aina joutuu jättämään lapsensa, lastenlapsensa, tai vanhempansa taakseen.

Nykyään vain jotkut ovat liikaa kiinni läheisissään. Kun lapset kasvavat aikuisiksi, heillä on oma elämä ja samoin heidän vanhemmillaan. Kaikilla on oikeus aloittaa jotain uutta, vaikka ihan uusissa ympyröissä.

Joten älä anna syyllisyyden rajoittaa elämääsi.

Muuten hyvä, mutta vauvapalsta on täynnä äitejä, jotka sanovat, että lapsia tehdään siksi ettei olla vanhana yksin. Saat siis lähinnä armeliaisuuspeukkuja, mutta oikeasti enemmistön mielipide on kyllä täysin päinvastainen.

Ehkä jossain kehitysmaassa, missä lapset on vanhuuden turva, ei kai täällä Suomessa? Itse olemme puolisoni kanssa aikanaan hankkineet lapset siksi, että olemme rakastaneet lapsia ja halunneet elää perhe-elämää, se on mennyt melkein kaiken muun edelle. Parikymmentä vuotta elimme lasten ehdoilla, suunnittelimme elämämme, harrastuksemme ja matkamme, jopa joustimme työasioissakin huomioiden sen, että meillä on lapset joiden kanssa eletään ja ollaan. Ja olemmehan osaltamme vaikuttaneet siihen, että lapsemme ovat saaneet elämän. Olemme painottaneet heille, että nyt kun he ovat aikuisia, heidän täytyy saada toteuttaa unelmiaan ja elää elämäänsä niiden mukaan. Emme edes halua olla heille taakaksi vanhana ja ajatus siitä, että olisimme yksin, jos he asuisivat kaukana, kuulostaa läheisriippuvuudelta. Tottakai olemme yhteydessä, tapaamme ja viestittelemme, jos on etäisyyttä, mutta täytyy kaikilla olla myös ystäviä ja muuta sosiaalista elämää. Tuntuisi hirvittävältä sellainen vanhuus, että surkeana odottaisi läheisiä käymään ja siinä olisi elämän sisältö. Sitten kun rapistumme emmekä selviä kotona, toivomme että meidät toimitetaan vanhainkotiin, eikä kukaan lapista rupea uhraamaan marttyyrinä elämäänsä meidän holhoamiseksi. Sitä varten olemme maksaneet veroja ja lapsemmekin maksavat. Toki meitä vanhustenhoidon tila vähän huolettaa, mutta siihenkin meillä on suunnitelma, lähdemme etelään rapistumaan ja palkkaamme kotiapua :) Tv. Sama isoisä. 

Vierailija kirjoitti:

Eri perheissä ollaan eri tavalla läheisiä tai etäisiä. On hyvinkin lämminhenkisiä perheitä, ja niitä joissa päätavoite on ettei juuri joutuisi näkemään.

Lämminhenkisyys ei tarkoita samaa kuin asua lähellä. Tai tarvitse tarkoittaa.

Asun ulkomailla ja vietän neljä viikkoa vuodessa lomia vanhempieni kanssa. Se on paljon enemmän kuin tunnin päässä asuva veljeni.

Ihan hyvin voi muuttaa. Ap on liian kiinni vanhemmissaan kun tuollaista kyselee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen isoisä. En missään tapauksessa halua että perheelliset lapseni rajoittavat elämäänsä ja tekevät valintoja sen perusteella, että voivat asua lähellämme. Jos he haluavat muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, heidän on voitava elää omaa elämäänsä. Eihän kukaan voisi koskaan muutoin muuttaa kauas kotiseudulta, aina joutuu jättämään lapsensa, lastenlapsensa, tai vanhempansa taakseen.

Nykyään vain jotkut ovat liikaa kiinni läheisissään. Kun lapset kasvavat aikuisiksi, heillä on oma elämä ja samoin heidän vanhemmillaan. Kaikilla on oikeus aloittaa jotain uutta, vaikka ihan uusissa ympyröissä.

Joten älä anna syyllisyyden rajoittaa elämääsi.

Muuten hyvä, mutta vauvapalsta on täynnä äitejä, jotka sanovat, että lapsia tehdään siksi ettei olla vanhana yksin. Saat siis lähinnä armeliaisuuspeukkuja, mutta oikeasti enemmistön mielipide on kyllä täysin päinvastainen.

Ehkä jossain kehitysmaassa, missä lapset on vanhuuden turva, ei kai täällä Suomessa? Itse olemme puolisoni kanssa aikanaan hankkineet lapset siksi, että olemme rakastaneet lapsia ja halunneet elää perhe-elämää, se on mennyt melkein kaiken muun edelle. Parikymmentä vuotta elimme lasten ehdoilla, suunnittelimme elämämme, harrastuksemme ja matkamme, jopa joustimme työasioissakin huomioiden sen, että meillä on lapset joiden kanssa eletään ja ollaan. Ja olemmehan osaltamme vaikuttaneet siihen, että lapsemme ovat saaneet elämän. Olemme painottaneet heille, että nyt kun he ovat aikuisia, heidän täytyy saada toteuttaa unelmiaan ja elää elämäänsä niiden mukaan. Emme edes halua olla heille taakaksi vanhana ja ajatus siitä, että olisimme yksin, jos he asuisivat kaukana, kuulostaa läheisriippuvuudelta. Tottakai olemme yhteydessä, tapaamme ja viestittelemme, jos on etäisyyttä, mutta täytyy kaikilla olla myös ystäviä ja muuta sosiaalista elämää. Tuntuisi hirvittävältä sellainen vanhuus, että surkeana odottaisi läheisiä käymään ja siinä olisi elämän sisältö. Sitten kun rapistumme emmekä selviä kotona, toivomme että meidät toimitetaan vanhainkotiin, eikä kukaan lapista rupea uhraamaan marttyyrinä elämäänsä meidän holhoamiseksi. Sitä varten olemme maksaneet veroja ja lapsemmekin maksavat. Toki meitä vanhustenhoidon tila vähän huolettaa, mutta siihenkin meillä on suunnitelma, lähdemme etelään rapistumaan ja palkkaamme kotiapua :) Tv. Sama isoisä. 

Hiukan nyt kuulostat terveenä hautaan -uskonnon kannattajalta. Vanhuus kun tosi monessa tapauksessa lopulta tarkoittaa juuri sitä, että surkeana odotellaan läheisiä käymään. Ei niin käy vain läheisriippuvaisille ja hölmöille.

Entä sukupolvien ketju - jos se korvataan ystävillä ja muulla sosiaalisella elämällä, mahtaako kaikki olla lopulta loistavasti? Aika moni meistä kun kesken hohtavan aikuisuutensa havahtuu, että lapset olisivat kiva juttu. Mutta löytyykö siinä vaiheessa villeistä isovanhemmista takapäivystäjää - vaikeaa se on ulkomailta, tai sitten tarvitaan joissain tilanteissa tosi hyvät etupäivystäjät - joita vain harvalla nykyisin on.

Moni isovanhempi-ikäinen ottaa etäisyyttä ja sanoo tekevänsä niin, koska ei halua olla taakaksi. Todellisuudessa ollaan samaan aikaan täysin hyödyttömiä ja siten vähennetään jälkikasvun mahdollisuuksia lisääntyä, ja jossain vaiheessa kun hauraus ottaa pinkojan kiinni, aletaan kaivata apua, satojen tai nyt sitten tuhansien kilometrien päähän. Tuossa petetään sekä itseä että lopulta lapsiaankin. Ja sitten muristaan, miksi lusmusukupolvi ei viitsi edes veronmaksajia tehdä.