Lue keskustelun säännöt.
Kun elämänvaihe on epävakaa ja pelottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Pakko pärjätä vaikka tekisi mieli huutaa apua.
24.01.2019 |
En haluaisi vuodattaa mutta on pakko kirjoittaa kun jännittää, pelonsekaisin tuntein menen eteenpäin. Menen aina eteenpäin ja yritän tehdä elämästä parempaa.
Kuitenkin olen tehnyt ehkä liian äkkipikaisia päätöksiä kun yritin auttaa toista pohjalla olevaa kun itsellä oli asiat suht mallillaan. Ajattelin hyötyväni siitä myös itsekin mutta pian huomasin, että jos jään tilanteeseen niin joudun itsekin takaisin huonoon tilanteeseen etenkin taloudellisesti.
Olen sieltä jo kerran noussut vuosia sitten ja kovalla työllä, tietysti käsitellen asioita ja oireillut mutta mennyt ja tehnyt vaikka väkisin, jotta elämäntilanne olisi edes osin vakaampaa.
Nyt tilanne on se, että muutan taas tuntemattomaan, karenssi on päällä ja työtilanne pelottaa. Jos en saakaan töitä ja joudun oikeasti pulaan.
Ystäviinkään en voi luottaa, moni on pettänyt luottamuksen nyt viimeaikoina tai olen ollut liian naiivi.
Olen siis yksinäinen ja vaikka lannistus meinaa toisinaan vallata täysin mielen ja tekisi mieli huutaa apua, niin pakko vain yrittää pitää itsensä järjissään.
Stressi on kova tällä hetkellä mutta olen iloinen, että olen hoitanut asioita nopeasti ja jämäkästi ennen kuin olen oikeasti huonossa tilanteessa.
Nyt minulla on vielä mahdollisuuksia ja joudun uudestaan aloittamaan kovan työnteon. Lisäksi pitäisi opiskella ja pyrkiä pääsykokeisiin. Omia unelmia kohti vaikeuksista huolimatta.
On vain pakko, täytyy rukoilla, että pää pysyy kasassa eikä stressi ala liiaksi oirelemaan.
Olen toisinaan luottavainen koska luonteeni on vilpitön ja olen ahkera mutta silti tuo pelko onnistumisesta nostaa päätänsä.
Olen nuori eikä minulla ole paljoa tukijoukkoja, toki perheestä saan olla onnellinen. Heidän tukeensa en voi kuitenkaan täysin kääntyä enkä haluakaan vaivata koska itse olen tilanteen aiheuttanut.
Halusin vain oppia, nähdä ja saada lisää kokemuksia eri paikkakunnalla niin ammatillisesti kuin myös muutenkin elämästä. Halusin myös ystäviä ympärilleni ja vihdoin raastavasta yksinäisyydestä pois ja se maksoi vakituisen työpaikan ja suhteita hyvin alkaneella uralla.
Muutan nyt toista kertaa parin kuukauden aikana ja uuteen paikkakuntaan.
Kaikki ei mennyt ensimmäisen muuton jälkeen kuitenkaan käsikirjoituksen mukaan, oikeastaan täysin päinvastoin ja tässä sitä taas ollaan. Alussa.
Uusi alku on toki piristävää aina eikä minua pelota uudet asiat mutta se pärjäänkö taloudellisesti, henkisesti, pääsenkö kohti tavoitteitani vai menenkö vain alamäkeä kohti väärien päätöksen seurauksena.
Nyt on kai se hetki kun täytyy vain luottaa, että asiat järjestyvät kunhan vain pyrkii jälleen tasaiselle maalle.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan ymmärrän, toisaalta oli aika sekava kertomus ja vaikea ymmärtää. No, samaistuin näihin: vakituisen työpaikan jättäminen ja muutto, nää on mulla vielä edessä ja vanha jatkuu vielä hetken mutta haen myöhemmin tänä vuonna opintoihin jotka alkaisivat vuoden päästä jos pääsen siihen mukaan. Yksinäisyys vaivaa myös mua ja haluaisin siitä eroon ja se on yksi syy halulle tehdä elämänmuutosta, olen tosin ollut elämässäni jo niin paljon yksin etten tiedä osaisinko edes olla vähemmän yksinäinen enää vaikka siirtyisinkin uusiin kuvioihin. Mua nää uuteen siirtymiset kyllä myös pelottaa ja surettaakin vanhan jättäminen, on tässä nykyisessä elämässä ollut paljon hyvääkin.
Joka tapauksessa haluan toivottaa aloittajalle tsemppiä!
Eihän siitä, miten sua vois ainakaan neuvoa tai tukea saanut oikein mitään selvää. On vaikeaa ja rahat ei ehkä riitä ja pollakaan ehkä ei. Vaikeaa ajatella, että Suomessa joku täysipäinen joka yrittää ei saisi asuttua ja käytyä opiskelemassa, vaikka sitten tukien avulla. Vai onko silla jotenkin sikana velkaa? Vai mikä olikaan ongelma?
Tai no jos on hyvin yksin, niin onhan se kurjaa, toivottavasti se kurjuus avautumisesi avulla helpotti!
Hei ap.
Kerrot, että joudut kokemaan aika pelottavia tunteita uuden elämäntilanteen edessä. Otsikossa kerrot myös, että tekisi mieli huutaa apua.
Entäpä jos pyytäisitkin? Ei ihmisen kuulu kaikkea vain yksin kantaa. Mainitset, että tukijoukkoja on aika vähän. Jospa alueesi jokin palvelu voisi tukea sinua nyt uuden kynnyksellä. Eri kaupungeissa on erilaisia palveluita nuorille /nuorille aikuisille, mutta ota ihmeessä selvää. Jokin keskusteluapu voisi kannatella sinua hankalien tunteiden keskellä ja auttaa jaksamaan ponnistella.
Myös seurakuntien diakoniatyöntekijän kanssa voi varata muutaman keskustelukerran.
Toivottavasti löydät jonkin tahon kautta tukea. Katso ensimmäiseksi sen paikkakunnan, jonne muutat, kaupungin sivuilta henkisen jaksamisen tukea, siellä voi olla myös linkkejä muihin alueen toimijatahoihin.
Elämä on kuin koskenlasku. Virta vie halusit tai et. Anna elämän tapahtua. Ainoa tehtäväsi on ohjata pois suuremmista kivistä. Hyvää matkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin ollut tiukilla jo 15 vuotta. Ainaista tarpomista ja yrittämistä. Ja aina tulee turpaan, vaikka yritti kuinka. Penninvenytystä. Ainoa hyvä puoli, että stressiinkin tottuu, kai. Itselläni on kuitenkin tässä ajassa kirkastunut eräs ajatus.
Muista että olet joka hetki oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki järjestyy. Sinua autetaan muilta tasoilta. Näin saat kokemuksia ja elät elämääsi eteenpäin. Myöhemmin voit katsoa taaksepäin ja todeta, että selvittiinhän siitäkin.
Tsemppiä!
Anteeksi sekava kirjoitus. Jotenkin yritin vähän kierrellä ja kaarrella, ettei tilanteeni olisi niin tunnistettavissa. Siitä sitten syntyi tuollaista epämääräistä tunteiden ja ahdistuksen kirjoa.
Tosiaan lyhennettynä jännittää mihin elämä vie ja olenko oikeastaan tehnyt viime aikoina oikeita ratkaisuja yhtään vai jatkuuko alamäkeni.
Toisaalta aina tilanteesta riippuen olen yrittänyt tehdä oikein, niin, että pärjäisin taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti.
Olen siis jättänyt työpaikkoja jne.
Jaksaminen on ollut rajoilla kovan työn teon seurauksena ja yksinäisyyden vuoksi muutaman vuoden.
Lähdin muuttamaan elämääni kun kyllästyin yksinäisyyteen ja pelkkään työhön mutta kivikkoista sekin on ollut.
Nyt minulla ei tällä hetkellä ole mitään muuta kun toivo siitä, että kaiken jätettyä saisin taas asiat jotenkin kokoon..
Ystäviä en saanut vaikka muutin elämääni, päinvastoin. Tunnistin kaksinaamaisuuden ja näin myös menetin ihmisiä elämästäni.
Muutoksen mukana meni myös työpaikka ja kämppä.
Nyt olen taas alussa. Täytyy, etsiä töitä ja kun niitä saan, niin täytyy tehdä töitä paljon, että olen jälkeen vakaalla pohjalla.
Asunnon sain nopeasti järjestettyä kun vielä oli onneksi hieman rahaa jäljellä.
Nyt vain toivon, että sopeudun jälleen uuteen paikkaan ja tilanne selkiytyy ja että jaksan opiskella kaikesta tarpomisesta huolimatta.
Bonuksena olisi jos löytäisi ystäviäkin.
Minun piti aloittaa psykoterapia mutta nyt siihen ei ole aikaa eikä varaa. Hakeudun luultavasti uudella paikkakunnalla sitten psykologille jos tuntuu, että tarvitsen keskusteluapua kipeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
up