Surettaako teitä muita toisten erot?
Itselläni on vaikea suhtautua läheisten ihmisten eroihin, ja puolituttujen (vaikkapa lapsen kavereiden vanhempien) erotkin kylmää ja tuntuu jotenkin kolkolta, miten moni lapsi elää kodissa jossa ei ole enää isää.
Tää masentaa aika paljonkin, tulee vähän toivoton olo ja tosiaan kolkko.
Muita samanlaisia?
Pitäisi varmaan vaan muuttaa maalle, jossa elämä pysyy enempi uomissaan ja perinteisempi perheonni ja yhteisöllisyys kukoistaa.
Kommentit (14)
Eron tultua on yleensä ottaen toinen tai molemmat aikuisista kärsineet jo pitkään ja tilanne on heille helpotus. Se on pääsääntöisesti myös mahdollisille lapsille elämää parantava seikka. He saavat yhden riitaisan aikuisparin sijaan kaksi erillistä tyytyväistä vanhempaa jotka keskittyvät heidän hyvinvointiinsa enemmän voidessaan itsekin paremmin.
Ei siis sureta, vaan lähtökohtaisesti olen onnellinen eronneiden sekä perheenjäsentensä puolesta rohkean askeleen ottamisesta ja elämässä eteenpäin menemisestä.
Täällä meillä maalla erotaan muuten vimmattua vauhtia. Johtunee siitä, että pariksi on aikanaan valikoitunut hyvin suppeasta joukosta usein epäsopiva puoliso, kun ei juuri ole varaa valikoida, vaan on otettava se, mikä kohdalle sattuu osumaan.
No ei. Itsekin kun olen eronnut. Enemmän voi surettaa eroon johtaneet syyt. Aika hirveitäkin asioita monesti.
Kyllä kuule maallakin tapahtuu kaikenlaista, mistä eroja seuraa.
Eroperheen lapsena surettaa eniten se, että yleensä ennen eroa ihmisillä on onnetonta perhe-elämää ja monesti myös eron jälkeen vanhemmat ovat hyvin riitaisia. Ikävää, että elämä monesti on niin raskasta ihmisille, sekä aikuisille että lapsille.
Se ero on usein perheen onni, usko pois. Surullisempaa on se, että kärvistellään kielteisessä (jopa aggressiivisessa) ilmapiirissä jonkun hölmön olettamuksen takia pahimmillaan vuosikaudet. Esim. olettamuksena, että se olisi lapsille parempi. Päinvastoin.
Surettaa. Olen eroja vastaan, jos perheessä on lapsia. Tuntuu, että harvoin eroon on riittävän painavat perusteet.
Olen itsekin eronnut, ja ero oli ns turha. Kuten hyvin hyvin monen muunkin, joiden kanssa olen keskustellut.
Itseasiassa olen vahingoniloine suurimman osan kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Surettaa. Olen eroja vastaan, jos perheessä on lapsia. Tuntuu, että harvoin eroon on riittävän painavat perusteet.
Olen itsekin eronnut, ja ero oli ns turha. Kuten hyvin hyvin monen muunkin, joiden kanssa olen keskustellut.
Ei meidän perheessämme. Vanhemmat riitelivät eron jälkeen vähemmän eikä tarvinnut enää katsella nyrkkeilymatseja.
Itse en ole eronnut, enkä toistaiseksi ole ollut myöskään naimisissa ja olen ja olen ollut jo pitkään sinkkuna. Mutta kysymykseen surettaako toisten erot, niin en osaa puhua monikossa. On eroja, joita olen surrut tai aiankin itseni harmitellut; kun on ollut ulkopuolisena vaikeaa hahmottaa, että miksi. - Ikäänkuin kysyen hädissään, että mihin enää voin luottaa, kun nuo kaksi erosivat. Tai miten minun pitäisi yrittää asemoida itseni, kun olen kokenut vuosia tai paremmin vuosikymmeniä olevani molempien ystävä, tai ainakin hyvä kaveri. (Kyllä. Ehkä hieman itsekästä ajatella itseään toisten eron yhteyessä)
Mutta on myös eroja, joiden kohdalla olen huokaissut melkein helopotuksesta ja aattelehtinut, että arvasinkin, että noin tulee varmastikin käymään (- Miten sitä ulkopuolelta toisinaan uskookin vakaasit näkevänsä ja toetävänsä niin hyvin, toisten parisuhteen tilan).
Vain läheisimpien ihmisten, muiden ei niinkään.
Ei sureta. En ole tavannut vielä yhtäkään onnellisesta avoiliitosta lähtenyttä.
Olen itsekin eronnut. Elämäni parani paljon. Samoin lapset ovat sanoneet, että hyvä, kun erositte. Ei meidän puolesta kannata surra.
Kyllä tuntuu tosi surulliselta. Lähipiirissä on paljon sellaisia, joista toinen olisi halunnut vielä jatkaa. Ero on kuin pieni kuolema. Monesti elämän suurin koettelemus. En ole osannut ajatella sitä koskaan helpotuksena, vaikka varmasti monelle se voi tosiaan sitä ollakin.
Ei. Tunnen vahingoniloa, koska he ovat puhuneet minulle niin ylimielisesti ja antaneet parisuhdeneuvoja.
Ettepä osannu itekkään yhtään paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu tosi surulliselta. Lähipiirissä on paljon sellaisia, joista toinen olisi halunnut vielä jatkaa. Ero on kuin pieni kuolema. Monesti elämän suurin koettelemus. En ole osannut ajatella sitä koskaan helpotuksena, vaikka varmasti monelle se voi tosiaan sitä ollakin.
Usein se on helpotus erityisesti perheen lapsille. Jatkuvasti vihamielisessä ilmapiirissä on raskasta elää. On kuin kävelisi koko ajan munankuorilla ja odottaisi milloin helvetti on taas irti.
Eiköhän sitä maaseudullakin eläville tule eroja aivan samalla tavoin kuin taajamissa asuvillekin.