Vanhapiika-keskustelua Yle Radio Ykkösessä

Siis tuo keskustelijanainen toi tuon keskustelunaiheen jonkin ruotsalaiskirjan perusteella. 

En ole tainnut koskaan kuulla ketään nimiteltävän vanhaksipiiaksi, vaikka olen itsekin yhä sinkku näin yli viisikymppisenä. Näissä keskusteluissa tietysti nimitellään vaikka miksi, mutta tämä onkin anonyymia verkkoelämää.

Minun kohdallani yksin elävään naiseen on suhtauduttu kummastellen. Kolmikymppisenä kuulin jatkuvasti sitä, että "sinähän saat ihan kenet sinä haluat", tai sitten ovelia vihjailuja siitä, että olen lesbo. Neljäkymppisenä havaitsin oudon trendin: ikäiseni ja minua huomattavastikin vanhemmat miehet, erityisesti naimisissa olevat, pitivät minua puumana ja yrittivät päästä apajille, ennen kuin nuoret miehet ehtisivät (nuoret miehet eivät kyllä edes yrittäneet, koska se ei ollut vielä muotia). Ymmärrän, että sinkun uskotaan olevan puutteessa, mutta sitä en ymmärrä, miksi uskotaan sinkun suostuvan ihan kenen porsaan mukaan tahansa. Nyt voin jo ihan rauhassa kävellä kadulla joutumatta häirityksi, ja kivaa on se, että nyt seurassani ollaan ajatuksieni ja puheideni vuoksi, ei seksipohjalta. Ai niin, pitkään on ollut vallalla olettamus siitä, että olen aikoja sitten eronnut ja päättänyt pysyä sinkkuna.

Yksin koko ikänsä elänyt nainen (ja mies) on kummajainen sellaisille ihmisille, joille parisuhde on yhtä luontevaa kuin hengittäminen ja jotka eivät voi kuvitellakaan sinkkuelämää itselleen. Jotkut naiset suhtautuvat sinkkunaisiin hyvin epäilevästi; lienevät naimisissa noiden yllä mainitsemieni puumanmetsästäjien kanssa. Vanhapiika-nimitystä ei mielestäni enää käytetä, mutta vanhapoika on vielä toisinaan. Poikamiehessä ei ole samaa paheksuvaa painolastia riesanaan.