Mikä on suurin oivalluksesi pärjätä itsesi kanssa elämässä?

Jeesuksen vastaanottaminen elämään <3

Kokoaika pelkkkää lamaaa. Lukumiehet pärjäää.

Älä odota itseltäsi täydellisyyttä. Me ollaan jokainen ihmisiä ja virheet kuuluvat elämään.

Säästä enemmän kuin syöt.

En yritä olla muita parempi.

Omia tunteita, vaikeitakin, kannattaa kuunnella.

Tajusin vihdoin opiskella alaa jolle oli (on) kysyntää. Kivisen tien kävin mutta lopussa kiitos seisoo.

Olla rakastava hyvä ystävä itselleen ja yrittää pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta. Silloin jaksaa antaa enemmän muillekin.

Opin jo varsin pienenä tyttönä että jokainen on oman onnensa seppä.

Kukaan ei valmista tuo eteen. On oltava tahtoa ja uskoa siihen että pärjään. Luotan vain itseeni, se on ollut hyvin tärkeä oppi! 

Mitän ei saa jos ei uskalla yrittää. Ei tarkoita sitä että pitää olla kova tai julma. Pitää vain rakastaa itseään ja arvostaa itseään siinä kuin muitakin! Minulla/sinulla on ihan sama oikeus pyrkiä onnellisempaan ja parempaan! Ei ole mikään ihailtava hyve maata maantien kurassa jotta toiset pääsevät kuivin jaloin. Ei myöskään väheksyä ja mollata itseään.

Älä keskity itseesi, eli unohda egosi.

Näin hävisi sairas esiintymisjännitys ja ihmispelko.

Älä yritä miellyttää kaikkia, toiselle kun kumartaa niin toiselle pyllistää. Em. liittyen: saat olla juuri sellainen kuin olet/haluat, kunhan et itseäsi ja muita satuta. Puolensa saa ja pitääkin pitää. Liika kiltteys ei kannata. Tässäpä näitä tärkeimpiä oivalluksia.

Olipa hyvä kysymys ja mainioita vastauksia!

Ehkä se kultainen sääntö on tärkein: kohtele toisia hyvin, kuten toivoisit itseäsikin kohdeltavan, älä etuile, älä pidä itseäsi erikoisasemassa, puolusta kaikkien yhtäläisiä oikeuksia kussakin tilanteessa.

Itse huomaan painottavani myös läsnäolon kykyä. Jos koko ajan toivoisi jonkin asian olevan toisin, odottaa jotain parempaa tms, menettää paljon.  Mikä on riittävästi, on joskus tärkeämpi kysymys kuin mitä pitäisi saada lisää.

Mulle myös kohtuuden käsite ja ylimalkaan reiluus on tärkeää.

Oi, tähän voisi vastata  vaikka kuinka erilaisin näkökulmin! 

Rajat on rakkautta. En ole woman understanding. Intuitioon kantsii luottaa. Kun hallitsee itsensä ei tarvitse hallita muita. Omista arvoista ei tingitä. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Siperia opettaa kylmyyden. Halaus voi pelastaa päivän.

Kun löytää pitää etsiä.

Anteeksi kannattaa antaa mutta kokemus tulisi muistaa.

Kaikkea ja varsinkaan itseään ei pidä ottaa niin hemmetin vakavasti.

Elämä antaa tietyt raamit, ja sen jälkeen on valintakysymys, elääkö lasi puoliksi tyhjänä vai puoliksi täynnä.

Psytyä päättämään itse omasta identiteetistäni;

Pelottava mutta samalla huojentava tieto, ettei se "minä" perustukkaan muiden muistoihin tai mielikuviin minusta, voin sen itse määrittää ja itseeni tutustua, kehittää ns. luoda, muut eivät sitä puolestani voi tehdä. Se on myös ainoa asia maailmassa, mikä ei ikinä muutu tai katoa, se on niin sanotusti ainoa ksokematon asia ihmisessä. Sen voi välillä hukata, mutta siellä se kuitenkin on löydettävissä.

Keskeneräisyyden hyväksyminen itseltäni. En enää epätoivoisesti yritä saavuttaa sitä täydellistä tilaa, koska sitä ei koskaan tule, jos tulisi, kehittyminen loppuisi ja sekös olisikin vasta tylsää elämää.

Ennen pelkäsin esiintymistä, mokailua ja oikeastaan kaikkea ihmisten kanssa olemista. Sittemmin tajusin, että kukaan ei enää jälkeenpäin muistele, mitä olen sanonut ja tehnyt. Jos sattuvat muistamaan, vaikkapa jos olen sekoillut sanoissani, he eivät pidä sitä yhtään minään. Sellaista sattuu kaikille. Muilla ihmisillä on tarpeeksi ajateltavaa ajatellessaan omia tekemisiään. Luulenko olevani niin äärimmäisen mielenkiintoinen ja keskeinen ihminen, että ihmiset jaksaisivat ajatella menneitä tekemisiäni kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen??? Tämä ajatus helpotti, ja uskallan jo mokailla ja nauraa vain sille!