Lue keskustelun säännöt.
Onko pojat yleensä villimpiä kun tytöt?
18.01.2008 |
Meillä 1 v 7 kk ikäinen poika, joka on koko ajan menossa. Kun ollaan lähdössä johonkin ja pitäisi pukea, juoksee karkuun. Bodeja en voi oikein enää käyttää kun ei niitä saa napitettua, hyvä kun vaipan saa pojalle päälle.
Jos yritän tehdä jotain (esim meikata uloslähdettäessä) poika ehtii vaikka mitä: esim repii vessapaperia pieniksi paloiksi, nousee seisomaan vessanpöntölle ja lotraa vedellä, kiipeää keittiön pöydälle... Olenkin todennut, että kaikkein helpommalla pääsee kun ei itse yritä saada mitään tehdyksi.
Minulla on vasta 1 lapsi mutta ystäväni, joilla on molempia tyttöjä ja poikia, ovat sanoneet, että ero on selvä: pojat ovat rajumpia ja villimpiä lähes aina.
Toki villejä tyttöjäkin on ja rauhallisia poikia, mutta noin ylipäätään, pojat tuntuisivat olevan vilkkaampia kun tytöt.
Mitä mieltä?
Kommentit (25)
Vierailija:
Sitähän minä juuri sanoin, että asia on tismalleen, kuten kirjoitit; Meidänkin lapsista on suurinpiirtein samanlaisella kasvatuksella tullut ihan erilaisia. Jos meillä olisi vain yksi lapsi ja hän olisi rauhallinen, olisin voinut erehtyä luulemaan, että se on oman erinomaisen kasvatuksemme tulosta. Jos taas meillä olisi edelleen vain yksi lapsi ja hän olisi villi, olisin voinut samaan tapaan luulla, että se on oman vikaan menneen kasvatuksemme syytä.t. se, jonka kirjoitusta kommentoit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pojat suht rauhallisia ja nyt tyttö oikea tuulispää...1,6v nyt
Mutta yleisesti ottaen kyllä pojat on villimpiä.
T kahden pojan ja yhden tytön äiti
aiankin itse huomaan selkeän eron pojan ja tytön vauva iästä
lähtien. tyttö on paljon rauhallisempi .
pojan meno on vain kiihtynyt kun ikää tulee lisää, vaikka pitäisi
jo olla " järki päässä" .
ja nimenomaan tuo kiipeily, toisessa roikkuminen ja peuhaaminen vain lisääntyy koko ajan.
tyttö on ainakin meillä paljon rauhallisempi tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaankin heitä mieheni kanssa leikillään terroristiduudsoneiksi. Kaikki kiinnostaa, varsinkin hurjat ja monesti vähän vaarallisetkin jutut (esim kiivetä niin ylös katonrajaan kuin mahollista aina kun silmä välttää). Ja joka lelu pitää purkaa osiin ja katsoa mitä sisältä löytyy. Kaikista kivointa on majat ja kaikki missä saa pomppia ja riehua.
Luulen että jos meille poikia tulee ne (toivottavasti) on rauhallisia mammanpoikia. =)
Varoitin jo siskoani että tutki ja kysele tarkkaan taustat kun aioit mennä naimisiin, millainen mies on ollut pienenä. Kannattaa ottaa hissukka mies että sais ees toisen puolelta rauhallisuus geenejä!! =)
Itse oon ollut ihan mahdoton kans pienenä, esim apuratas pyörällä karannut reilun kahden kilometrin päähän keskustaan vaatekauppoihin. Ikää noin 4v. Äitini tuumaa välillä kun voivottelen että väsyn niin ; kuulostaapa tutulta! (tietenkin saan välillä hoitoapua mutta asuvat kauempana) Toivoa ehkä on kun itse oon aikalailla rauhoittunut siitä mitä olin ennen. Ehkä se on parempi juosta ja riehua pienenä kuin sitten siinä vaiheessa kun muut jo rauhoittuu..
Argh, että mua sylettää! Tuolla tavoin juuri muokataan näitä käyttäytymismalleja, poikien annetaan olla " vilkkaampia" ja tyttöjä ehkä tiedostamattakin paheksutaan villimmästä käytöksestä, tai ainakin ollaan ojentamassa herkemmin.
Minusta suoranaista huonoa käytöstä ei pidä hyväksyä sen enempää keneltäkään, sukupuoleen katsomatta.
Itse olen muinoin ollut rauhallista isoveljeäni PALJON vilkkaampi/villimpi tapaus ja aiheuttanut vanhemmilleni hiustenlähtöä ;). Veli taas paljon kuuliaisempi kasvatettava ;).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun se vaan on niin, että pojat ovat raisumpia ja villimpiä poikkeuksia lukuunottamatta.
monta kertaa viikossa. Totta kai hekin joskus ovat villejä, juoksevat, kiljuvat jne, mutta eivät samalla lailla kun poikani. Häntä ei voi juuri jättää vahtimatta kun taas saman ikäinen serkkutyttö voi viisikin (!) minuuttia leikkiä ihan rauhassa vaikka nukella, lukea kirjaa tms.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
kun se vaan on niin, että pojat ovat raisumpia ja villimpiä poikkeuksia lukuunottamatta.
Mulla on niitä 2, toinen vielä vilkkaampi (olematta lainkaan ylivilkas). Uskon, että tytöissä ja pojissa on molemmissa rauhallisia ja toisaalta vilkkaita lapsia. Tytössä se vilkkaus vaan tulee eri tavoin näkyviin. Minä ja mieheni olemme molemmat puheliaita, energisiä ja äkkinäisiä. Pojat ovat näköjään samaa maata. En siis apn tapauksessa käyttäisi sanaa villi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
kun se vaan on niin, että pojat ovat raisumpia ja villimpiä poikkeuksia lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omistautut, napakka ja määrätietoinen. Nro 18:lla on varmaan helpot lapset ja hän lukee sen omaksi ansiokseen. t. ap
Vasta siinä 3 vuoden tienoilla todellinen luonne tulee esiin. Meillä on sekä rauhallinen että vilkas poika. Enempi se perusluonne vaikuttaa kuin sukupuoli.
Kyllä ne on ne pojat, jotka siellä vilistelee pitkin käytäviä, vaikka kuinka kieltäisi, oikein kädestä pitäen, ja telmivät kuin karhunpojat. Toki tytökin voivat olla vilkkaita, mutta se on toisenlaista. Siis usein, totta kai poikkeuksiakin löytyy.
Mä uskoin ennen kasvatuksen voimaan, mutta kahden lapsen kokemuksella (vilkas poika ja rauhallinen tyttö) olen joutunut huomaamaan, että lasten käytöksestä vain osa on vanhempien syytä tai ansiota. Enkä kyllä alitajuisesti tai tiedostaen kohtele tyttöä eri lailla, muuten kuin että hän ei tarvitse joka hetki samanlaista kädestä ohjausta kuin poika, jolla helpommin mopo karkaa käsistä.
Tyttö sai jo pari joulua sitten mummulta lahjaksi sellaisen leikkiauton, joka näytti tosi heikkorakenteiselta. Se on edelleen ehjä, vain koristetarra on kynsitty irti. Pojalta hajoaa kaikki autot, jotka ei ole suunnilleen puusta tehtyjä, noin päivässä tai parissa. Tyttö sai lahjaksi posliiniastiat ja leikki niillä tosi nätisti muutaman päivän, poika kiinnostui niistä ja heti oli kaksi lautasta rikki. Tyttö sai pelin joululahjaksi, tänään poika taittoi pelilautaa kasaan väkisin ja heti se repesi ja halkesi. Esimerkkejä riittää lukemattomia. Otteet vaan on niin täysin erilaiset.
Oma isoveljeni oli koko ikänsä ns. nynny mammanpoika, rauhallinen ja itsekseen viihtyvä (kunnes ikäännyttyään hieman villiintyi), itseäni isäni kutsui intiaaniksi, kun olin sellainen tuulispää. Eli lapsuudenperheessäni roolit olivat päinvastoin.
Vierailija:
omistautut, napakka ja määrätietoinen. Nro 18:lla on varmaan helpot lapset ja hän lukee sen omaksi ansiokseen. t. ap
Vierailija:
Mä uskoin ennen kasvatuksen voimaan, mutta kahden lapsen kokemuksella (vilkas poika ja rauhallinen tyttö) olen joutunut huomaamaan, että lasten käytöksestä vain osa on vanhempien syytä tai ansiota. Enkä kyllä alitajuisesti tai tiedostaen kohtele tyttöä eri lailla, muuten kuin että hän ei tarvitse joka hetki samanlaista kädestä ohjausta kuin poika, jolla helpommin mopo karkaa käsistä.
Sitähän minä juuri sanoin, että asia on tismalleen, kuten kirjoitit; Meidänkin lapsista on suurinpiirtein samanlaisella kasvatuksella tullut ihan erilaisia. Jos meillä olisi vain yksi lapsi ja hän olisi rauhallinen, olisin voinut erehtyä luulemaan, että se on oman erinomaisen kasvatuksemme tulosta. Jos taas meillä olisi edelleen vain yksi lapsi ja hän olisi villi, olisin voinut samaan tapaan luulla, että se on oman vikaan menneen kasvatuksemme syytä.
t. se, jonka kirjoitusta kommentoit
kirjoituksenihan päättyi siihen, että omassa lapsuudenperheessäni meitä oli rauhallinen poika, vilkas tyttö (minä) - ja vielä rauhallinen tyttö eli siskoni :)
Olihan toi mun kommentti tietty aika pitkä lukea. Innostuin vaan taas, kun täällä törmäsi taas siihen ärsyttävään " kasvattakaa lapsenne" -hokemaan.
Siis usein, totta kai poikkeuksiakin löytyy.
Oma isoveljeni oli koko ikänsä ns. nynny mammanpoika, rauhallinen ja itsekseen viihtyvä (kunnes ikäännyttyään hieman villiintyi), itseäni isäni kutsui intiaaniksi, kun olin sellainen tuulispää. Eli lapsuudenperheessäni roolit olivat päinvastoin.