Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän teinit paljon yksin?
Kommentit (22)
Meillä on jonkin verran. Pari kaveria vaan on kenen kanssa vapaa-aikana. Ja olen vähän huolestunut kun tuntuu että muilla on kauheasti kavereita aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on paljon ja mikä on yksin? Poika on päivittäin huoneessaan, usein suurimman osan tuosta ajasta yksin. Yleensä joku muu on myös kotona. Usein myös jonkin verran pelaa tai on muuten yhteyksissä kavereidensa kanssa netin välityksellä. Käyttää tunteja päivässä musiikin tai kuvien tekoon ja harjoittelee ohjelmointia. Näitä mielellään näyttää meille vanhemmillekin.
Oikein tyytyväiseltä vaikuttaa. En ole huolissani.
On. En ole huolissani, olin itse ihan samanlainen eli koodailin ja pelailin tietokoneella itsekseni tai luin kirjoja tuossa iässä. Olen lapsesta asti ollut introvertti ja ns. kotihiiri eikä kaverit ja menot koskaan kiinnostaneet ihmeemmin. Ei tästä ole minullekaan mitään haittaa ollut, tuskin on omille lapsillekaan.
On paljon yksin. Poika, joka on aina ollut varauksellinen ja introvertti. Ihan pienestä pitäen. Kavereita on koulussa ollut aina ja ilmeisesti samanhenkisiä, jotka kotona paljon myös. Pelaavat netissä.
Olen kyllä huolissani, sillä täysi-ikäisyys lähestyy eikä elämäänsä olisi hyvä viettää neljän seinän sisällä. Koko pojan elämän olen yrittänyt kannustaa olemaan enemmän kavereiden kanssa. Mutta ei sitä enää oikein pysty tekemään asialle mitään.
On ja olen jonkin verran huolissani.
9lk ei tapaa koskaan ketään vapaa-ajallansa, koska kuulema saa tarpeekseen sitä lajia arkisin koulussa. Ja lukion 2lk tapaa välillä paria peruskouluaikaista luokkatoveriaan, viimeksi viikko sitten, mutta ei muita. Tosin hänen arkipäivänsä on 3-4x/vkossa, jaksosta riippuen, klo7.20-17.30 pituisia eli ymmärtäähän tuon.
Viihtyvät kotona, pelaavat, lukevat, käyvät ulkona useamman km lenkeillä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. En ole huolissani, olin itse ihan samanlainen eli koodailin ja pelailin tietokoneella itsekseni tai luin kirjoja tuossa iässä. Olen lapsesta asti ollut introvertti ja ns. kotihiiri eikä kaverit ja menot koskaan kiinnostaneet ihmeemmin. Ei tästä ole minullekaan mitään haittaa ollut, tuskin on omille lapsillekaan.
Oletko mies vai nainen? Miten löysit puolison? Onko puoliso samanlainen kuin sinä?
Nykyaikana tuo pariutuminen tuntuu olevan vain hankalampaa ja hankalampaa vaikka ei edes olisi introvertti. Pelottaa, että oma poika viettää yksinäisen aikuisuudenkin.
Vierailija kysyy:
Onko teidän teinit paljon yksin?-
Nuorin kolmesta lapsestani, poika joka nyt 21v. ja ainut joka enää asuu kotona on paljon yksin- konkreettisesti, mutta lähes koko kotona hereillä oloajan istuu tietokoneensa ääressä ja kuulokkeilla on kontaktissa peli- ja muihin kavereihinsa. Käy noin kerran viikossa näiden kavereiden kanssa syömässä, tosin harvoin bilettää.
Olenko huolissani kun ei kavereita näy? Olen huolissani ja mietin tuleeko hänestä "vanhapoika", kun ei tyttöjä käy meillä koskaan...enkä tiedä mitä on menossa, jos mitään. Mietin myös sitä, että millainen tulevaisuus esim. työelämässä tällä nuorellani on kun kommunikointi tapahtuu mielestäni liian paljon verkossa. Tai ehkä hän on sitä sukupolvea, joka pärjää tässä digi-maailmassa. Hän on toki kouluttautumassa sellaiseen ammattiinkin, jossa digi- ym. tietotekniset asiat ovat välttämättömiä osata.
Kaksi muuta nuorta perheessämme ovat kuin eri sukupolvea juuri tämän tietokoneajan suhteen, vaikka ovat vain pari ja neljä vuotta vanhempia kuin nuorin. Toki ovat käteviä tietotekniikan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raya kirjoitti:
Vierailija kysyy:
Onko teidän teinit paljon yksin?-
Nuorin kolmesta lapsestani, poika joka nyt 21v. ja ainut joka enää asuu kotona on paljon yksin- konkreettisesti, mutta lähes koko kotona hereillä oloajan istuu tietokoneensa ääressä ja kuulokkeilla on kontaktissa peli- ja muihin kavereihinsa. Käy noin kerran viikossa näiden kavereiden kanssa syömässä, tosin harvoin bilettää.
Olenko huolissani kun ei kavereita näy? Olen huolissani ja mietin tuleeko hänestä "vanhapoika", kun ei tyttöjä käy meillä koskaan...enkä tiedä mitä on menossa, jos mitään. Mietin myös sitä, että millainen tulevaisuus esim. työelämässä tällä nuorellani on kun kommunikointi tapahtuu mielestäni liian paljon verkossa. Tai ehkä hän on sitä sukupolvea, joka pärjää tässä digi-maailmassa. Hän on toki kouluttautumassa sellaiseen ammattiinkin, jossa digi- ym. tietotekniset asiat ovat välttämättömiä osata.
Kaksi muuta nuorta perheessämme ovat kuin eri sukupolvea juuri tämän tietokoneajan suhteen, vaikka ovat vain pari ja neljä vuotta vanhempia kuin nuorin. Toki ovat käteviä tietotekniikan kanssa.
Miksi tuonikäinen asuu kotona?
Kulttuurit yksinkertaisesti muuttuvat. Internetin maailmassa ei ole selviä sosiaalisia hierarkioita, eikä nuorten tarvitse hävetä itseään. Oikea maailma on paljon raadollisempi, jossa erilaisuutta tai normeista poikkeavia juttuja ei juuri suvaita.
Esimerkkinä vaikka jotkut kotibileet joissa soitetaan aina jotain tylsää Spotify top 40- listaa ihan vain siksi että kukaan nuorista ei uskalla ehdottaa mitään normeista poikkeavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Meidän 13 v on ollut tosi paljon yksin. Jostain syystä ei koulukavereiden kanssa ole, vaikka kavereita siellä kai on. Joukkueurheilee, joten reeneissä näkee kavereita ja näistä paria silloin tällöin vapaa-ajalla. Poika ei pelaa luureilla kavereiden kanssa, olen jopa tästä ollut huolissani :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.
Lapsi kuuluu kasvattaa irtoamaan vanhemmistaan. Eikä käpertyä yhdessä pahaa maailmaa vastaan. Tuo on törkeintä mitä voit lapsellesi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. En ole huolissani, olin itse ihan samanlainen eli koodailin ja pelailin tietokoneella itsekseni tai luin kirjoja tuossa iässä. Olen lapsesta asti ollut introvertti ja ns. kotihiiri eikä kaverit ja menot koskaan kiinnostaneet ihmeemmin. Ei tästä ole minullekaan mitään haittaa ollut, tuskin on omille lapsillekaan.
Oletko mies vai nainen? Miten löysit puolison? Onko puoliso samanlainen kuin sinä?
Nykyaikana tuo pariutuminen tuntuu olevan vain hankalampaa ja hankalampaa vaikka ei edes olisi introvertti. Pelottaa, että oma poika viettää yksinäisen aikuisuudenkin.
Olen nainen. Puolison löysin yliopistolta, minä olin opiskelija kun tavattiin, mies töissä yliopistolla assistenttina. Harvinainen naispuolinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija oli niin suosiota ja huomiota riitti kyllä miesten taholta, ahdistavuuteen asti. Enkä ollut edes erityisen kaunis vaan semmoinen ihan perus taviksen näköinen, hoikka nuori nainen. Silti sain toisilta opiskelijoita ehdotuksia vähän väliä, mutta päädyin sitten siis opettajaan ;) Työelämässä myös on jatkunut se että miehiä kyllä löytäisi käymättä missään muualla kuin töissä, jos olisi tarve löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.
Lapsi kuuluu kasvattaa irtoamaan vanhemmistaan. Eikä käpertyä yhdessä pahaa maailmaa vastaan. Tuo on törkeintä mitä voit lapsellesi tehdä.
Hmm, tämä on kyllä kovin suomalainen näkökulma, jota suuressa osassa muuta maailmaa ei jaeta. Jo Etelä-Euroopassa on sellaista, että on ihan tavallista että jos ei aikuinen lapsi ole naimisissa, hän asuu vanhempiensa luona. Ei siitä mitään haittaa tunnu olevan kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.
Lapsi kuuluu kasvattaa irtoamaan vanhemmistaan. Eikä käpertyä yhdessä pahaa maailmaa vastaan. Tuo on törkeintä mitä voit lapsellesi tehdä.
Toki yritänkin kasvattaa. Tarkoitin tässä esimerkkiä, jossa lapseni olisi jo asunut omillaan. Olisi esim. kolme-nelikymppinen eikä olisi edelleenkään löytänyt ihmisiä ympärilleen ja olisi aivan yksin. Sellaisia ihmisiä ilmeisesti Suomessa on paljonkin, mikäli olen viime aikaisista jutuista ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.
Lapsi kuuluu kasvattaa irtoamaan vanhemmistaan. Eikä käpertyä yhdessä pahaa maailmaa vastaan. Tuo on törkeintä mitä voit lapsellesi tehdä.
Toki yritänkin kasvattaa. Tarkoitin tässä esimerkkiä, jossa lapseni olisi jo asunut omillaan. Olisi esim. kolme-nelikymppinen eikä olisi edelleenkään löytänyt ihmisiä ympärilleen ja olisi aivan yksin. Sellaisia ihmisiä ilmeisesti Suomessa on paljonkin, mikäli olen viime aikaisista jutuista ymmärtänyt.
Ja mitä siitä sitten seuraisi? Se 30-40-vuotias passivoituisi lapseksi jälleen ja olisi totaaliyksin, kun se vanhempi kuolisi? Oltuaan ennen aikojaan ensin omaishoitajana siinä kotosalla?
Saman tien voist tappaa lapsesi. Tuo ei ole mitään elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö tästä yksin paljon olevien teinien vanhempien vertaistukiketju? Haluaisin tietää, ajattelevatko muutkin samalla tavalla kuin minä.
Esim. aikuisten yksinäisyydestä, josta on puhuttu viime aikoina paljonkin. Oletetaan, että aikuinen, yksinäinen lapsenne olisi todella yksinäinen. Ei ystäviä, ei kumppania. Ja selvästi kärsisi siitä. Olisitteko valmiita asumaan kimppakämpässä aikuisen lapsenne kanssa, jos se selvästi helpottaisi hänen yksinäisyyttään ja hänkin olisi siihen halukas? Vai ajattelisitteko suomalaisittain, että kaikkien aikuisten on asuttava itsekseen, tuli mitä tuli.
Itse koen, että mielummin asuttais kaikki yhdessä kuin et lapseni esim. masentuisi syvästi, alkoholisoituisi tms. Vaikka yhteiskunta ja ympäristö paheksuisi moista, niin en välittäisi.
Tällaisia pähkähulluja mietin, kun ajattelen, miten lapseni pärjää elämässään...
Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.
Lapsi kuuluu kasvattaa irtoamaan vanhemmistaan. Eikä käpertyä yhdessä pahaa maailmaa vastaan. Tuo on törkeintä mitä voit lapsellesi tehdä.
Toki yritänkin kasvattaa. Tarkoitin tässä esimerkkiä, jossa lapseni olisi jo asunut omillaan. Olisi esim. kolme-nelikymppinen eikä olisi edelleenkään löytänyt ihmisiä ympärilleen ja olisi aivan yksin. Sellaisia ihmisiä ilmeisesti Suomessa on paljonkin, mikäli olen viime aikaisista jutuista ymmärtänyt.
Hmm. Itse olen tuollainen ihminen, nelikymppinen vailla puolisoa tai perhettä tai ystäviä. En kuitenkaan ole mitenkään onneton vaan elämääni tyytyväinen. Useimmat sopeutuvat yksinäisyyteen ja oppivat ajan kanssa jopa nauttimaan siitä. Kammottava ajatuskin olisi, jos pitäisi asua vanhojen vanhempieni kanssa. Tiukkaa teki jaksaa teininä siellä 18-vuotiaaksi astikin, kaipasin jo teininä kovasti omaa reviiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. En ole huolissani, olin itse ihan samanlainen eli koodailin ja pelailin tietokoneella itsekseni tai luin kirjoja tuossa iässä. Olen lapsesta asti ollut introvertti ja ns. kotihiiri eikä kaverit ja menot koskaan kiinnostaneet ihmeemmin. Ei tästä ole minullekaan mitään haittaa ollut, tuskin on omille lapsillekaan.
Oletko mies vai nainen? Miten löysit puolison? Onko puoliso samanlainen kuin sinä?
Nykyaikana tuo pariutuminen tuntuu olevan vain hankalampaa ja hankalampaa vaikka ei edes olisi introvertti. Pelottaa, että oma poika viettää yksinäisen aikuisuudenkin.
Olen nainen. Puolison löysin yliopistolta, minä olin opiskelija kun tavattiin, mies töissä yliopistolla assistenttina. Harvinainen naispuolinen tietojenkäsittelytieteen opiskelija oli niin suosiota ja huomiota riitti kyllä miesten taholta, ahdistavuuteen asti. Enkä ollut edes erityisen kaunis vaan semmoinen ihan perus taviksen näköinen, hoikka nuori nainen. Silti sain toisilta opiskelijoita ehdotuksia vähän väliä, mutta päädyin sitten siis opettajaan ;) Työelämässä myös on jatkunut se että miehiä kyllä löytäisi käymättä missään muualla kuin töissä, jos olisi tarve löytää.
Lisään vielä, että ei miespuolisillakaan "nörttimäisillä" tutuillani ole ollut mitään ongelmia löytää puolisoa. Ei nämä ole niitä baareista ja yöelämästä löytäneet, siellä eivät nörtin näköiset "hissukat" ole suosiossa, vaan opiskelupaikalta, töistä, harrastuksista, usein ensin kaveruuden kautta tutustuen. Teininä ja parikymppisenä eivät ole introvertit nörtit vielä kovin suosittuja paitsi samantapaisten naisten parissa, mutta kas kummaa, 30 v:nä alkoi "pahimmatkin" tapaukset kummasti kiinnostaa naisia ja pariutua. Ovat nimittäin sitä isämateriaalia, eikä hyvät tulotkaan varmaan haittaa jos perhettä perustaa.
Toisaalta tunnen myös introverttejä miehiä jotka ovat omasta tahdostaan valinneet etteivät halua pariutua ollenkaan. Ei nämäkään onnettomilta vaikuta.
Ap ei ollut huolissaan puolison löytymisestä, vaan lähinnä siitä kaverittomuudesta. Mitä se tekee kehitykselle jos on paljon yksin tai vanhempien kanssa? Eikö teinillä pitäisi kuitenkin olla sosiaalista elämää ja sosiaalisia kontakteja oppiakseen olemaan muiden ihmisten kanssa? Syrjäytyneisyys ei kuitenkaan ole hyvästä vaikka introvertti olisikin
Ei ole. Oikeastaan koskaan.