Lue keskustelun säännöt.
Etäisyyttä kontrolloivaan äitiin
01.01.2019 |
Olen aina kunnioittanut vanhempiani ja minulla on ollut hyvä, lämmin suhde äitiini.
Oikeastaan olen kertonut hänelle aina kaikesta kaiken. Olen itse pyytänyt apua, tukea ja neuvoja. Pitkään meni myös niin, että elin elämääni tavalla, joka miellytti myös vanhempiani. Pientä kapinaa oli nuorena ja sitten palasin takaisin ruotuun.
Jossakin kohtaa havahduin siihen, että kaipasin aina äitini mielipiteen ja hyväksynnän jokaiselle tekemiselleni. Pelkäsin myös riitatilanteita, en osaa riidellä hänen kanssaan, koska häviän aina. Nuoresta muistan, miten joskus olin oikeassa jonkun asian suhteen, mutta aina annoin periksi.
Kyllästyin lopulta tähän. Elämässäni tapahtui muitakin asioita, joiden takia aloin miettiä kaikkea uudella tavalla. Näin koko elämäni eri silmin ja otin etäisyyttä äitiini. Myös isääni siinä samalla.
Tällä hetkellä äiti, joka on ollut minulle aina äärettömän tärkeä, saa minussa aikaan usein raivoa. Jokainen puuttuminen ja neuvominen ärsyttää aivan tajuttomasti.
Olen jo kolmekymppinen perheellinen ihminen. Onko normaalia saada näitä tunteita tässä kohtaa?
Välillä tunnen suurta helpotusta ja välillä tuntuu tosi pahalta, ihan kuin olisin hylännyt äitini. Toki hän on jo vanhentunut, mutta ei kuitenkaan kovin vanha. En kuitenkaan pysty kuvittelemaan meidän suhdettamme enää sellaiseksi kuin se oli ennen ja se tuntuu tosi pahalta.
Kommentit (12)
Hienoa, että oma persoonallisuutesi alkaa tulla esiin ja kasvat ulos kiltin tytön roolista. Parempi myöhään kun milloinkaan. Jatka samaan malliin, huonoa omaatuntoa ei kannata tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että oma persoonallisuutesi alkaa tulla esiin ja kasvat ulos kiltin tytön roolista. Parempi myöhään kun milloinkaan. Jatka samaan malliin, huonoa omaatuntoa ei kannata tuntea.
Toivoisin, että se olisi juuri näin. Mutta huono omatunto kalvaa jatkuvasti. Siskoni on edelleen erittäin läheinen äitini kanssa ja tämä tekee kaikesta vielä hankalampaa. Siskooni pidän kuitenkin yhteyttä, koska lapsemme ovat samaa ikää ja meillä on mukavaa yhdessä. Hän ei vaan näe asioita kuten minä. Ap
Luulen että tämä on vaan joku ikään ja vanhemmuuteen liittyvä kriisi, kannattaa koittaa keskustella asioista äitisi kanssa, tuntuu kovin oudolta että hyvä suhde muuttuu jossain vaiheessa muuksi, ehkä se kaipaa vaan ylläpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Onko se meidän "Hanska"...?
Ei, josperiina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi suhde silti olla hyvä ja lämmin, vaikkei jaa Kaikkea äidin kanssa eikä anna hänen jyrätä omaan elämään liittyvissä asioissa. Tuo on terve liike, minkä teit.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että tämä on vaan joku ikään ja vanhemmuuteen liittyvä kriisi, kannattaa koittaa keskustella asioista äitisi kanssa, tuntuu kovin oudolta että hyvä suhde muuttuu jossain vaiheessa muuksi, ehkä se kaipaa vaan ylläpitoa.
Tai keskustele mieluummin ystäväsi kanssa. Kyllä hyvän suhteen ja lämpimät välit pystyy säilyttämään, vaikka ottaa täysin normaalin askeleen aikuistumiseen ja itsenäisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että tämä on vaan joku ikään ja vanhemmuuteen liittyvä kriisi, kannattaa koittaa keskustella asioista äitisi kanssa, tuntuu kovin oudolta että hyvä suhde muuttuu jossain vaiheessa muuksi, ehkä se kaipaa vaan ylläpitoa.
Toisaalta siinä on eroa kohtaavatko aikuiset ihmiset edelleen lapsi vs. aikuinen rooleisessa vai aikuinen vs. aikuinen. Jotkut äidit eivät päästä tyttäriään aikuistumaan.
En kerro omalle äidilleni lähellekään kaikkia omia asioitani, koska hän jää vatvomaan niitä maailman tappiin... olemme mieheni kanssa lapsuusperheitemme esikoiset ja tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset kertovst ihan kaiken äideillemme, jotka taas märehtivät ongelmia meille... jostain kumman syystä ei jaksaisi millään kuunnella.
Tismalleen sama juttu.
Olen vasta viimeisen vuoden aikana havahtunut siihen, että minun ei todellakaan tarvitse miellyttää äitiäni. Olen muutaman vuoden sinua nuorempi ja kieltämättä tuntuu hölmöltä herätä tähän todellisuuteen näin "myöhään". Mutta koska olen koko elämäni ajan ollut naruilla vedettävänä, tulee muutoskin hitaanpuoleisesti. Silti huomaan edelleen välillä koittavani miellyttää, kunnes taas saan kylmän pyyhkeen vasten kasvojani huomatessani, ettei äitini anna sellaista reaktiota mitä toivoisin. Hän saattaa olla todella kylmäkin ja tämä on musertavaa.
Olen kuitenkin iloinen siitä, että isoimmat narut ovat nyt katkaistu. Uusi, terve ja erityisesti itsenäinen elämä on tervetullutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raivo, ärsyyntyminen ja viha ovat kaikki ihan sallittuja tunteita, joilla on aina oma viestinsä. Sinun tapauksessa se lienee että toinen ylittää omat henkilökohtaiset rajasi. Päinvastoin kuin lapsena opimme, niin negatiivisten tunteiden viestejä ei pitäisi ohittaa, vaan niitä pitää pysähtyä tutkailemaan ja kun tunne on laantunut voi alkaa tekemään päätöksiä. Näinhän sinä oletkin tehnyt.
On myös ihan ymmärrettävää, että podet asiasta huonoa omatuntoa, vaikka se onkin turhaa.
On ihan normaalia ottaa aikuisiällä etäisyyttä vanhempiin. Silloin vanhempiin pitäisi muodostaa uudenlainen suhde. Jos vanhempi kuitenkin neuvoo, puuttuu tai vaikkapa utelee kaikenlaista, niin eihän sellainen suhde pääse syntymään. Äitisi on varmasti ihan ok ihminen, mutta hänen on vaikeaa olla sinun kanssa tasavertaisessa suhteessa. Se on hänen kriisinsä ja kehitystehtävänsä ja sinä et asialle mitään mahda. Joten pidä vain etäisyyttä sen verran kuin hyvältä tuntuu.
Perinteisesti mies on ottanut etäisyyttä. Kummia teinejä nykyajan aikuiset. Näinhän tunnetaan teini-iässä kun ei osata vielä keskustella.
Älä kitise.