Lue keskustelun säännöt.
Apua, menin rajan yli, tukistin
23.12.2018 |
Olen aina tuominnut ehdottomasti kuritusväkivallan kasvatuksessa. Minua itseäni on kuritettu. Eilen olin sairaana ja väsynyt. Töissä yt:t. Lapsi oli koko päivän uhmakas, haastoi rajoja. Yleensä koen pärjääväni ihan hyvin, mutta viime päivinä uhmaa ja vänkkäämistä on ollut voimakkaasti, ruokien tiputtamista mielenosoituksellisesti pöydästä, kun ei saa lempiruokaa, heittäytymistä maahan täysin vastahankaiseksi ym. Yritän pitää kiinni siitä, että asiat viedään loppuun. Yritän kannustaa ja kasvattaa positiivisen kautta. Lapsi haastaessaan puhuu "tuhmuus on hauskaa" -tyylisesti. Käytös on helvetin ärsyttävää, vaikka ymmärrän, että on hyvä, että lapsi saa tahtoa ja tämä kuuluu kehitykseen. Illalla lapsi hyöri ja pyöri hiuksia kammatessa ja juoksi karkuun. Olin laittamassa lapsen hiuksia, kun hän lähti pyöriskelemään. Monta kertaa ennen olin sanonut "pysy paikallasi", fyysisesti asettumiseen ohjaten ja yrittänyt olla ystävällisen jämäkkä. Siinä illalla kammatessa ja lapsen lähtiessä pyörimään minulla sumeni täysin. Reaktio tulisi täysin selkäytimestä ja salamannopeasti mitään miettimättä. Nykäisin hiuksista jämäkästi kiinni pitääkseni lapsen paikallaan. Lapsi alkoi itkeä. Sitten syliteltiin ja pyysin anteeksi, että koskin niin, että sattui ja kukaan ei saa tehdä näin. Hirveä syyllisyys siitä, että tällainen raja rikkoutui. Olen huono äiti, enkä pysty elämään omien periaatteiden mukaan. En meinaa jaksaa tuota vänkkäämistä ja kymmeniä kertoja päivässä keskustelua, miten lapsi ei saa jotakin asiaa, mitä on keksinyt mankua. Reagoin siihen usein jankkaamaalla "nyt harmittaa, nyt et saa sitä", "jankuttamalla et saa tahtoasi läpi" tai "kiitos mielipiteestäsi, olet kertonut sen jo, tuo valittaminen ei tunnu muista kivalta". Lopulta jätän vänkkäämisen huomiotta.
Kommentit (31)
Sano lapselle että ajat kaljuksi jos ei anna kammata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista sattuu vähän jokaiselle.
Ei se ole varsinaista kurittamista (eli täysin tietoisesti käytetään väkivaltaa), vaan niksahdit ja pyysit anteeksi.
Ei lapsi tuosta traumoja saa.
Kiitos tolkun kommenteista ja hyvää joulua!
T. Ap
Oikein teit. Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Ja joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Ei lapsi tuosta traumatisoidu, se tulee niin helposti kun itseä on samoin kuritettu koko lapsuus. Itsekin olen tehnyt noin, en ehtinyt ajatella edes mitään, se on niin jossain selkäytimessä. Kiinnitä vain nyt huomiota siihen, ettet toista tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tukistaminen ketään traumatisoi.
Ennemminkin teet karhunpalveluksen, kun näytät lapselle, että saa tehdä mitä vain ilman seuraamuksia.
Vähän eri asia tukistaa, kun vedellä turpaan.
Ite olisin hakannut sen päätä seinään tossa tilanteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ihminen ei myönnä olevansa ilkeä.
sori vaan luonne lotton päävoitossa.
suosittelen köyden hankintaa
sulla on nyt vapaatakin:)
Itse muistan vielä keski-iässä sen tunteen kun lapsena ensimmäistä kertaa kuritettiin kunnolla. Sitä ennen oli tukistettu, mutta piiskaaminen oli se hetki joka vei luottamuksen vanhempiin.
Siinä on raja, ja hyvä että tuo sai sinut heräämään tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ymmärtänyt että lapsille on helpompaa, jos heille antaa kaksi vaihtoehtoa miten tehdä asiat. Kokeile ensikerralla jos tulee tuollaisia asioita, eli kaksi tapaa sillä miten hiukset kammataan ynnämuuta.
Et uskokaan kuinka monella äidillä noin on käynyt.. Harva sen vain myöntää.. Mietipä kuinka montaa kertaa itseäsi tukistettiin lapsena, kun vähänkin osoitit mieltä. Siksi se tuleekin selkäytimestä, oma lapsuuden tukahdutettu viha se siellä kolkuttelee.
Ota joku lukollinen vihko, mihin menet kirjoittamaan kaikki tietämäsi kiro- ja haukkumasana, kun huomaat siirtyväsi lievästä ärtymyksestä raivon puolelle. Kirjoita sinne, kuinka lapsesi on raivostuttava.
Hienoa, että nyt vasta koit tämän vanhemmuuden aallonpohjan, ja hienoa että pyysit anteeksi. Molemmat lienevät sellaisia seikkoja, missä olet ylittänyt menneet polvet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut on kasvatettu noin. Olen vasta 15-vuotias ja joku jaksaa aina sanoa kuinka 2000-luvulla on rikos kasvattaa lapsia väkivaltaisesti.
Uskomattoman moni suomalainen vanhempi hyväksyy lapseen kohdistuvan väkivallan, kunhan se saa naamioida kasvatukseksi.
Enhän minä olisi sinua tukistanut, mutta kun sinä pakotit minut niin tekemään! Vastuu siirretään uhrille ja ajatellaan, kun pyysin ihan anteeksi, niin tämä oli tässä. Oikeastiko? Emmekö me vähän aikaisemmin syksyllä ihmetelleet, miten tietyissä uskonlahkoissa tehdään juuri noin ja se on väärin. Nyt se on yllättäen oikein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaatko itse lainkaan, miten syyllistät lasta omasta teostasi? Kokotarinasi on kertomusta siitä, mitä lapsi teki, ei lainkaan kertomusta siitä, mitä sinä teit, jotta et olisi väkivaltainen. Haet lapsen tekemisistä oikeutusta omalle väkivaltaiselle käytöksellesi. Ja moni vielä hehkuttaa, että lähes kaikkihan noin tekevät.
Ihan tiedoksi: suurin osa vanhemmista ei malttinsa menettäessään käy käsiksi heikompaan ja väitä tukistamista tai läpsimistä lapsen syyksi. Kyllä se on sen aikuisen käsi, joka tarttuu lapseen ja aikuisella on vastuu omista teoistaan.
Onneksi meillä on huolipuhe eli kun lapsi palaa hoitoon joulun jälkeen, siellä osataan kysyä joulusta ja vanhempien vähättelemästä kivun tuottamisesta. Valitettavasti se vanhempien "kasvatuskeino" siirtyy hoitoon eli tukistettu lapsi tukistaa, koska niin saa tehdä, äitikin tekee niin.
Ole itsellesi armollinen. Tuo on oikeasti aika pientä. Yrität välttää tätä jatkossa, koska muistat morkkiksen.
Sain mäkin tukkapöllyä monta kertaa ja musta tuli silti kunnollinen veronmaksaja.
M34
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman moni suomalainen vanhempi hyväksyy lapseen kohdistuvan väkivallan, kunhan se saa naamioida kasvatukseksi.
Enhän minä olisi sinua tukistanut, mutta kun sinä pakotit minut niin tekemään! Vastuu siirretään uhrille ja ajatellaan, kun pyysin ihan anteeksi, niin tämä oli tässä. Oikeastiko? Emmekö me vähän aikaisemmin syksyllä ihmetelleet, miten tietyissä uskonlahkoissa tehdään juuri noin ja se on väärin. Nyt se on yllättäen oikein?
Useimmat ovat sitä mieltä ettei kuritus ole oikein. Jos ap on ollut sitä mieltä, ja äkkiä toiminut yhden kerran periaatteitaan vastaan, se ei ole vielä syy kivittää. Se on oikea hetki sanoa: hyvä, että ymmärsit tehneesi väärin.
En hyväksy väkivaltaa itseltäni. Noin, mitä kävi eilen, ei saa käydä missään olosuhteissa lapsen kanssa. Menetin itsehillintäni ja aikuisuuteni niin sekunnin sadasosassa ja itseltäni varkain, että pelottaa, ahdistaa ja kaduttaa. Mietin aamulla jopa lastensuojeluilmoituksen tekemistä itsestäni. Tukistushan on pahoinpitelyä (tuossa tosin ei ollut kuritustarkoitus, vaan suutahdin ja pidin kiinni karkaavaa lasta, jonka hiuksissa käteni olivat, mutta käytännössä sama asia). En vähättele tilannetta yhtään.
On toisinaa ihan sairaan vaikeaa osata kasvattaa, kun tilanteet välillä ovat niin hermoja repiviä, eikä siellä selkäytimessä ole mallia turvallisesti rajoja asettavasta kasvatuksesta. Oma tausta on melko traumatisoitunut. Yritän opetella lapseni kanssa jotain, mitä en ole itse saanut tai läheltä nähnyt. En halua siirtää totisesti sitä itse saamaani paskaa hänelle. Omat vanhempani ovat taas vanhempiensa lapsia jne. Ketju on loputon, jos kukaan ei pysty katkaisemaan sitä.
T. Ap
Kyllä mä sain muksuna tukkapöllyä ja luunappia, jos ilkeilin. Remmistäkin tuli pari kertaa.
Ihan hyvä ja rauhaa rakastava, ystävällinen ja kiltti ihminen mustakin kasvoi kuitenkin. En mitenkään traumatisoitunut enkä ajattele vanhemmistani mitään pahaa, aina luotin ja hyvissä väleissä ollaan.
Mitä niille kurittomille kakaroille oikeen nykyään sit pitäis tehdä? Entä jos se ei vaan usko?
En tosiaan kannata väkivaltaa mutta en usko että lapselle mitään traumoja jää jos joskus saa luunapin tai pienen tukkapöllyn. Se sanoo au ja ehkä oppii olemaan kunnolla.
No ymmärsit tehneesi väärin ja pyysit anteeksi, sitten jätät tapahtuneen taakse etkä enää toista, jos hermot kiristyy niin jätä mieluummin tukka harjaamatta tai yritä uudelleen kun oot rauhoittunut. Jos vastaavaa alkaa tapahtua toistuvasti niin sitten täytyy hakea apua asiaan.