Lue keskustelun säännöt.
Voiko rankka lapsuus parantaa stressinsietokykyä?
21.12.2018 |
Nyt aikuisena tuntuu, että kestän mitä vain ja jaksan puurtaa vaikka kuinka, vaikka nuoruudessa en kestänyt lainkaan kokemaani stressiä ja pelkoa, se uuvutti täysin.
Kasvoiko minulle vain "kovempi kuori"?
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi mutta voi myös olla toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
En tiiä, yleensä ajatellaan että päinvastoin.
Kuinka vahva olisitkaan nyt, jos lapsuus olisi ollut onnellinen? Ehkä täysin voittamaton.
Etkö siis usko, että vaikeudet voivat kasvattaa? Onnellisuushan on helppoutta, ei se vahvista vaikka pitääkin sinut eheänä.
Alentaa. En kestä stressiä. Kärsin posttraumaattisesta stressireaktiosta. Edelleen vaikka olen kohta 60.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähentänyt on. Mutta tietenkin jos olet tunkenut kaikki tunteet (negatiiviset) jonnekin piiloon, eivät ne aktiivisesti myöskään vaikeuta elämää. Mulla osa kokemuksista on tosi kauheita mut en tunne mitään niitä ajatellessani. Hirvittää ajatuskin, mitä sitten, kun sekin osa seuraa perässä.
Mulla on just tollain. Vaikea lapsuus ja olen puurtaja joka ei stressaa. Ikääkin jo yli 50 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivotutkimyksen mukaan lapsuuden stressi herkistää myöhemminkin koetulle stressille ja myös koko kroppaa, eli altistaa myös metaboliselle oireyhtymälle (diabetes, vetenpainetauti). Mutta ainahan voi olla poikkeusyksilöitä tai poikkeuksellisen vahvoja yksilöitä.
Mä oon ajatellut sen niin että mitä rankempaa on sitä kotoisampi eli turvallisempi olo mulla on. Eli oon kotonani ääritilanteissa.
En osaa pitää sitä hyvänä juttuna, vaikka monesti siitä on hyötyä esim. työelämässä ollut kun silloin kun muut panikoi mä handlaan tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi siitä kova kompensaatiokuori tulla, mutta sisusta on aina hiukan herkässä.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ajatellut sen niin että mitä rankempaa on sitä kotoisampi eli turvallisempi olo mulla on. Eli oon kotonani ääritilanteissa.
En osaa pitää sitä hyvänä juttuna, vaikka monesti siitä on hyötyä esim. työelämässä ollut kun silloin kun muut panikoi mä handlaan tilanteen.
Tuo on tyypillistä. Kuluttaa kuitenkin koska aina hakeutuu kaaokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee päinvastoin. Stressi ja traumat lapsena aiheuttaa sen, että lapsesta kasvaa pelokas ja ahdistuksesta kärsivä aikuinen.
Kovempi kuori on näennäistä. Minua hakattiin rajusti lapsena, joten olin ja olen valitettavasti edelleen varuillani aina. Säpsähtelen, pelkään kovia ääniä enkä anna koskaan kenenkään tulla taakseni. Minulla on todettu pstd. En kestä stressiä juuri lainkaan ellen saa olla täydessä hiljaisuudessa ja yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse hakeudun stressaaviin tilanteisiin koska muuten on tylsää.
Vaikeukset kasvattavat jos niistä on mahdollista päästä ylitse. Saa perspektiiviä asioihin sekä työkaluja ratkoa ongelmatilanteita. Mutta suurin osa ei saa mahdollisuutta koska se tarvitsee aika ideaalintilanteen ja korjaavia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ajatellut sen niin että mitä rankempaa on sitä kotoisampi eli turvallisempi olo mulla on. Eli oon kotonani ääritilanteissa.
En osaa pitää sitä hyvänä juttuna, vaikka monesti siitä on hyötyä esim. työelämässä ollut kun silloin kun muut panikoi mä handlaan tilanteen.
Tuo on tyypillistä. Kuluttaa kuitenkin koska aina hakeutuu kaaokseen.
No mä en kyllä nykyään enää hakeudu kaaokseen ja elämä on aika tasapainossa. Silti jos tiukkaan paikkaan joudun oon edelleen siinä elementissäni. Mut tiedän kyllä mistä taitoni on lähtöisin ja mikä sen taustalla.
Samoin! Kestän stressiä ja osaan toimia paineen alla. Hymähtelen mielessäni ihmisten reaktioille pikkuasioihin. Kaipaan myös jatkuvasti stressiä, helposti on tylsää ja kaipaan haasteita jatkuvasti. Toisaalta osaan ennakoida asioita mielettömän hyvin, se johtaa siihen, että olen varuillani usein.
Paljonko ap.lla on ikää?
Mulla alkoi reipas kuori murentua siinä 30. n
tietämissä.
Siihen asti jaksoin olla reipas. Ei mulla ollut
hajuakaan, että elämän ei kuuluisi olla sellaista puurtamista.
Makasin vain sängyssä itkien tajuamatta mikä oli.
Kroppakin oireili: päänsärkyä, korkea verenpaine, painajaisia, unettomuutta, refluksitauti.
Nyt olen 50 ja melkoinen raunio.
En tiiä, yleensä ajatellaan että päinvastoin.
Kuinka vahva olisitkaan nyt, jos lapsuus olisi ollut onnellinen? Ehkä täysin voittamaton.