Kanmattaako tässä vaiheessa enää erota? Olen 28v.

Ja ennen kuin kukaan ehtii niin otsikossa pitäisi lukea KANNATAAKO. ap

No jos miehen huonoimmat puolet ovat sotkuisuus ja turhasta suuttuminen harvoin, olet löytänyt melkoisen jättipotin ja kuulostaa surkuhupaisalta, jos edes mietit vaihtamista

No kuule kun sinun itse se pitää päättää, että onko tämä nyt se miten haluat loppuelämäsi viettää.

Vierailija kirjoitti:

Ja ennen kuin kukaan ehtii niin otsikossa pitäisi lukea KANNATAAKO. ap

Sori mutta itse kerjäsit... Menikö nyt mielestäsi hyvin? ;)

Sulla on elämää vielä tuollaiset 50-60 vuotta jäljellä. Kannattaako roikkua huonossa suhteessa tuo aika jos nyt jo epäilyttää?

Ainoa asia mitä itse kadun tähänastisessa elämässäni (46v) on se etten jättänyt ekaa avomiestä jo vuosia aiemmin, silloin kun alkoi mietityttää että onko se ihan pöljä.

Juna meni jo ja biologinen kello tikittää.

Vain sinä voit sen tietää. Jos ei tunnu yhtään miltään, niin miksi jatkaa tätä suhdetta? Itse olen ollut saman kanssa naimisissa yli 30 v ja edelleen mies saa mun verenpaineen kohomaan niin hyvässä kuin p.ahassa

Sotkuisuus on minunkin miehessäni ärsyttävintä sen lisäksi, että hän ei oikein osaa keskustella vaikeista asioista suoraan. Ei hän mikään täyspossu ole, mutta jättää vaatteita sinne tänne, ei korjaa aina omia jälkiään, keittiö on ruuanlaiton jälkeen miehen jäljiltä aivan kamalassa kunnossa jne. Keskustelemattomuus näkyy mm. siinä kun löysin patin rinnastani. Toki olimme huolissamme molemmat, mutta mieheni raivoistui tyyliin "älä edes puhu tuollaisia", kun tokaisin jälleen kerran miehen ja lasten jälkiä siivotessa, että jos minusta nuorena aika jättäisi, niin läävässä eläisi koko sakki. Ei osaa aina suhtautua luonnollisesti isomman lapsen kyselyihin mm. kuolemasta, seksiin liittyvistä asioista jne vaan menee lukkoon. Kerrankin kun vanhemmalla lapsella oli tapahtunut onnettomuus ja jalka oli poikki lapsi harmitteli sitä kun meni kivoja juttuja jalka paketissa ohi. Maailman myyneenä itki, että olisi ollut helpompi kuolla onnettomuudessa pois. Mies vaan taas oli että "älä puhu tommosia". Huoh. Itse sanoin, että saa ja pitää puhua. Mutta hyvin pian lapsi ymmärsi, ettei kyseessä ollut se että oikesti olisi kuolla tahtonut vaan se, miten valtavasti kaiken kivan ohimeneminen juuri sillä hetkellä harmitti.

Yhdessä on oltu 16v ja kaksi lasta on tehty.

On osallistuva isä ja muuten hyvä kumppani. Kiinnostunut lapsistaan ja kantaa vastuuta perheestä taloudellisesti ja muutenkin siinä missä minäkin.

Siisteyskäsityksemme nyt ovat vaan todella erilaiset. Hänen silmillään meidän kotimme ei oikeastaan ikinä ole sotkuinen samalla kun minä näen siivottavaa vaikka ja missä.