Opettajat saavat liikaakin lahjoja. Mitä jos muistettaisiin myös koulun muuta henkilökuntaa
Tämä tuli esiin toisessa ketjussa, mutta nostan sen tähän näkyville. Minusta idea oli hyvä. Jopa vähän hävetti, etten ole koskaan tullut ajatelleeksi koulun muuta henkilökuntaa, vaikka hekin tekevät tärkeää työtä. Siivoojat, keittäjät, vahtimestarit, terkkarit, sihteerit jne.
Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla. Edes yksi suklaarasia siivoojien taukotilaan?
Kommentit (21)
feministiopettaja kirjoitti:
Se on eri asia!
Niinhän se teknisesti ottaen on, mutta eikö heitä voisi yhtä lailla ilahduttaa?
Vietkö lahjan myös kaupankassalle, postinjakajalle, bussikuskille ja roskakuskille? Entä työpaikkasi vahtimestarille, ravintolahenkilökunnalle, siivoojille?
Oikeasti, vähän rajaa! Tuon opettajienkin lahjomisen saisi jättää väliin. Maailma on muutenkin täynnä turhanpäiväistä roinaa.
Kiitos, mutta en halua ylimääräistä tavaraa.
Mä ajattelin että herään klo 2.30 että ehdin antamaan joululahjan lehdenjakajalle. Ettekö te muut anna lahjoja lehdenjakajalle? Hänhän tekee todella tärkeää työtä! Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vietkö lahjan myös kaupankassalle, postinjakajalle, bussikuskille ja roskakuskille? Entä työpaikkasi vahtimestarille, ravintolahenkilökunnalle, siivoojille?
Oikeasti, vähän rajaa! Tuon opettajienkin lahjomisen saisi jättää väliin. Maailma on muutenkin täynnä turhanpäiväistä roinaa.
Totta kai voisi. Ei kaikille mahdollisille yhtenä jouluna, mutta hyvin voisi silloin tällöin etsiä jonkun unohdetun ja kiittää hyvästä työstä menneen vuoden aikana.
Opettajan lahjomisen voi tosiaan jättää väliin (kortti ja kiitos kyllä!) ja vaikkapa juuri sillä rahalla hankkia pienen muistamisen jollekulle muulle.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin että herään klo 2.30 että ehdin antamaan joululahjan lehdenjakajalle. Ettekö te muut anna lahjoja lehdenjakajalle? Hänhän tekee todella tärkeää työtä! Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla.
Ilman mitään sarkasmeja, tämäkin on hyvä idea ja varmasti ilahduttaisi lehdenjakajaa. Sen voi jopa toteuttaa heräämättä keskellä yötä...
Minä huomioin jouluna heitä, jotka vapaaehtoistyöllä osallistuvat lasteni elämään. Eli valmentajat, huoltajat ja jojot. Hehän eivät saa mitään palkkaa tai korvausta vaivastaan lasteni eteen.
Opettajat yms ovat palkkatyössä.
Minusta ihan pelkkä kortti riittäisi opettajillekin.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin että herään klo 2.30 että ehdin antamaan joululahjan lehdenjakajalle. Ettekö te muut anna lahjoja lehdenjakajalle? Hänhän tekee todella tärkeää työtä! Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla.
Minä olen jättänyt suklaata postinkantajalle ovelle lapun kanssa.
Meidän ainoa päiväkotilapsi sanoi itse että "Kaisalle ja Ritvalle kans!" eli siivooja ja keittäjä on huomioitu jo monena vuonna. Tarjosin tätä ideaa koululaisellekin, mutta hänelle siivooja ja keittäjä ovat jääneet vieraiksi, jostain kiinteistöhuollosta vaihtuvine naamoineen puhumattakaan. Eli koulussa vain ope saa pienen muistamisen, ja vielä vain oma ope, kun muille (musiikki ja et) kuulemma ujostuttaa antaa.
"Lahjaksi" menee lapsen askartelu parilla konvehdilla.
Minun lapsuudenperheessä jätettiin aina lehdenjakajalle kahvipaketti.
Mun lasteni kouluissa on huomioitu. Vanhempainyhdistys osti viinipullot tai esim joulukukat koulun henkilökunnalle, jotka eivät olleet luokan opettajia.
Koulunkäyntiavustajille lahjan osti ne luokat, jotka 'palveluja' käyttivät. Mulla oli taoana muistas oman lapsen erityisopettajaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin että herään klo 2.30 että ehdin antamaan joululahjan lehdenjakajalle. Ettekö te muut anna lahjoja lehdenjakajalle? Hänhän tekee todella tärkeää työtä! Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla.
Minä annan lahjan niin lehdenjakajalle, postinjakajalle kuin roskakuskillekin. Ja toki myös lasten bussikuskille ja opettajille. Mutta asunkin Usassa, missä hyvät tavat ovat normaalia elämää eivätkä vitsi.
Olen keittäjänä koulussa. Yhdessä koulussa sain muutamalta luokalta lasten tekemän joulukortin. Se lämmitti mieltä. Myös päiväkodeissa saa usein kortteja lapsiryhmiltä. Kortti on mukava muistaminen. Yhdessä kyläkoulussa rehtorilla oli tapana muistaa koko henkilökuntaa suklaarasialla ja kukilla, myös keittäjiä ja siivoojia ym. Se on ollut myös ainoa koulu, jossa keittäjiäkin on pyydetty mukaan henkilökunnan pikkujouluihin ja muihin juhliin.
Kerran olen saanut yhden lapsen perheeltä pienen lahjan, mutta olimme tiiviimmin tekemisissä lapsen sairauden ja ruokavalion takia.
En vaadi enkä odota lahjoja, koska se on aika harvinaista. Piristää kuitenkin mukavasti mieltä, jos saa vaikka kortin.
Maaseudulla annetaan lahja postinjakajalle, lahja jätetään postilastikkoon.
Siistijöille en välttämättä jättäisi lahjaa, yleensä henkilöt vaihtuvat jatkuvasti eikä mitää vakisiistijää ole. Lasten opettajia muistamme lahjalla, he viettävät lastemme kanssa joka arkipäivä tuntikausia ja tekevät arvokasta työtä lasten tulevaisuuden eteen (= opettavat tärkeitä taitoja).
Oma poika piti ala-asteen neljän vuoden ajan erityisen tärkeänä, että keittiö saa häneltä muistamiset. Opea ei tarvinnut muistaa, mutta keittiö piti hänet hengissä ja teki hyvää ruokaa.
Niinpä me sitten vaan vietiin keittiön henkilökunnalle herkkuja ja pojan kortti. Sitten keittiössä vaihtui emäntä ja ruuan laatu kuulemma romahti. Hän oli tarkka syömisistään, muttei nirso.
Poika on nyt amiksessa kokkilinjalla ja vanha emäntä asuu nykyään meidän naapurustossa. Ovat "frendejä". Jotenkin söötti suhde noilla ja miten tää emäntä ilostu, kun kuulin pojan kouluvalinnoista pari vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin että herään klo 2.30 että ehdin antamaan joululahjan lehdenjakajalle. Ettekö te muut anna lahjoja lehdenjakajalle? Hänhän tekee todella tärkeää työtä! Mitä jos huomioisimme myös heitä tänä vuonna? Edes kortilla, kukalla tai suklaalla.
Minä annan lahjan niin lehdenjakajalle, postinjakajalle kuin roskakuskillekin. Ja toki myös lasten bussikuskille ja opettajille. Mutta asunkin Usassa, missä hyvät tavat ovat normaalia elämää eivätkä vitsi.
Tuo on yksi syy, miksi tahtoisin asua siellä.
Se on eri asia!