Mihin kirkkoon kuulumattomat haudataan?
Varmaan heitäkin kirkon hautausmaille haudataan, mutta mitä jos ei halua tulla haudatuksi sinne? Onko Suomessa edes mitään ns. neutraaleita hautauspaikkoja?
Kommentit (24)
Paloitellaan ja viedään biojätteisiin.
tuhkana tuuleen ja suntio ei edes kerro mihin suuntaan tuuli.
Isommilla paikkakunnilla on uskonnottomia hautausmaita. Pienillä paikkakunnilla ei usein ole.
Kaatopaikalle rotille järsittäväksi.
Luterilaiset hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, niissä on yleensä omat alueensa eri uskontoihin kuuluville ja kuulumattomille. Hautaustoimi on valtion luterilaiselle kirkolle antama tehtävä. Se on yksi peruste kirkollisveron keräämiselle, tosin veroa maksamattomatkin haudataan.
Ainakin Honkanummen hautausmaalla on tunnustuksettomien alue. Tosin oma kirkkoon kuulumaton mieheni haudattiin viime lauantaina kirkkomaalle uurnalehtoon. Halusin sinne, koska oli samalla puolen tietä kuin lasten muistolehto, jonne on haudattu esikoisemme.
Lapseni isomummo haudattiin kesällä. Hän ei kuulunut kirkkoon, Haudattiin seurakunnan hautaan miehensä viereen.
Vierailija kirjoitti:
Luterilaiset hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, niissä on yleensä omat alueensa eri uskontoihin kuuluville ja kuulumattomille. Hautaustoimi on valtion luterilaiselle kirkolle antama tehtävä. Se on yksi peruste kirkollisveron keräämiselle, tosin veroa maksamattomatkin haudataan.
Hautaustointa varten kirkko saa valtiolta osan yhteisöverosta. Eli kirkollisverovaroja ei tähän toimeen käytetä.
Itse näin alustavasti suunnittelin vanhana vaeltaa lapin erämaahan kuolemaan. Saa nähdä miten käy.
Pikkuruisella kotipaikkakunnallani on takavuosina haudattu vapaaseurakunnan omalle hautausmaalle. Nykyään näyttäisi luterilaisen puolella olevan ja joo, niin taitaa olla erillään muista.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Honkanummen hautausmaalla on tunnustuksettomien alue. Tosin oma kirkkoon kuulumaton mieheni haudattiin viime lauantaina kirkkomaalle uurnalehtoon. Halusin sinne, koska oli samalla puolen tietä kuin lasten muistolehto, jonne on haudattu esikoisemme.
A) Kirkollisverovaroja ei käytetä hautaustoimintaa, vaan sitä varten valtio maksaa erikseen siivun yhteisöverosta
B) Luterilainen kirkko saa yhteisövero-osuuden, vaikka joku muu vastaisi hautuumaasta. Kauniaisissa kunta vastaa hautausmaasta, mutta luterilainen kirkko saa siitä korvauksen. Aika hassu tilanne.
Kirkon hautausmonopoli pitäisi purkaa ja siirtää hautaustoiminta kuntien tai maakuntien vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Luterilaiset hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, niissä on yleensä omat alueensa eri uskontoihin kuuluville ja kuulumattomille. Hautaustoimi on valtion luterilaiselle kirkolle antama tehtävä. Se on yksi peruste kirkollisveron keräämiselle, tosin veroa maksamattomatkin haudataan.
Höpsistä. Kirkollisverovaroja ei käytetä hautaustoimintaan, eli kirkon jäsenet eivä maksa kirkkoon kuulumattomien hautaamisesta. Valtio maksaa kirkolle hautaamisesta erikseen yhteisövero-osuudella.
Vierailija kirjoitti:
Itse näin alustavasti suunnittelin vanhana vaeltaa lapin erämaahan kuolemaan. Saa nähdä miten käy.
Saman päätöksen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Itse näin alustavasti suunnittelin vanhana vaeltaa lapin erämaahan kuolemaan. Saa nähdä miten käy.
Äläpä suunnittele edes leikillläsi. Valtava koneisto etsii sinua sitten erämaasta.
Jopa tuollaisella asialla jonkun pitää hifistellä ?
ParatiisimmeHaisee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näin alustavasti suunnittelin vanhana vaeltaa lapin erämaahan kuolemaan. Saa nähdä miten käy.
Saman päätöksen tehnyt.
Oletteko ihan pöljiä? Miettikää nyt hiukan pitemmälle vaikka kuinka "romanttiselta ajatukselta" moinen tuntuisi. Suututtaa tuollainen ajattelemattomuus ja suoranainen typeryys.
Itse tahdon tulla haudatuksi mereen. Tuhkani kulkeutukoon merivirtojn mukana kaikkialle.
Hautausmailla on aina joku nurkka uskonnottomille. Tosin nykyään tuhkat saa sirotella (ei haudata) minne vain maanomistajan luvalla. Myös yleisiä sirottelupaikkoja on olemassa (esim. merellä). Käsittääkseni myös muistolehtoihin sirotellaan kaikki halukkaat. Eli kyllä ihan kaikille se hautapaikka löytyy vaikkei kirkkoon kuuluisikaan.
Kirjoitapa ihan itse Googleen ”uskonnottomat huatausmaat”, niin saat vastauksen kysymykseesi.