Onko täällä alholistin kanssa eläneitä ja jättäneitä? Miten kypsyi
Kommentit (6)
Ei ollut helppoa. Lopulta olin kuitenkin niin väsynyt koko tilanteeseen ja oman mielenterveyteni raunioilla, että aloin vain keskittyä itseeni ja omaan elämääni. En enää joustanut miehen juomisen mukaan tippaakaan, en suostunut edes olemaan hänen lähellään kun hän oli juonut, en välittänyt enää. Hän ei ollut se sama mies jonka kanssa olin alkanut suhteeseen, joten en myöskään halunnut viettää aikaa tämän hänen kehoonsa asettuneen muukalaisen kanssa. Tämä etääntymiseni lopulta ajoi miehen siihen pisteeseen, että hän löysi sitä lämpöä toisaalta, vaikka pitkään siihen meni. Viimeinkin sain oikean syyn lähteä.
Tavallaan lopullinen päätös oli helppo. Alkoholistin lapsena, ja muutenkin asiasta lukeneena tiedän, että lapset vaurioituvat aina, jos joutuvat elämään alkoholistin kanssa. Koska en voinut ajatellakaan lapsilleni samaa kohtaloa, oli ainoa mahdollisuus viedä ne pois. En olisi voinut katsoa itseäni peilistä, jos olisin "lasten takia" jäänyt. Lasten takia pitää lähteä.
Meillä suhde jatkuu edelleen, mutta on vaatinut erikoisjärjestelyjä.
Mies saa vetää naulan päähän (ja vetääkin) kerran 2 viikossa joko perjaintaina tai lauantaina. Krapula on kärsittävä ilman alkoholia. Tämän on mahdollistanut mm. se ettei hän ole lainkaan agressiivinen vaan ns. "iloinen juoppo". Minussa on sellaisia ominaisuuksia (=en nalkuta vaan nyljen hitaasti elävältä) että muutaman kerran alussa mokattuaan mies on pystynyt pitämään tästä järjestelystä kiinni. Tiedän ettei kaikki tällaiseen kuvioon halua, mutta rakastan häntä kovasti. Hän on ihmisenä täysin ainutlaatuinen.
Ja ennenkuin sanotte ettei tolla aikataululla voi olla alkoholisti niin... tavatessa tämä joi perjantain ja lauantain ja lääkitsi sunnuntain sekä pienet kännit keskiviikkona. Väillä lomilla saattoi lipsahtaa myös putki päälle. On myös itse sitä mieltä, että on alkoholisti ja olemme puhuneet asiasta paljon. Olen kertonut, että voin elää hänen sairautensa kanssa JOS sille katsotaan oma paikka ja aika.
Suhde tietenkin loppuu jos tämä ei hänelle riitä.
Justiina? kirjoitti:

Kyllä jokainen kokee kumppaninsa ainutlaatuiseksi kun rakastaa? Oletko nyt varma että jaksat
Ei ollut helppoa. Minä jopa ajattelin, että voisin elää loppuikäni alkoholistin kanssa, koska en kerran lapsiakaan halua. Alkuun alkoholia liikaa käyttävä mies oli minusta lähinnä hauska ja rento. Sekoilutkin vain huvitti.
Mutta jossain vaiheessa alkoi tulla ärtymystä ja aggressiivisuutta juodessa ja todella kummallisia pelkotiloja. Lisäksi mies alkoi pettää juovuksissa. Tein selväksi että sitä en katsele, että se on joko raittius tai minä lähden. Mies menikin AA:han, ja oli useamman kuukauden raitis. Repsahti kuitenkin taas kun töissä oli stressiä. Tuon jälkeen vielä katselin 4 vuotta AA-jaksojen ja repsahdusjaksojen vuorottelua, ja mittani tuli täyteen kun kerran viikon juomisen jälkeen mies löi minua, kun uskoi minun pettäneen häntä töissä. Asiassa ei ollut mitään perää, ja yleensäkin fyysinen väkivaltaisuus on jotain jota en vaan katsele.