Mikä paikka Helsingissä huolisi yksinäisen ja surullisen, raittiin ihmisen?

SPR:n ystäväpalvelu kaipaa uusia jäseniä koko ajan. Koulutuksia järjestetään pitkin vuotta.

Saattoi muuten olla MLL myös?

Pitäisikö keskituloisuuden auttaa rakkauden saamisessa?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö keskituloisuuden auttaa rakkauden saamisessa?

Ei, mutta tarkoitan sitä, etten välttämättä ole perinteisten syrjäytyneille, köyhille, alkoholisteille, narkkareille, sairaille ja vanhuksille suunnattujen palveluiden ydinkohderyhmää. Mulla olisi ollut tänään työpaikan pikkujoulut, mutta en vain jaksanut mennä niihin. En vain kyennyt, sillä tunsin oloni hyvin väsyneeksi ja onnettomaksi.

Olisin halunnut kävellä tuossa tuulisessa säässä paikkaan, jossa olisin saanut itkeä kyyneleni, yksinäisyyteni, ikäväni ja suruni pois ja jossa olisin saanut kokea jotain rakkautta, lämpöä, ymmärtämystä ja lempeyttä. Mutta eipä sellaista paikkaa taida olla. Pinnallisesti saatan vaikuttaa jotenkin tosi dynaamiselta, mutta olen aivan rikkinäinen ja yksinäinen. Kunpa joku välittäisi jossain.

Jos menisin johonkin kirkkoon ja olisin ihan tuskaisen onneton ja itkuinen, tulisiko joku auttamaan vai soittaisiko joku vain valkotakkiset paikalle? Pitääkö diakoniatyöntekikälle varata aika vai voiko jossain tavata sellaisen? Olen surullinen ja ikävissäni sekä tuskallisen yksinäinen. En jotenkin kykene menemään mihinkään tavallisiin rientoihin mukaan, sillä tunnen todella voimakasta iteinhoa ja alemmuuskompleksia.

Tämä kuulostaa ehkä ilkeältä, mutta oikea osoite on terapeutti. Kuulostat siltä, että olet mahdollisesti jossain määrin masentunut.

<3

Jos kirkko tuntuu susta sopivalta paikalta, googlaa oma seurakuntasi, sieltä varmaan löytyy tiedot miten saat yhteyden diakoniin. Jos asut Hgissä, Helsinkimissio voisi myös olla vaihtoehto. Lisäksi voit olla ihan yhteydessä terveyskeskukseen ja varata sieltä kautta jutteluaikaa vähän kunnasta riippuen esim. psyk. sairaanhoitajalle, psykologille tai muulle, joka osaa auttaa eteenpäin.

Hienoa että etsit muutosta tilanteeseesi. Se voi muuttua. Tiedän omasta kokemuksestani, että jossain pisteessä tuntuu jo ihan mahdottomalta lähteä johonkin ihmisten ilmoille. Yksinäisyys tekee sellaista, se ei ole sinun vikasi.

Paljon tsemppiä!

Jos on (ollut) ongelmia viinan/päihteiden kanssa, niin aa tai na. Olen ollut raittiina 7v mutta käyn edelleen. Toinen on joku seurakunta, mutta ei kannata haksahtaa mihinkään manipuloivaan uuskarismattiseen rahanhuijausfirmaan (esim River)

Jos on tosi paha olo akuutisti, kannattaa soittaa kriisipuhelimeen

Mielenterveysseuran puhelin

Vapaaehtoistoiminta messut on lähipäivinä. Etsi netistä,sieltä löytyy vaikka mitä!

Itseasiassa huomenna!!! Mene messuille! Et mitään häviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö keskituloisuuden auttaa rakkauden saamisessa?

Ei, mutta tarkoitan sitä, etten välttämättä ole perinteisten syrjäytyneille, köyhille, alkoholisteille, narkkareille, sairaille ja vanhuksille suunnattujen palveluiden ydinkohderyhmää. Mulla olisi ollut tänään työpaikan pikkujoulut, mutta en vain jaksanut mennä niihin. En vain kyennyt, sillä tunsin oloni hyvin väsyneeksi ja onnettomaksi.

Olisin halunnut kävellä tuossa tuulisessa säässä paikkaan, jossa olisin saanut itkeä kyyneleni, yksinäisyyteni, ikäväni ja suruni pois ja jossa olisin saanut kokea jotain rakkautta, lämpöä, ymmärtämystä ja lempeyttä. Mutta eipä sellaista paikkaa taida olla. Pinnallisesti saatan vaikuttaa jotenkin tosi dynaamiselta, mutta olen aivan rikkinäinen ja yksinäinen. Kunpa joku välittäisi jossain.

Minä välitän.

Helsinkimissio, yksinäisille

Ala katsomaan animea tai pelaamaan lautapelejä ja hengaamaan niissä porukoissa. 

Joo, olisin voinut mennä niihin rientoihin ja jutella sinänsä kivojen muutamien työtuttujen ja -kavereiden kanssa. Tosin pahimmassa tapauksessa olisin haahuillut siellä yksinäni ja etsinyt niitä paria tuttuani vieraiden puolivieraiden naamojen joukosta. Vapaa-ajalla minulla ei sitten olekaan ainoatakaan kaveria.

Mutta en jaksanut. Ajattelin, että muilla on keskenään kivempaa ilman minua ja että aika on ajanut minusta ohitse. Olen liian väsynyt ja uupunut rientoihin. En olisi jaksanut tsempata siellä ja leikkiä sosiaalista. Oli kipeä olo kun ois pitänyt mennä sinne...hieman flunssainen ja vatsaani ehkä alkoi psykosomaattisesti kipristellä.

Kuuntelen tuulen pauhua ikkunan takaa ja sateen ropinaa. En vain jaksa tai osaakaan olla sellainen kuin ihmisen pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos on (ollut) ongelmia viinan/päihteiden kanssa, niin aa tai na. Olen ollut raittiina 7v mutta käyn edelleen. Toinen on joku seurakunta, mutta ei kannata haksahtaa mihinkään manipuloivaan uuskarismattiseen rahanhuijausfirmaan (esim River)

Ei mulla ole koskaan ollut minkäänlaisia päihdeongelmia, en ole edes tupakkaa polttanut koskaan, enkä koskaan juonut kovaan humalaan itseäni. Luontaisesti kartan alkoholia ja humaltumista. Molemmilla vanhemmillani sen sijaan on melko paha alkoholiongelma. :( Mutta en ole itse aa:nkaan kohderyhmää sinänsä. Addiktoidun joihinkin emotionaalisiin tarpeisiini (esim. onettomat ihastumiset) mahdollisesti, mutten mihinkään nautintoaineisiin ym.

Vierailija kirjoitti:

Jos on (ollut) ongelmia viinan/päihteiden kanssa, niin aa tai na. Olen ollut raittiina 7v mutta käyn edelleen. Toinen on joku seurakunta, mutta ei kannata haksahtaa mihinkään manipuloivaan uuskarismattiseen rahanhuijausfirmaan (esim River)

Hyvä huomio. Lahkot etsivät onnettomia saadakseen jäseniä hengelliseen vankilaansa.

Olet velloja. Vaikka periaatteessa asiasi ovat ihan hyvin, alat velloa elämäsi epäkohdissa, jolloin niistä tulee koko ajan isompia ja isompia. Kirjoitustyylistäsikin huomaa, että saat salaa nautintoa velloessasi onnettomuudessasi ja synkkyydessäsi, kuuntelethan "tuulen pauhua ja sateen ropinaa". Romantisoit masennustasi.

Olen aika varma, että et tule pääsemään noista tuntemuksista eroon. Vaikka sulla joskus olisi hyvä päivä, hauskaa seuraa ja mukavaa tekemistä, muistat jossain vaiheessa onnettomuutesi ja jatkat vellomista.

Se on sääli, aika monta masennusta olisi parannettavissa asennemuutoksella ja vellomisen lopettamisella.

Ap, voisitko koittaa mennä mukavuusalueesi ulkopuolelle ja haastaa itsesi? Etsi joku kiinnostuksen kohde ja rupea sen puitteissa käymään yleisötapahtumissa. Ala fanittamaan jotain yhtyettä tai käymään vaikka taidenäyttelyissä tai urheilutapahtumissa säännöllisesti. Sitten tapaat siellä muita, joilla on sama kiinnostuksen kohde ja saat tuttuja sieltä ja ehkä ystäviäkin.

Minulla oli sosiaalisia pelkoja ja paniikkihäiriö. Paranin niin, että menin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja altistin itseni kohtaamaan pelkoni. Lopulta pääsin siihen pisteeseen, että tein yksin lomamatkoja kiinnostukseni puitteissa ja tutustuin näin uusiin saman henkisiin ihmisiin. Vaatii hiukan rohkeutta asettaa itsensä kohtaamaan pelkonsa. Nykyään olen aika sosiaalinen, ja minulle ei tuota vaikeuksia mennä yksin moniin paikkoihin.

# kirjoitti:

Olet velloja. Vaikka periaatteessa asiasi ovat ihan hyvin, alat velloa elämäsi epäkohdissa, jolloin niistä tulee koko ajan isompia ja isompia. Kirjoitustyylistäsikin huomaa, että saat salaa nautintoa velloessasi onnettomuudessasi ja synkkyydessäsi, kuuntelethan "tuulen pauhua ja sateen ropinaa". Romantisoit masennustasi.

Olen aika varma, että et tule pääsemään noista tuntemuksista eroon. Vaikka sulla joskus olisi hyvä päivä, hauskaa seuraa ja mukavaa tekemistä, muistat jossain vaiheessa onnettomuutesi ja jatkat vellomista.

Se on sääli, aika monta masennusta olisi parannettavissa asennemuutoksella ja vellomisen lopettamisella.

En ole ap, mutta tämä kuvaa juuri minua. Olen oikein pro velloja. Olen syntynyt masentuneena ja oikein rakastan velloa tässä synkkyydessä. Jos jokin pienikin asia on huonosti, otan siitä kaiken irti. Kärsin jopa tästä, että 1-vuotiaan äitinä aika ei oikein millään riitä vellomiseen, että voisi oikein pysähtyä ja rypeä paskassa. Tästä tavasta on kyllä todella vaikea päästä eroon. Vaikka kuinka olisi asiat hyvin, niin mikään ei kuitenkaan ole hyvin. Ap:llä kyllä yksinäisyys vaivaa ihan oikeasti, ja se on kyllä raskas taakka.