Eikö parisuhteessa eläviä harmita olla taas lapsen tasolla?

Aika surullisia kokemuksia sinulla kahden aikuisen välisestä parisuhteesta. Kumpi omista vanhemmistasi oli holhooja ja kumpi lapsi, vai olitko hetkillisen ilon seuraus?

Vierailija kirjoitti:

Aika surullisia kokemuksia sinulla kahden aikuisen välisestä parisuhteesta. Kumpi omista vanhemmistasi oli holhooja ja kumpi lapsi, vai olitko hetkillisen ilon seuraus?

Olen eri kirjoittaja, mutta totean tuon faktan että parisuhteissa olevat ovat harvinaisen usein taantumuksellisia holhokkeja. Ei se ole mikään jonkun kirjoittajan pieni otos, vaan ihan avoimessa maailmassa havainnoitua kollektiivista käytöstä. Turha sitä on yrittää vähätellä.

Tä? Mitä sä höpäjät?

Saman huomannut, minusta aikuisella on vapaus tehdä omat päätöksensä, parisuhteessa ei näy olevan kuin jatkuvia kompromisseja tai jos ne ei onnistu, draamaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika surullisia kokemuksia sinulla kahden aikuisen välisestä parisuhteesta. Kumpi omista vanhemmistasi oli holhooja ja kumpi lapsi, vai olitko hetkillisen ilon seuraus?

Olen eri kirjoittaja, mutta totean tuon faktan että parisuhteissa olevat ovat harvinaisen usein taantumuksellisia holhokkeja. Ei se ole mikään jonkun kirjoittajan pieni otos, vaan ihan avoimessa maailmassa havainnoitua kollektiivista käytöstä. Turha sitä on yrittää vähätellä.

Hoidan sinun kaltaisiasi potilaita. Ihmisiä, jotka näkevät yhteyden toiseen ihmiseen riskinä ja toiseen turvautumisen tai kokemusten jakamisen uhkana itsenäisyydelleen. Harvoin ovat onnellisia, harvoin ovat saaneet tarvitsemaansa hoivaa.

Niinpä. Ihanaa olla vapaa.

:D No mitä se teidän sinkkujen persettä rapsuttaa jos toiset ovat onnellisia vaikka välillä tarviikin kompromisessa tehdä

Jaa no, kaipa tämä kivaa on ollut, kun on jatkunut jo yli 30 v. Lapsen tasolla eläminen voi olla jopa antoisampaa kuin kuivakka aikuisuus. Vielä kun on lapsia hästäämässä ympärillä, niin lapsen tasolla eläminen on taattu. Eikös?

Ihan normaalia rakastumisvaiheen taantumista se on. Kyllä se yleensä vuosien myötä hälvenee. Kun lapset on murkkuiässä, niin ei vois vähempää kiinnostaa lähteekö se toinen aikuinen yksille vai useammalle ja minne.

AP puhuu asiaa. Kyllähän se aika jännä on että aikuisen ihmisen pitää kysyä lupa, jos esim haluaa mennä jonnekin. Holhottihan sellanen on, eikä aikuinen.

Eipä haittaa, ei se toisen huomioon ottaminen arjessa nyt niin hirveän vaikeaa ole. Jos seurustelee oikean tyypin kanssa niin tuskin tuntee olevansa toisen asettamien vaatimusten kahleissa vaan parhaan ystävänsä seurassa.

No siis kyllähän sitä on hyvä neuvotella asioista puolison kanssa. Kaikissa asioissa ei voi aina tehdä pelkästään oman mielen mukaan. Minusta juuri se nimenomaan kypsyyttä, että huomioi toisenkin.

Hmm, enpä ole vielä tähän päivään mennessä mieheltäni lupia kysellyt, eikä hänkään minulta. Tietysti kerron miehelle minne menen milloinkin ja yhdessä omia menoja on aina soviteltu. Kumpikaan ei ole kuljeskellut baareissa tms., ei kiinnosta kumpaakaan, mutta harrastuksia on aika paljon ollut aina. Tietysti kun kerran yhdessä ollaan ja varsinkin kun on lapsia, täytyy menot sopia. Mitä järkeä olisi ollakaan suhteessa, jos ei edes tietäisi missä toinen menee?

Yksinkin sitä ihminen pärjää, mutta suurin osa nyt kuitenkin haluaa parisuhteen ja kun oikea löytyy, niin eipä siinä mieti, että voi, voi kun en voi aina tehdä kaikkea mitä sattuu huvittamaan. Sama juttu kuin lasten hankinnassa, jotain menettää, mutta enemmän saa tilalle. 

Harmittaa, aika useinkin.

 

Jotkut ei osaa päättää omista asioistaan, lapsuudenkodista hypätään suoraan parisuhteeseen holhottaviksi. 

Me käytetään toista tekosyynä kun ei haluta mennä. Mies sanoo usein kavereille, että hallitus ei päästä. Ihan ite haluaa makoilla lusikassa sohvalla mielummin <3