Pohjolan onnela

Kuinka kovasti tahdomme pitää ”koko maan asuttuna”, ja mitä tarkoittaa koko maa? Kuinka syrjään ihminen voi muuttaa ja yhä odottaa, että yhteiskunta takaa edellytykset elämään?

Nämä ovat jättimäisiä tulevaisuuskysymyksiä, joista puhutaan nyt kaikissa Pohjoismaissa.

Suomessa aihe pysyy uutisissa. Ylen kyselyssä neljä viidestä suomalaisesta kantoi huolta alueiden eriarvoistumisesta. Kotien hinnat putoavat pikkukylissä, ja jopa Savonlinnan kaltaiset kaupungit kamppailevat tulevaisuudestaan.

Suomessa ja Ruotsissa väestön pakkautuminen kaupunkeihin esitetään usein luonnonlakina – megatrendinä, jota vastaan ei kannata liikaa pyristellä. ”Aluepolitikointi” käy haukkumasanasta.

Norja sen sijaan hiihtelee omia latujaan. Öljyllä vaurastunut vuonojen maa koettaa pitää syrjäkylänsä asuttuina, maksoi mitä maksoi. Se on Pohjoismaiden aluepolitiikan radikaali poikkeus.

Carvereiden kotimaisemat ovat Norjan mallista hyvä esimerkki. Täällä Tromssan läänin pohjoisimmissa kunnissa sekä koko suuressa Finnmarkin läänissä aluepoliittiset porkkanat ovat häpeilemättömän järeitä.

Suomeen olisi vaikea kuvitella vastaavaa, ellei sitten jollekin innokkaalle keskustapoliitikolle annettaisi rajattomasti rahaa käyttöön.

Tässä listaa Pohjois-Norjan toimenpideohjelman toimista:

Kaikki alueelle töihin muuttavat saavat joka vuosi opintolainaansa anteeksi 2 600 euron arvosta, opettajat 4 600 euron arvosta. Riittävän kauan asumalla laina pyyhkiytyy pois.

Jos perustaa yrityksen, työnantajamaksuja ei tarvitse maksaa lainkaan. Sähköstä täytyy maksaa vain osa ja sekin ilman arvolisäveroa.

Tuloverotus on muuta Norjaa kevyempää. Ohjelma on ollut voimassa 1990-luvun alusta asti.

”Se luotiin silloin lähinnä kalastuksen kriisin vuoksi”, kertoo Norjan kunta- ja kehitysministeriön valtiosihteeri Anne Karin Olli.

Haugen kertoo, että saarelle on muutettu kolmessa aallossa: ensin tulivat hipit, sitten punkkarit ja lopulta 1980-luvulla suuri ruotsalainen muslimiperhe. Perheen isä oli karismaattinen hahmo, ja pian suuri osa nuorista saarelaisista oli kääntynyt islaminuskoon. ”Tiellä kuuli vähän väliä, että ’inshallah’”, Grete Haugen kertoo. Haugenit jatkoivat kuitenkin keskittymistä vuohiin.

Juhlivien punkkareiden ja muslimien välille tuli sanaharkkaa, mutta ei mitään vakavampaa. Nyt nekin ovat takanapäin. Saaren tärkein valtti – hyvä henki – säilyi.

Nouseva neljäs sukupolvi kerää tulojaan Carvereiden tapaan useista pienistä puroista, luonnosta ja kaupungista.