Lue keskustelun säännöt.
Kolmen ja neljänkympin kriisit..
29.11.2018 |
Mulla oli kova kolmenkympin kriisi, ja nyt täytän neljäkymmentä eikä tunnu missään.. Kun täytin kolkyt tuntui että elämä alkaa olla ohi ja oli kauhea vanhuus ajatus, että" tuolla nuo parikymppiset temmeltää ja mä olen ikivanha kääkkä niitten mielestä". Jostain syystä nyt neljä kymmentä on ihan ok. Ei tunnu ollenkaan pahalta tai liian vanhalta. Onko muilla ollut vastaavanlaisia tuntoja? Tai ihan eri kokemuksia..
Kommentit (21)
No tuntuu oudolta nyt nelikymppisenä sikäli, kun tunnen itseni yhä kolmikymppiseksi. Ikä on vain numeroita. Oli jonkinlainen kriisi kolmikymppisenä, aloin mm.opiskella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Olen jo viiskymppinen, eikä minulla ole koskaan ollut ikäkriisiä - ei edes teininä. Ehkä se iskee sitten, kun täytän 90...
Kolmekymppisenä oli kauhea kriisi. Olin usein aivan maassa ja mietin mitä hittoa tässä. Kaikki oli tarkoituksetonta. No se meni ohi eikä muita kriisejä ole ollut, no ehkä viisikymppisenä kun tajusin että vaihdevuodet ja sitä rataa. Mun kriisit taitaa olla eletty ja nyt on tästä eteenpäin päivänpaistetta 🙂
Kolmenkympin kriisi liittyi enemmän opiskeluihin ja työhön, tämä neljänkympin taas siihen että kaikki on jo nähty ja mikään ei enää tunnu miltään ja tulevaisuudessa odottaa vain kuolema. Tämä on pahempi, ja nyt muistelen kolmenkympin kriisiä kaiholla.
Mulla oli 30 kriisi, tuli avioero. Seesteistä 20 vuotta toisessa avioliitossa, mutta NYT, järkyttävä 50 kriisi, elämä on kohta ohi, haluan vielä nähdä ja kokea vaikka mitä. Paniikki ja kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin läpi yhdistetyn kolmenkympin ja keski-ikäistymisen kriisin ikävuosina 32-37. Kai se seuraava kriisi sitten tulee joskus noin viisikymppisenä eli seuraavat kymmenisen vuotta saan toivottavasti viettää ikäkriisitöntä elämää.
Varmaan riippuu miten elämänsä on elänyt omiin odotuksiin nähden. Olen 45 ja täydellinen kriisi kaikesta. Lisäksi mukaan tulevat naisten vaivat esim. vaihdevuodet jne. Vaikea hyväksyä itseään ja elämäänsä sellaisena kuin se on. Lisäksi ärsyttää ulkoinen ja fyysinen rapistuminen ja kaikenmaailman naistenvaivat. Eikö noita kuukautisten jne myötä ole ollut jo tarpeeksi elämässä että alkaa sitten kaikenmaailman muutokset vaihdevuosien myötä esim. runsasta vuotoa jne jne.. Muutoksia ei ole mahdollista tehdä koska olen köyhä ja työkyvyttömyyseläkkeellä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nyt kolmenkympin kriisi. Ahdistaa, miten en ole elämässäni saanut vielä oikein mitään aikaan (tiedän, hyvin ehtii vielä), ei ole valmista tutkintoa, ei asuntolainaa, ei lapsia (en kyllä edes halua, muttta ympäristön paine), ei yhtään mitään. Elän köyhää elämää vuokrakopperossa. Aloitan pian uudet korkeakouluopinnot eli köyhäily jatkuu vielä vuosia + jännittää, onko alan työtilanne vielä valmistuttuani hyvä. Samaa puolisoa katseltu pian kymmenen vuotta ja päivittäin mietin, oliko tämä tässä vai voisiko jonkun toisen kanssa elää enemmän oman näköistä elämää. Ajatukset, näkemykset ja toiveet elämältä muuttuneet muutaman vuoden sisällä rajusti. Tulevaisuus tuntuu pelottavalta ja epävarmalta.
Noi on täysin keksittyjä "kriisejä" jos on elänyt edes semisti haluamaansa elämää. Mulla on ollut vaan kahdenkympin kriisi elämättömästä murrosiästä ja se olikin sitten aikamoinen vaihe ja kesti tonne 27-vuotiaaksi asti :D
Nyt olen 50 ja minkäänlaista kriisiytymistä ei ole havaittavissa kuten ei ollut 30-tai 40-vuotiaanakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäkriisejä ei ole ollut, mutta järkyttävä kuolemanpelko iski 35-vuotiaana kun vanhempani menehtyivät nopeasti peräkkäin. Ymmärsin olevani seuraavana ikäjärjestyksen mukaisessa kuolinvuorossa. Siitä on jo muutama vuosi aikaa ja ne tunteet on jo tasaantuneet. Nyt sen on vaan jotenkin hyväksynyt osaksi elämää. Innoissani eleskelen ja aion tehdä sekä toimittaa vielä kaikenlaista. Eletään niin kauan kuin on elämää.
Vierailija kirjoitti:
Noi on täysin keksittyjä "kriisejä" jos on elänyt edes semisti haluamaansa elämää. Mulla on ollut vaan kahdenkympin kriisi elämättömästä murrosiästä ja se olikin sitten aikamoinen vaihe ja kesti tonne 27-vuotiaaksi asti :D
Nyt olen 50 ja minkäänlaista kriisiytymistä ei ole havaittavissa kuten ei ollut 30-tai 40-vuotiaanakaan.
Niin että kun sulla ei ole kriisejä ollut, niin kaikki muutkin vaan keksii niitä, ihan omaksi huviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kärsin joka syntymäpäivän tienoilla. Vanheneminen jotenkin ahdistaa. Aika menee ivan liian nopeaa. Toiset sanoo et vuodet tuntuu pitkiltä mutta itaelläni vuosi on silmänräpäys.
N52 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi on täysin keksittyjä "kriisejä" jos on elänyt edes semisti haluamaansa elämää. Mulla on ollut vaan kahdenkympin kriisi elämättömästä murrosiästä ja se olikin sitten aikamoinen vaihe ja kesti tonne 27-vuotiaaksi asti :D
Nyt olen 50 ja minkäänlaista kriisiytymistä ei ole havaittavissa kuten ei ollut 30-tai 40-vuotiaanakaan.
Niin että kun sulla ei ole kriisejä ollut, niin kaikki muutkin vaan keksii niitä, ihan omaksi huviksi.
No juurikin näin. Elämästä on tullut niin tyhjää, että kriisi pitää kehittää vaikka omaa ikää osoittavasta numerosta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko kriisi vai masennus, mutta näin 40+ vuotiaana en tiedä mitä varten enää elän. Sain potkut töistä, läheiset sairastuneet eikä minulla ole parisuhdetta. Olen aina ajatellut, että kun jaksan yrittää eteenpäin, niin elämä on tuolla jossain tulevaisuudessa. Nyt olen kyllästynyt selviytymään. En halua kuolla, vaan elää, mutta ei ole mitään mitä haluaisin itselleni eikä mitään mitä haluaisin tehdä. En vain tiedä mikä järki elämässä. Tuntuu, että elämä on jo eletty. En keksi mitään tekemistä enkä innostu mistään.
Elämänhalu on voimakas, en vaan mitenkään keksi mitä elämälläni tekisin.
Vierailija kirjoitti:
N52 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi on täysin keksittyjä "kriisejä" jos on elänyt edes semisti haluamaansa elämää. Mulla on ollut vaan kahdenkympin kriisi elämättömästä murrosiästä ja se olikin sitten aikamoinen vaihe ja kesti tonne 27-vuotiaaksi asti :D
Nyt olen 50 ja minkäänlaista kriisiytymistä ei ole havaittavissa kuten ei ollut 30-tai 40-vuotiaanakaan.
Niin että kun sulla ei ole kriisejä ollut, niin kaikki muutkin vaan keksii niitä, ihan omaksi huviksi.
No juurikin näin. Elämästä on tullut niin tyhjää, että kriisi pitää kehittää vaikka omaa ikää osoittavasta numerosta :D
Lukisit joskus kirjan niin oppisit asioista jotain.
30 kriisi oli pahana. Olin vaan bilettänyt siihen asti eikä mitään ollut jäänyt käteen. Nyt kovalla kiireellä ja paineella yritän kompuroida itseni maisteriksi ennen kuin täytän 40. Kaksikymppisen biletin, kolmekymppisen käytän opiskeluun ja omien uratavoitteiden selvittämiseen ja nelikymppisen toivottavasti nauttien kaksikymppisen sekoilukokemuksista ja kolmekymppisen rankasta duunista.
Saa nähdä.
Enää alle viikko ennen kun täytän 30 :( Hirveä olo, en halua olla näin vanha.
Ei ole aikaa tai halua turhia kriiseillä. Olen realisti.
3kymppisenä oli 2 pientä lasta ja täysi tohina päällä. Elämä oli ihanaa.
40v oli ihan mukava täyttää kun kaikki oli ok ja ei tarvinnut enää samalla lailla suorittaa elämää. Muiden mielipiteet ei enää kiinnosta tai hetkauta ja saa jo vähän armahtaa itsensä.
Nyt olen 49v ja ei ole vieläkään kriisiä. Olen onnellinen kun vanhenen sillä se tarkoittaa että olen yhä elossa. Kun ei enää vanhene niin on kuollut. Tykkään elämästäni ja itsestäni.
40 tulee täyteen parin kuukauden kuluttua ja tuntuu ihmeelliseltä. Voinko olla näin vanha. Sisäisesti vielä nuori neitonen ja vaikea ymmärtää todeksi noin suurta lukua. Onko näitä vuosia todella vierähtänyt jo näin monta, mihin ne ovat menneet, olenko saanut riittävästi aikaiseksi, miksi olen saanut näin vähän aikaiseksi, tulisiko olla jotain saavutettu. Kauhea miten paljon kysymyksiä ikä herättää. Kriisi tai ei, niin jättää pienen ihmisen pohtimaan elämän ohikiitävyyttä.
Ei ole