Miksi jotkut roikkuvat tunteissaan ihmisessä, joka on jo rakastunut toiseen?

Lopeta se kakkosena roikkuminen, on vielä säälittävämpää.

No ei voi kauheen syviä tunteita olla jos ne pystyy naps vain lopettamaan

Koska se on _tunne_ . Tunteilla ei ole järjen kanssa yleensä mitään tekemistä. Jos olisi ei ihmiset pelkäisi mitään mörköjä, pimeää tms. kun aivot sanovat ettei tarvitse. Mörköjä ei ole ja pimeys on vaaratonta. 

Mutta kun tunne vie voiton.

Kaikkien ihmisten rakkaus ei ole kuin tuuliviiri, joka tuulen suunnan muuttuessa hakeutuu välittömästi uuteen kohteeseen.

On mukavaa haaveilla ihmisestä johon tuntee vetoa. Jostain addiktiosta tässä on kyse minun kohdallani, kun olen toista vuotta hirmukiintynyt henkilöön jota en voi saada. Ajatukset ruokkii tunteita.

Tunteissa voi olla kiinni, mutta ei saa antaa niille valtaa. Jos se toinen tykkää toisesta, niin väkisinkö sellaisen haluat? Haluatko, että joku on sinun kanssa vaikka oikeasti haluaisi olla jonkun toisen kanssa?

Itse menetin rakkauteni, kun ei rakastanutkaan minua. Tunteet laimeni onneksi nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ihmisten rakkaus ei ole kuin tuuliviiri, joka tuulen suunnan muuttuessa hakeutuu välittömästi uuteen kohteeseen.

Ei tarvitse hakeutua uuteen kohteeseen, mutta pitää osata päästää irti eikä haikailla ihmistä joka välittää enemmän jostain toisesta.

Kannattaa tunnustaa se rakkaus.

Kun saa rukkaset menee tunne samalla:)

Minä rakastan yhtä ihanaa naista, vaikkei hän minusta todennäköisesti välitä lainkaan. En oikein voi sille mitään. Tuo aloitus voisi olla hänen kirjoittamansa; hän on hyvin rationaalisen oloinen henkilö, mutta ah, niin ihana, etten paremmasta tiedä tai halua tietääkään, koska rakastan juuri häntä.

Rukkasten saaminen ei välttämättä kadota tunteita, kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tunnustaa se rakkaus.

Kun saa rukkaset menee tunne samalla:)

Näin kävi mulle!!! Ensin teeskenteli rakastunutta ja oltiin muka onnellisia, sitten ei ollutkaan ikinä tuntenut mitään. Hetken nieleskelin, sit meni maku.

Ei se helppoa ole, että pystyy tunteet kuolettamaan. Tajuat sen itsekin kun kasvat aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Rukkasten saaminen ei välttämättä kadota tunteita, kokemusta on.

Tunteita voi olla, mutta kysymys olikin miksi niihin jää roikkumaan? Ruokkii niitä, elättelee toivoa?

M43 kirjoitti:

Ei se helppoa ole, että pystyy tunteet kuolettamaan. Tajuat sen itsekin kun kasvat aikuiseksi.

Aikuinen tajuaa, että jos tunteet ei ole molemminpuolisia, niin pitää päästää irti. Tunteita voi olla, mutta niitä ei ruokita eikä elätellä toivoa. Annetaan toisen mennä. Kyllä tunteetkin laantuu. Miksi edes haluta itselleen ihminen joka ei halua sinua?

Tunteita ei pysty sammuttamaan pelkällä päätöksellä.

No, itse joudun tekemään entisen miesystäväni kanssa töitä päivittäin. Jos myöntäisin itselleni, kuinka törkeä hän oli minua kohtaan pettämällä minua silmieni edessä toisen työpaikkamme naisen kanssa ja valehtelemalla silmät läpeensä, työnteko olisi vihan takia mahdotonta.

Ehkä tämä tästä ja rakkaus hiipuu ilman, että minun täytyy alkaa vihaamaan.

M43 kirjoitti:

Ei se helppoa ole, että pystyy tunteet kuolettamaan. Tajuat sen itsekin kun kasvat aikuiseksi.

Täysin samaa mieltä. Jos takana on vuosien tai vuosikymmenten yhteinen elämä, ei sitä pysty tuosta vain luopumaan.

Mä tajusin rakkauteni miespuolista ystävääni kohtaan, kun hän alkoi seurustella vakavasti. Kerroin hänelle tunteistani, mutta mies luonnollisesti antoi pakit, koska oli kiinnostunut tuosta seurustelukumppanistaan, eikä minusta. Mä olin asiasta pakkomielteinen pari vuotta ja käyttäydyin kuin ääliö (hävettää ajatellakin), mutta minkäs sitä tunteilleen voi, olin vahvasti sitä mieltä, että meidät on tarkoitettu toisillemme :'D

Vierailija kirjoitti:

M43 kirjoitti:

Ei se helppoa ole, että pystyy tunteet kuolettamaan. Tajuat sen itsekin kun kasvat aikuiseksi.

Täysin samaa mieltä. Jos takana on vuosien tai vuosikymmenten yhteinen elämä, ei sitä pysty tuosta vain luopumaan.

Ei ole tarkoitus täysin samassa hetkessä luopua tunteistaan, mutta se että miksi roikkua enää siinä ihmisessä kiinni. Jos toinen lähtee jonkun toisen matkaan, on hän mennyt. Ei rakasta sua tarpeeksi.

Ei sitä pysty selittämään. Hirveästi sattuu, kuin puukko pistää rintaan kun kuulen jotain heistä, nyt ne on seurustelleet jo vuoden, nyt ne on muuttaneet yhteen jne. Tunnen itseni niin kauhean onnettomaksi ja surulliseksi. Olisin halunnut olla hänen kanssaan. Välillä vähän laimenee mutta sitten taas kun kuulen kavereilta jotain tai näen sattumalta Facebookissa kuvan tai kommentin, niin sama tuska valtaa taas. Varmaan helpottaisi jos itse kohtaisin jonkun mutta en ole.