Lue keskustelun säännöt.
Panostan liikaa töihin. Olenkohan jo suht. vakavan uupumisen riskirajoilla?
27.11.2018 |
Voisin hieman ensin selventää työtaustoja.
Uuvuin edellisessä (vajaa vuosi sitten) työpaikassa, sillä olen tunnollinen ja halusin pärjätä sekä kehittyä. Tietysti nuorena ja ahkerana ihmisenä.
Tein töitä monessa eri toimipisteessä ja kahdelle eri työnantajalle. Minulla oli jo pitkään ollut vakituinen työpaikka mutta tarvitsin lisätienestiä ja halusin saada näkökulmia asioihin. Siksi otin toisten työpaikan, tosin vajailla tunneilla tietysti.
Minut ylennettiin vakituisessa paikassa ja olin vastuussa. Johtajalle olin tärkeä siihen saakka kunnes olin niin väsynyt, että hädin tuskin tajusin enää mitään ympäröivästä maailmasta. Kunhan vain yritin raahautua eteenpäin.
En jaksanut montaa kuukautta kun tuli stoppi, otin loparin ja pari viikkoa lomaa.
Sitten menin uusiin töihin. Firmalla oli mennyt huonosti ja ahkeria työntekijöitä oli ollut hankala löytää. Tai sitten uudet eivät pysyneet kauaa.
Minun silmiini koko homma näytti helpolta, palkka ei paljoa muuttunut ja ajattelin, että edelliseen työhön verrattuna kuormitus on paljon pienempää. Ensimmäiset viikot sujui ihan okei, vaikka heti työsopimusta kirjoittaessa minusta haluttiin se ihminen, joka ottaa ohjat käsiinsä tietyissä asioissa, joka myös mainittiin sopimuksessa.
Jaksoin ihan hyvin vaikka aikasempi uupumus oli vielä taustalla ja suru edellisestä työpaikasta päällä. Olihan se minulle tärkeä ja monen vuoden kokemuksia haaliva matka. Ihanat työkaverit ja rakkaita muistoja.
Etenin vain liian nopeasti enkä enää voinut perääntyä eikä johtaja halunnut ymmärtää uupumista. Sellaista ei siellä haluttu nähdä eikä kuulla. Joten päätin vain lähteä etten mene rikki enempää.
Ilokseni uudessa työpaikassa tulin kaikkien kanssa juttuun, olin positiivinen ja motivoiva vetäjä joka heijastui uskoakseni koko työilmapiiriin. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, asiakasmäärä on kasvanut n. 60% keskimäärin melko lyhyessä ajassa ja lisäksi muita ylimääräisiä iloisia tuloja tullut kun taso on noussut.
Kuitenkin firmassa on ollut pitkään jo ongelmia ja kaikkea ei voi korjata kokonaan. Yksi on ilmapiiri jossain määrin ja uupunut johto.
Jolloin tietysti minä olen ottanut paljon vastuuta asioista ja uusille tekijöille myös opastan ja näytän miten homma hoituu.
Teen vielä kotona välillä työjuttuja ja joudun joskus venymään koska asiakasmäärän noustua myös töitä on tietysti enemmän.
Stressiä on ollut liikaa. Vaikkakin myös olen iloinen, että olen voinut olla hyödyksi ja palkkaa korotettu.
Jos asiakkaita jostain syystä käy välillä vähemmän niin saan tietysti pahoja katseita.
Sinänsä harmittaa koska tuollaiseen tulokseen eivät itsekään aikoihin ole uskoneet mitä me nyt olemme saanut aikaan sitoutumisella ja vaivannäöllä.
Nyt minulla on vielä omassakin elämässä stressiä tavallista enemmän.
Väsyttää aivan älyttömästi mutta hyvä jos saan kunnolla nukuttua. Alkoholi on rentouttanut ja sitä on kulunut enemmän, sillon myös nukahdan paremmin.
Lisäksi masentaa älyttömästi. En usko itseeni ja ahdistaa. Olen kyynisempi enkä haluaisi lainkaan olla työelämässä enää. Ainakaan hetkeen. En jaksaisi edes keskustella töissä, haluaisin vain tehdä pakolliset ja normaalit työt niin kuin muutkin työntekijät joilla ei ole vastuuta kuin omasta työvuorostaan ja sen sujuvuudesta.
Olen lopettamassa nämä työt, sillä muutan toiseen kaupunkiin. Kuitenkin vielä pitäisi jonkin aikaa jaksaa ja opastaa uutta tilalle.
Jatkan vielä hieman..
Kommentit (8)
Olen ollut samassa tilanteessa eikä sitä ole helppo muuttaa hetkessä. Itse romahdin lopulta ja oli pakko jäädä pitkälle sairauslomalle. En saanut enää nukuttua, sain sydänoireita, aloin välttelemään työkavereita ja olin itkuinen.
Sairauslomalla ymmärsin ettei elämäni prioriteetit olleet kohdillaan. Olin jättänyt oman hyvinvointini listan viimeiseksi. Keskitin kaiken energiani töihin enkä jaksanut kotona tehdä enää mitään. Mikään ei tuntunut enää hyvältä, paitsi viikonlopun viinin juonti.
Opettelin pikkuhiljaa löytämään asioita, joista saan hyvää mieltä ja jaksamista. Yritin muuttaa suhtautumista työhön niin etten antanut töissä enää kaikkeani vaan "säästin" itseäni myös vapaa-ajalle. Koitan pitää mielessä että teen töitä vain ansaitakseni rahaa, se ei määrittele minua ihmisenä. Minut määrittelee se mitä teen vapaa-ajallani.
Toivottavasti et aja itseäsi täysin loppuun vaan löysäät vähän ennen kuin on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa eikä sitä ole helppo muuttaa hetkessä. Itse romahdin lopulta ja oli pakko jäädä pitkälle sairauslomalle. En saanut enää nukuttua, sain sydänoireita, aloin välttelemään työkavereita ja olin itkuinen.
Sairauslomalla ymmärsin ettei elämäni prioriteetit olleet kohdillaan. Olin jättänyt oman hyvinvointini listan viimeiseksi. Keskitin kaiken energiani töihin enkä jaksanut kotona tehdä enää mitään. Mikään ei tuntunut enää hyvältä, paitsi viikonlopun viinin juonti.
Opettelin pikkuhiljaa löytämään asioita, joista saan hyvää mieltä ja jaksamista. Yritin muuttaa suhtautumista työhön niin etten antanut töissä enää kaikkeani vaan "säästin" itseäni myös vapaa-ajalle. Koitan pitää mielessä että teen töitä vain ansaitakseni rahaa, se ei määrittele minua ihmisenä. Minut määrittelee se mitä teen vapaa-ajallani.
Toivottavasti et aja itseäsi täysin loppuun vaan löysäät vähän ennen kuin on liian myöhäistä.
Kiitos kun vastasit :)
Tuntuu, että olen sellainen ihminen, jonka täytyy aina käydä pohjalla ennen kun muutan asioita.
En haluaisi mutta muuten en taida uskoa. Yritän sinnitellä viimeiseen saakka, kunnes iskee paha masennus ja alan sekoilemaan. Pää alkaa hajoilemaan ja yleensä siinä vaiheessa olen ajautunut ongelmiin joka taas vaikuttaa elämää ennestään, joka taas lisää itsesyytösten määrää.
On hyvä, että osasit muuttaa elämäsi suuntaa ja laittaa tärkeysjärjestykset itsesi kannalta parhaaksi.
Itse mietin usein, että kenelle tätä elämää oikeasti elän.
Olin silloin onnellisimnillani kuin tein kohtuullisesti töitä, sain siitä kiitosta kun tein sen täysillä eikä stressi kuormittanut liikaa.
Urheilin ja keskityin asioihin, joita haluaisin tehdä tulevaisuudessakin. Nyt epäröin itseäni täysin ja hyvä jos edes enää lainkaan ajattelen terveyttäni. On kamalaa kun ei enää kiinnosta oma terveys. Ei vain saa kiinni asioista ja kaikki palautuminen tapahtuu vain neljän seinän sisällä, joko sängyssä tai alkoholin voimalla. Huono yhdistelmä sinänsä, että omat vanhemmat ovat täsmälleen samassa tilanteessa olleet ja ovat pahasti alkoholisoituneita. Minä kun joskus vannoin, ettei minusta tule samanlaista.
Mutta elämä vie ja joskus se tuntuu liian raskaalta. Ymmärrän, että asioiden käsittely ja rentoutuminen pitäisi tehdä aivan päinvastoin.
Kuten menemällä ihmisten ilmoille tai urheilemaan.
Jännä juttu miten sitä vain luovuttaa joissain asioissa vaikka muuten sinnikkääksi itseään luullut.
Tsemppiä jatkoonkin!
Ap
Ole varovainen alkoholin kanssa kun alkoholismia on suvussakin.
Kukaan ei tule ojentamaan palkintoa siitä että teet muidenkin työt tai haalit itsellesi ylimääräsiä tehtäviä, niitä vain lykätään sinulle helpommin lisää kun teet edellisetkin valittamatta. Sinun elämäsi on tässä ja nyt. Luulisi elämällä olevan muutakin tarjottavaa kuin työ. Tekstistä sai sen käsityksen että olet hyvin kiltti ja suostut mukisematta kaikkeen mitä työnantaja pyytää. Nyt on korkea aika kasvattaa selkäranka ja opetella sanomaan. Jos ei muuten niin oman mielenterveytesi ja jaksamisesi takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tule ojentamaan palkintoa siitä että teet muidenkin työt tai haalit itsellesi ylimääräsiä tehtäviä, niitä vain lykätään sinulle helpommin lisää kun teet edellisetkin valittamatta. Sinun elämäsi on tässä ja nyt. Luulisi elämällä olevan muutakin tarjottavaa kuin työ. Tekstistä sai sen käsityksen että olet hyvin kiltti ja suostut mukisematta kaikkeen mitä työnantaja pyytää. Nyt on korkea aika kasvattaa selkäranka ja opetella sanomaan. Jos ei muuten niin oman mielenterveytesi ja jaksamisesi takia.
Alkuun ajattelin vain tekeväni itselleni palveluksen tekemällä ja olemalla liiankin ahkera. Olin heti työelämään astuessa täysillä mukana ja halusin ehdottomasti kehittyä sekä pärjätä.
Nyt muutamien vuosien aikana olen ymmärtänyt työelämän raakuuden. Sitä todella imetään kaikki mehut jos sille antaa luvan.
Tämä työpaikka olkoon viimeinen nyt ainakin hetkeen jossa otan vastuuta yhtään sen enempää kun mitä työkuviin oikeasti kuuluu.
Siihen tosiaan myös totutaan nopeasti ja jossain vaiheessa mikään ei riitä tai ainakin ihmistä pidetään itsestäänselvyytenä.
Olen kyllä puhunut asiasta ääneen, että nyt alkaa olemaan liikaa ja välillä kironnut suoraan. En oikein osaa pitää enää suutani kiinni ja yleensä silloin joudun näkemään turhautumista toisissa kun en enää veny ja toisinaan se tuo huonon omatunnon ja yritän sopia jonkinlaisen diilin asioiden järjestämiseen. Kun ei vain ole ketään muutakaan joka tekee tai sitten siitä tulee jonkinlaista epäsuoraa valittamista.
Toisinaan helpompi vain tehdä itse kun se saattaa tuottaa päänvaivaa vähemmän.
Tähän tuli yksi esimerkki mieleen, että kun irtisanominen tuli ilmi, niin yritettiin vaikuttaa tunteisiin kertomalla kuinka johdon oma henkilökohtainen elämää menee nyt ihan sekaisin.
Mutta se oli ehkä vain kertomus siitä, että häntä harmittaa. Joka on tietysti ihan ymmärrettävää kun juuri saanut vakituisen työntekijän joka ymmärtää ja tekee.
Ap
Tein 10 vuotta aikalailla samaa kuin sinä yliopiston jälkeen. Yhden työnantajan palveluksessa tosin.
Sain asuntolainan äskettäin maksettua kolmekymppisenä ja elämässä ei ole hirveästi enää tavoitteita. Periaatteessa työelämästä voisi jäädä joskus parin vuoden päästä pois.
Sama oravanpyörä vaan jatkuu vuodesta toiseen ja mitään lopullista "palkintoa" ei ole.
Olen niin nuori vielä. En ymmärrä miksi minun pitää kantaa harteilla liikaa asioita. En ymmärrä miten ajaudun siihen.
Olen onnellinen ja innostunut jos tiedän, että saan tehdä asioita parempaan päin ja kehittyä samalla itsekin. Pidän vastuusta jossain määrin ja siitä, että työn jäljen näkee. Sekä sen, että sitä arvostetaan työyhteisössä.
Kuitenkin tuntuu välillä, että aina pitäisi olla jotain uutta ja hienompaa keksimässä. Jatkuvasti uusi aihe stressata ennen kuin mihinkään työrytmiin tottuu ja sopeutuu.
Siinä on hyvät ja huonot puolensa.
Ap