Minulla ei ole koskaan missään työpaikassa ollut niin hyvä työyhteisö kuin hoitoalalla?

Aivan samaa mieltä!

Minä olen myös alanvaihtaja. Entiseltä ammatiltani insinööri ja ennen hoitoalaa ollut hyvin miesvaltaisilla työpaikoilla. En yhtään ymmärrä hoitoalan ilmapiirin dissausta ja sitä "naisvaltainen ala"-lätinää. Minulla myös harjoittelujen, kesätöiden ja keikkojen perusteella takana se yli 10 työyhteisöä ja nyt aloittanut ensimmäisessä vakipaikassani hoitoalalla. Näihin on mahtunut yksi huonosta johtamisesta pahasti kärsinyt työyhteisö, mutta sielläkin oli ihan kivaa silloin kun johtaja ei ollut paikalla. Tietysti joka paikassa on ollut ihmisiä, joiden kanssa synkkaa ja ihmisiä, joiden kanssa synkkaa huonommin, mutta niinhän sitä aina, mutta keskimäärin insinööriaikojeni paras työyhteisö sijoittuu sinne korkeintaan puoliväliin hoitoalan työyhteisöistä. Ja se oli maineeltaan huippupaikka ja monji harkka- ja keikkapaikoistani on taas ollut niitä, joilla on kauhea maine. Osa on myös ollut sellaiselta erikoisalalta, johon en suin surminkaan haluaisi töihin. Osassa näistä hoitoalan paikoista kahvipöydässä on juteltu henkilökohtaiset asiat, osassa en edes tiennyt, mistä päin työtoverit olivat saati oliko heillä perhettä, lemmikkejä jne. Se ei silti ole tarkoittanut huonoa henkeä.

Missään aikaisemmassa työpaikoissani ei ole ollut vastaavaa aitoa, spontaania, toista arvostavaa ja välittävää ja sen ääneen sanovaa henkeä kuin oikeastaan kaikissa näissä hoitoalan paikoissa. Juoruilun määrä on aika vakio, tosin hoitoalalla kiire estää yhtä perusteellisen juoruilun kuin insinöörien keskuudessa.  Kollegiaalisuus sairaanhoitajien keskuudessa on aivan eri sfääreissä insinööreihin verrattuna. Kaveria autetaan ja porukka on oikeasti sisäistänyt yhteisten tavoitteiden ja yhteistyön merkityksen. Koskaan ei ole näkynyt sellaista toisen epäonnistumisesta ilakointia, joka oli sääntö miesvaltaisilla työpaikoilla ja itsellä loksahti täysin suu auki, kun ensimmäisen kerran näin, miten kokeneempi hoitaja tuki virheen tehnyttä nuorempaa kolleegaansa, joka oli aivan maansa myynnyt tekemänsä lääkevirheen vuoksi. Ja kuinka kokeneempi ihan kädestä pitäen, ja jopa osan syystä omille niskoilleen ottaen, auttoi nuorempaa selvittämään asian. Ei ikinä olisi tapahtunut prosessi-insinöörien maailmassa.

Aivan poikkeuksellista on myös sitoutuneisuus työhön, vastuullisuus ja itsensä johtaminen. Olisin maksanut maltaita, jos oma tiimini viimeisimmässä työpaikassani ennen alanvaihtoa olisi ollut puoleksikaan niin itseohjautuvaa, ahkeraa ja vastuullista.

Työyhteisön ja työn mielekkyyden suhteen alanvaihto oli napakymppi, nettopalkka sitten putosikin lähes puoleen...

Samaa mieltä. Missään aiemmissa työpaikoissani ei ole ollut yhtä hauskaa eikä työkavereille ole annettu samalla tavalla positiivista palautetta kuin hoitoalalla, jossa on ihan tavallista kiittää työkaveria kuluneesta työvuorosta, kommentoida ääneen, kuinka toinen on erityisen hyvä jossakin jne.

Joskus ne ovat pieniä asioita, mutta se aitous on muuhun tottuneelle pysäyttävää. Itselleni yksi tällainen hetki oli ensimmäisessä kesätyössäni sairaalassa, kun olin aamulla ensimmäisen yövuoroni lopuksi antanut raportin ja nousin lähteäkseni ja minulle toivotettiin hyviä unia! Periaatteessa peruskohteliaisuutta, mutta jotenkin siinä välittyi sellainen työkaveriasta, vaikka sitten kesätytöstä, välittäminen, mitä ei ollut ikinä työkaverien taholta tullut vastaan.

Sama harjoitteluissa, ohjaajilleni on ollut ihan oikeasti tärkeää, että opin ja että minusta tulisi mahdollisimman hyvä sairaanhoitaja. Se on aika vinha tunne muiden alojen kymmenen vuoden työkokemukseen verrattuna.

Positiivinen sisältö ei tällä palstalla yleisesti kiinnosta, kuten tästäkin ketjusta näkee. Täytyy silti kompata. Itselläkin on hoitoalalla kokemusta lähes pelkästään hyvistä tai erinomaisista työyhteisöistä. Ja muiden alojen kokemukseeni verrattuna varsinkin sairaalatyössä puhalletaan yhteen hiileen ihan eri tavalla kuin muilla aloilla olen kokenut. Johtuu ehkä siitä, että jokainen ymmärtää, että ilman kaveria ei pärjää ja mistään ei tule mitään, jos ei pidetä toistemme puolia. Ja huumori kukkii.

Juu.

Jos siinä työryhmässä on ykskin mies, niin toimii.

Pelkkien naisten kesken taas yhtä helvettiä.

N44

Ihana lukea näitä! Itse en ole hoitoalalla, mutta toivoisin näitä tarinoita ja kokemuksia lisää.

Onko pomot miehiä, kun menee hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Onko pomot miehiä, kun menee hyvin?

Ensimmäisen kommentoijan nykyisellä työpaikalla on pari kesäpoikaa ja nykyistä keikkalaista miehiä, vakituisessa väessä kaikki naisia, samoin pomot ylös asti ylihoitajia ja ylilääkäreitä myöten. Muutama mieslääkäri on, ja heistä pari onkin aika rasittavia tapauksia, mutta heitä ei onneksi joudu näkemään paljon.

Viimeisin työpaikkani ennen alanvaihtoa oli miesvaltaisin ikinä, minulla ei alaisena tai samalla tasolla tai esimiehenä ollut yhtään naista, yhdessä toisessa tiimissä samassa talossa oli yksi nainen, muissa toimipisteissä vähän enemmän. Ja siivoojista osa oli naisia. Siellä kypsyin alanvaihtoon selvitellessäni alaisten draamoja ja töppäilyjä ja yrittäessäni potkia heitä tekemään edes osan töistään ja kuunnellessani valituksia ja selityksiä, miksi mikään ei onnistunut.

En saa töitä hoitoalalta, ikäni on 56. Te-toimiston pakoituksesta , karenssin uhalla, opiskelin lähihoitajaksi. En koe olevani alalle sopiva. En koe olevani sopiva vanhusten hoitoon. En jaksa vanhuksia, huonoa hoitoa, kiirettä. Kärsivällisyyteni ei jaksa, hitaita vanhuksia. Hyvää hoitoa ei nykyään ole.

Noin minäkin ajattelin opiskeluaikana ja vielä pari vuotta työelämässä olleena. Alkuun kaikki on uutta ja jännittävää, eikä huomaa työyhteisön ongelmakohtia. Vanhemmat työntekijät tuntuvat olevan elämäänsä kyllästyneitä turhasta valittajia. Opiskelijoille tai uusille työntekijöille ei vakiporukka kerro niitä työpaikan ongelmia, koska ne eivät yleensä koske heitä.

Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen kuherruskuukausi on ohi ja alat pikkuhiljaa ymmärtää miksi pomoa pidetään kaksinaamaisena ja ilkeänä, että työt ei jakaudukaan ihan tasapuolisesti kaikille ja seläntakana puukotetaan myös sinua. Osa rohmuaa kaikki sunnuntaivuorot eikä pomo puutu asiaan, koska kyseessä ruskeakieliset suosikit. Lopulta alat tajuta että kaikista fiksuimmat tyypit työpaikalla ovat ne elämäänsä kyllästyneet tyypit.

Meilläkin on hyvä työyhteisö! Se onkin syy miksi jaksaa töihin mennä. Ja palaute on ollut hyvää myös uusilta ja opiskelijoilta, ei ole vain meidän vakkareiden mielipide. Kyllä joskus räiskyy ja asiat puhutaan suoraan ja joskus napakastikin, mutta eipähän tarvi kyräillä selän takana. Muutaman kerran vuodessa järjestetään itse illanistujaisia porukalla, vuorollaan osa töissä ja osa osallistuu. Ihan huippuporukka!

Minulla takana reilut 30 vuotta hoitoalalla,  ja sen huomion tehnyt että työyhteisön henki riippuu todella paljon osastonhoitajasta! Jos hän osaa olla pomo ja pitää homman hanskassa, mitään klikkejä yms ei pääse syntymään.

Uutena hoitajana tein paljon sijaisuuksia eri osastoilla, ja kyllä todella oppi miten erilainen henki voi olla! eräällä osastolla (neurokirurgia) oli oh vauvalomalla kun aloitin siellä. Hänen sijaisenaan oleva oli loistava pomo ja henki oli hyvä. Kun vakituinen palasi työhön, kaikki muuttui. Onneksi minunkin sijaisuuteni päättyi ja pääsin muualle.

Hoitoalalla tehdään töitä keskimääräistä työyhteisöä useammin väsyneenä ja korkealla tunnekuormalla ja se näkyy välillä hyvässä kuin pahassakin. Kovin herkkähipiäiset eivät ehkä jaksa, mutta jos ei aivan kaikkea jää murehtimaan ja toisaalta osaa asettua sen toisen asemaan ja siihen, että joskus kenen tahansa voi olla todella vaikea olla yhtä korrekti ja kohtelias kuin yleensä ja on valmis antamaan toisille heidän heikommat hetkensä anteeksi, niin kyllä sekä työyhteisö että työ myös todella paljon antavat.

Itse pid'än hoitotyön yhtenä ihan parhaista puolista juuri työkavereita ja työpaikan ilmapiiriä, vaikka eivät aina niin täydellisiä ihmisiä olekaan, mutta enpä ole itsekään.

Olen tehnyt sairaanhoitaja ja terveydenhoitajan töitä ja aina viihtynyt hyvin työpaikalla. Työilmapiiri on aina ollut hyvä. Samaa mieltä siis :)

Vierailija kirjoitti:

Onko pomot miehiä, kun menee hyvin?

Meillä on nuorekas nainen pomona. Aivan todella ihana! Kiittää jokaisena päivänä alaisiaan hyvästä työstä ja antaa hyvää palautetta sekä pyytää myös päivittäin meiltä palautetta. Lisäksi hän kysyy päivittäin, että mitä meille kuuluu ja jos jollain on mielen päällä jotain niin kertoo ja asia keskustellaan. Ihana ihminen! Meidän ylilääkäri on myös todella ihana, nainen hänkin. Todella helposti lähestyttävä ja mahtava ihminen suoraan sanottuna!