Lue keskustelun säännöt.
Mulla on aspergerin oireyhtymä ja vähän sosiaalisten tilanteiden pelkoa.. usein ihmiset luulevat minua tylyksi kusipääksi.
17.11.2018 |
Kai se varmaan johtuu siitä, että en osaa oikein olla rennommin isoissa porukoissa..
Kuvittelin itse pitkään, että olen päällepäin ujon tai pelokkaan oloinen, mutta usein ihmiset luulevatkin, että olen ilkeä ja piittaamaton.
Kysyin rehellistä mielipidettä erittäin läheiseltä ystävältäni ja hän sanoi, että olen porukoissa hiljainen ja ilmeetön.
Ja kuulemma usein hieman ikävän ihmisen oloinen ja, ettei jännitys kyllä näy päällepäin vaan vaikuttaa pikemminkin, etten ole kiinnostunut muista ihmisistä.
Tämä tapahtuu aivan huomaamatta. Nyt, kun ajattelen niin usein lakkaan hymyilemästä ja nauramasta vieraammassa porukassa ja ilmeisimmin olen aika vakavan oloinen.
Mitenkäs te muut jotka jännitätte sos.tilanteita?
Miten ihmiset suhtautuvat teihin?
Kommentit (12)
Tuosta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, Ymmärrä Aspergeria oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai se varmaan johtuu siitä, että en osaa oikein olla rennommin isoissa porukoissa..
Kuvittelin itse pitkään, että olen päällepäin ujon tai pelokkaan oloinen, mutta usein ihmiset luulevatkin, että olen ilkeä ja piittaamaton.
Kysyin rehellistä mielipidettä erittäin läheiseltä ystävältäni ja hän sanoi, että olen porukoissa hiljainen ja ilmeetön.
Ja kuulemma usein hieman ikävän ihmisen oloinen ja, ettei jännitys kyllä näy päällepäin vaan vaikuttaa pikemminkin, etten ole kiinnostunut muista ihmisistä.Tämä tapahtuu aivan huomaamatta. Nyt, kun ajattelen niin usein lakkaan hymyilemästä ja nauramasta vieraammassa porukassa ja ilmeisimmin olen aika vakavan oloinen.
Mitenkäs te muut jotka jännitätte sos.tilanteita?
Miten ihmiset suhtautuvat teihin?
No eikös se tavallaan olekin totta, ettet ole kiinnostunut ihmisistä? Harvoin assit ovat.
Anna luulla, et sinä ole tilivelvollinen kaikille olemuksestasi.
Sama juttu, vaikka mitään diagnoosia en omaa.
Joskus olin iloinen ja menin porukkaan "mukaan", mutta jotenkin ne kaveriporukat hajoaa sitten aina. Ja siis riippumatta minusta.
Nykyään en jaksa yrittää kuten ennen, ikää mulla nyt 34 vuotta. Eräs tyyppi kuvaili mua energiattomaksi, yksi möröksi. Tuntuu vaan niin turhalta sijoittaa aikaa ja energiaa johonkin hassuun pölötykseen tai tyhjään jauhantaan palavereissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mainosta diagnooseja isoon ääneen ja mahdollisimman usein, tyyli Jennyplussa.
Saat mielenrauhaa ja päteä.
Toki sinua pidetään vielä entistäkin pöpimpänä.
Muista vielä laittaa huomiovärit päähän. Ja luonnollisesti vaatteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se varmaan johtuu siitä, että en osaa oikein olla rennommin isoissa porukoissa..
Kuvittelin itse pitkään, että olen päällepäin ujon tai pelokkaan oloinen, mutta usein ihmiset luulevatkin, että olen ilkeä ja piittaamaton.
Kysyin rehellistä mielipidettä erittäin läheiseltä ystävältäni ja hän sanoi, että olen porukoissa hiljainen ja ilmeetön.
Ja kuulemma usein hieman ikävän ihmisen oloinen ja, ettei jännitys kyllä näy päällepäin vaan vaikuttaa pikemminkin, etten ole kiinnostunut muista ihmisistä.Tämä tapahtuu aivan huomaamatta. Nyt, kun ajattelen niin usein lakkaan hymyilemästä ja nauramasta vieraammassa porukassa ja ilmeisimmin olen aika vakavan oloinen.
Mitenkäs te muut jotka jännitätte sos.tilanteita?
Miten ihmiset suhtautuvat teihin?
No eikös se tavallaan olekin totta, ettet ole kiinnostunut ihmisistä? Harvoin assit ovat.
Assit voivat olla kiinnostuneita ihmisistä siinä missä ns. normaalitkin.
Mulla ei ole edes mitään diagnoosia mutta olen sosiaalisten tilanteiden jännittäjä, ja olen kuullut myös tuota, että minua yleisesti pidetään ylimielisenä kuspäänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis diagnoosisihan eivät estä sinua olemasta kusipää...
Vierailija kirjoitti:
No siis diagnoosisihan eivät estä sinua olemasta kusipää...
):
No sama kai se, vaikutan ylpeältä kuspäältä vaikka omasta mielestä olen pelokas murmeli.