Lue keskustelun säännöt.
Onko aikuisiin lapsiin pidettevä yhteyttä?
14.11.2018 |
Minulla on neljä aikuista lasta. Ovat alle 30 vuotiaita. Nyt kun nuorinkin heistä muutti omilleen, niin olen ikään kuin vapaa tai työni tehnyt. Nyt huomaan, että en millään jaksaisi pitää yhteyttä lapsiini. En jaksa soitella ja kysellä kuulumisia. Yleensä heillä ei ole aikaa jutella, tiuskivat vaan. Ja sitä en enää jaksa. Olen saanut kuulla riittämiin tiuskimista ja huutamista minulle. Takana on vuosikymmenten omien tarpeiden syrjään laittaminen. Kuitenkin lapset odottavat että soitan ja pidän yhteyttä. Olen uupunut äitinä olemiseen. (Aikaa minulla olisi. Olen pitkäaikaistyötön).
Kommentit (14)
No vähennä yhteydenpitoa silti lopettamatta sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee kuten oma äitini ja pidä yhteyttä valikoidusti esim vain yhteen. Sitten saat olla vanhoilla päivillä ihan keskenäs sen yhden kanssa.
Hyvä äiti tietää lastensa kuulumiset vaikka nämä jo aikuisia oiskin.
No ei mun mielestä ole mikään pakko, jos homma on pelkkää tiuskimista.
Ota ihan reilusti aikaa itsellesi, ajan kanssa vaan.
En nyt tiedä, onko näin, mutta voi olla, että olet tiedostamattasi siirtänyt heihin katkeruutta siitä, että olet joutunut panemaan omat tarpeesi syrjään, ja sen takia heidän on vaikea suhtautua sinuun positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä äiti tietää lastensa kuulumiset vaikka nämä jo aikuisia oiskin.
Jos ap:lle vain tiuskitaan. Niin mitä järkeä?
Ei ole pakko mutta olisihan se kaikille parempi jos olisi hyvät välit ja yhteydenpito olisi mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tällainen kertoo paljon nykyajasta,"työni on tehty, enää ei kiinnosta". Meillä lapset ovat maailman rakkaimmat, ei rasite, kuten me ja lapsemme myös omille vanhemmillemme ja haluamme kaikki olla toistemme elämässä. Mutta ei, sinun tai kenenkään ei ole pakko olla tekemisissä aikuisten lastensa, se on sinun valintasi.
Ei kai pakko, mutta miksi et haluaisi?
Lapseni ovat lapsiani vaikka aikuisiksi kasvaisivat. Luonnollisesti haluan tietää mitä heille kuuluu.
Soitatko huonoihin aikoihin? Nuoret on menossa ja touhuissaan vaikka itse olisitkin jo kotielämäsi rauhoittanut. Laita vaikka viestiä että mitä kuuluu ja ehtisikö soittelen takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorilla aikuisilla on vaihe, jolloin omaa vanhempaa pidetään taakkana ja sylkykuppina. Ärsyttää jos se soittaa ja kyselee "kyttää ja urkkii", ja ärsyttää jos se ei soita "kun se ei välitä". Ole siinä sitten.
Ratkaisin asian kohdallani vähentämällä yhteydenpitoa. Kyllä ne jossain kohdassa sitten alkoivat olla itse yhteydessä, jopa ihan ystävällisesti.
Sen kyllä sanon, että monet niistä nuorista perheistä jotka "eivät koskaan itkemälläkään saa apua vanhemmiltaan" voivat ihan itse katsoa peiliin. Kun ollaan nuoria aikuisia ja ei ole lapsia niin viis veisataan omista vanhemmista. Jotka totta kai luovat oman elämän omine harrastuksineen ja ystävineen. Sitten yhtäkkiä pukataan maailmaan kolme mukulaa ja hankitaan koira. Silloin pitäisi vanhemman taas keskeyttää koko muu elämä ja olla sitä aikuista lastaan varten. Jipii.
Ja aivan pötyä tuo että sitten saat olla keskenäs vaan vanhana. Paskan marjat. Lähipiirissäni näen, että kaikki se apu mitä on joskus jaksaessaan perheille antanut unohtuu ihan täysin. Vaikka olisit vireän eläkeikäsi kuinka antanut lapsillesi ja lapsenlapsillesi, niin eipä siellä vanhainkodissa näy vierailevan kuin ne iäkkäät puolisot ja samanikäiset kaverit, jos nyt nekään enää pääsevät. Että siitä vaan, ap, hanki uusi kumppani, harrastuksia ja ota elämästäsi ilo irti. Äyskimisiä ei kannata kuunnella ollenkaan, luuri korvaan vaan jos alkaa sieltä tuulemaan.
Tuo huonoon aikaan soittaminen on varmaan yksi syy, miksä Facebook on mummoutunut. Näppärää laittaa sitä kautta viestiä lapsille ja he vastaavat, kun ehtivät. Eikä haittaa, vaikka asuisivat aivan eri aikavyöhykkeelläkin. En edes muista, milloin olisin viimeksi soittanut lapsilleni, mutta viimeksi eilen viestiteltiin FB:ssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on erilaisia äitejä. Ketään ei voi pakottaa olemaan yhteyksissä keheenkään, jos ei ole fiilistä siihen.
Minulla on yksi aikuinen poika ja pidetään yhteyttä viikottain puhelimitse, FB:n kautta tai nähdään. Tiedän koko ajan miten hänellä menee ja hän auliisti elämästään jakaa tietoa ja kaipaa vieläkin neuvoja ja minun huolenpitoa. Toki tiuskimistakin saan välillä osakseni, mutta nykyään osaan ohittaa sen, toisin kuin silloin, kun asuimme yhdessä. Riidat ja mykkäkoulut olivat tuolloin läsnä ihan liian usein.
Olen rennompi äiti näin keski-ikäisenä ja en jaksa jokaisesta murahduksesta ja toilailusta välittää. Toki huoli nostaa päätään, jos en kuule lapsestani mitään hetkeen... Samanlaiset välit ovat minulla ja äidilläni. Olemme läheisiä ja näemme viikottain.
Ota joksiksin aikaa pieni välimatka lapsiisi ja katso myöhemmin miltä tuntuu. Anna heidän ottaa yhteyttä sinuun ja jos huono käytös jatkuu, niin tiukasti sanot ettet jaksa sellaista. Äitihän voi vielä ojentaa lapsiaan, vaikka kuinka olisivat aikuisia ja mukamas tietävät kaikesta kaiken.
Lapsi pitää yhteyttä silloin kun hänelle sopii.Samoin tein omien vanhempieni kanssa.
Ei tarvitse. Voivat itsekin ottaa yhteyttä kun ovat hyvällä tuulella ja haluavat jutella. Älä turhaan stressaa.