Mitä tarkoittaa "Ihmiset eivät enää osaa kohdata toisiaan sosiaalisissa tilanteissa"
Tuota hoetaan joka tuutista, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Antakaa vaikka ihan arkisia esimerkkejä?
Kommentit (15)
Vien lapsen aamuisin päiväkotiin. Usein moikkaan samalla muita lapsensa samaan ryhmään tuovia vanhempia, kun päivittäin kohtaamme. Vain osa tervehtii takaisin.
Olen samoilla linjoilla 1 kanssa. Kyse ei ole siitä, ettei vastattaisi esimerkiksi tervehdykseen vaan ettei osata olla läsnä. Ei pystytä olemaan aitoja. Se on surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vien lapsen aamuisin päiväkotiin. Usein moikkaan samalla muita lapsensa samaan ryhmään tuovia vanhempia, kun päivittäin kohtaamme. Vain osa tervehtii takaisin.
Järkyttävää. :D Ja miettikää, mitä tämä opettaa lapsille.
Katso suomalaisten käyttäytymistä. Ei tervehditä käytävässä, työpaikoilla jne. Aina olevinaan kauhea kiire että ei kerkeä muutamaa sanaa vaihtaa. Suurin osa naama norsun v.... painetaan menemään kadulla. Tämä on niin sairaan ankea maa kauttaaltaan.
Olen osa-aikaisena tarjoilijana vähän "hienommassa ravintolassa" ja on surullista nähdä kuinka jo pienet lapset kaivavat pöytään istuttuaan älypuhelimet esille - ja vanhemmat perässä. Siinä sitten koko perhe toljottavat kaikki omia pikku ruutujaan sen sijaan että keskustelisivat ja olisivat toisilleen läsnä.
Vaikka ihan arkisissa asiointitilanteissa. Ei tervehditä, esittäydytä, kerrota millä asialla ollaan, ei lopeteta puhelua vaan ollaan hiljaa (tämä on mielestäni tosi omituista), ei hyvästellä, ei kiitetä. Tullaan asioimaan ja ei sanota yhtään mitään, mykkänä ojennetaan jotain lappua.
Olen huomannut, että jos kerrot jostain murheestasi jollekin ihmiselle, niin moni reagoi tällaisessa tilanteessa pelkällä hiljaisuudella. Mitään ei viitsitä sanoa, vaan jonkin ajan päästä aletaan puhua jostain muusta aiheesta tyyliin että lumentuloa taitaa joutua vielä odottamaan hyvän tovin.
Vierailija kirjoitti:
Vien lapsen aamuisin päiväkotiin. Usein moikkaan samalla muita lapsensa samaan ryhmään tuovia vanhempia, kun päivittäin kohtaamme. Vain osa tervehtii takaisin.
Hyvä, eli siis osuvasti kuvaava esimerkki nykyajan sisäänlämpiävästä ydinperhe-privatisoitumisesta ( jossa kaikki sen ulkopuoliset nähdään vain jonain vieraina muukalaisina) '
On vain 'Meidän perhe' ja 'muut'.
Epäsosiaalistumisen aikakausi, jossa ihmiset samaistuvat vain mainoksiin ja mediaan.
Todellisesta, ympäröivästä elämästä sen sijaan vieraannutaan ja mikä pahinta, ei pystytä enää näyttämään lapsillekaan esimerkkiä rohkeasta elämisestä ja siihen kuuluvasta normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Kaikki ovat naimisissa lopultakin vain kännykkänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jos kerrot jostain murheestasi jollekin ihmiselle, niin moni reagoi tällaisessa tilanteessa pelkällä hiljaisuudella. Mitään ei viitsitä sanoa, vaan jonkin ajan päästä aletaan puhua jostain muusta aiheesta tyyliin että lumentuloa taitaa joutua vielä odottamaan hyvän tovin.
Miksi oletat, että toisten oitäisi kiinnostua murheistasi? Tämä juuri on se ongelma eli itsekkyys. Koko ajan ollaan minä, minä, huomaa minut ajattelematta kiinnostaako toisia pätkänkään vertaa. Sujuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä suoritetaan tietyt fraasit puolin ja toisin, eikä ryhdytä vaivaamaan toisia omilla ongelmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vien lapsen aamuisin päiväkotiin. Usein moikkaan samalla muita lapsensa samaan ryhmään tuovia vanhempia, kun päivittäin kohtaamme. Vain osa tervehtii takaisin.
Hyvä, eli siis osuvasti kuvaava esimerkki nykyajan sisäänlämpiävästä ydinperhe-privatisoitumisesta ( jossa kaikki sen ulkopuoliset nähdään vain jonain vieraina muukalaisina) '
On vain 'Meidän perhe' ja 'muut'.
Epäsosiaalistumisen aikakausi, jossa ihmiset samaistuvat vain mainoksiin ja mediaan.
Todellisesta, ympäröivästä elämästä sen sijaan vieraannutaan ja mikä pahinta, ei pystytä enää näyttämään lapsillekaan esimerkkiä rohkeasta elämisestä ja siihen kuuluvasta normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Kaikki ovat naimisissa lopultakin vain kännykkänsä kanssa.
Nyky ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen on siellä kännykässä. Voit olla ystäviesi ja sukulaistesi kanssa yhteydessä 24/7 vaikka tuhansien kilometrien päähän. Tämähän on hienoa. Miksi jotkut randomit ulkopuoliset ihmiset pitäisi huomioida? Ihmiset ovat vaan sosiaalisia eri tavalla kuin joskus aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jos kerrot jostain murheestasi jollekin ihmiselle, niin moni reagoi tällaisessa tilanteessa pelkällä hiljaisuudella. Mitään ei viitsitä sanoa, vaan jonkin ajan päästä aletaan puhua jostain muusta aiheesta tyyliin että lumentuloa taitaa joutua vielä odottamaan hyvän tovin.
Miksi oletat, että toisten oitäisi kiinnostua murheistasi? Tämä juuri on se ongelma eli itsekkyys. Koko ajan ollaan minä, minä, huomaa minut ajattelematta kiinnostaako toisia pätkänkään vertaa. Sujuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä suoritetaan tietyt fraasit puolin ja toisin, eikä ryhdytä vaivaamaan toisia omilla ongelmilla.
Siksi, että olen yleensä myös itse kuunnellut hetkeä aiemmin hyvän tovin muiden murheita ja yrittänyt tukea heitä. Kyse on vastavuoroisuudesta.
Ei olla lämpimiä ja välitetä oikeasti. Itsekkyys. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jos kerrot jostain murheestasi jollekin ihmiselle, niin moni reagoi tällaisessa tilanteessa pelkällä hiljaisuudella. Mitään ei viitsitä sanoa, vaan jonkin ajan päästä aletaan puhua jostain muusta aiheesta tyyliin että lumentuloa taitaa joutua vielä odottamaan hyvän tovin.
Miksi oletat, että toisten oitäisi kiinnostua murheistasi? Tämä juuri on se ongelma eli itsekkyys. Koko ajan ollaan minä, minä, huomaa minut ajattelematta kiinnostaako toisia pätkänkään vertaa. Sujuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä suoritetaan tietyt fraasit puolin ja toisin, eikä ryhdytä vaivaamaan toisia omilla ongelmilla.
No tuo kommentissasi ilmenevä asenne on nyt ihan JUURI sitä, mistä tässä nyt puhutaankin ! Oikein kouluesimerkki siitä.
( ...ja sen kääntöpuolena on tietysti se 'yhteisöllisyyden katoamisen' itkeminen. ) Sen yhteisöllisyyden pitäisi kai kuitenkin olla jotain 'taivaasta tipahtanutta' .
Milloin työnantajan, milloin matkanjohtajan tai taloyhtiön tms. minkä tahansa ylemmän tahon järjestämää.
Ei tajuta, että niin se yhteisöllisyys, kuin sen tarvekin lähtevät jokaisesta ihmisestä itsestään jos siis yleensä ovat lähteäkseen.
Tämän hyvänä mittarina voisi olla esim. kysymys:
Aristaako useinkin yleensä edes käyttää koko sanaa 'me' jossain sosiaalisissa tilanteissa?
( kaikkihan me sanan 'sosiaalinen' merkityksen sentään tunnemme, vai...tunnemmekohan me kaikki edes olevamme 'me', pelkän 'minän' sijasta ?)
Minusta kyse on siitä syntyykö kohtaamisessa sellainen olo että olemme läsnä ja yhteydessä toisiimme. Kiinnostuneita toisen kuulumisista ja kiinnostuneita jakamaan omiamme. Pelkät fraasien vaihdot eivät tätä luo, ja sama juttu jos yksi tai molemmat toljottavat puhelintaan.