Lue keskustelun säännöt.
Minä otan yhteyttä ihmisiin enemmän kuin he minuun
12.11.2018 |
Olen nyt huomannut erään asian. Ihmiset kyllä kokevat minuun ystävyyttä, mutta olen huomannut, että yhteydenpito jää minulle. Olen touhukas nainen, mutta nyt raskaudessa ja sairaslomalla etenkin olen tajunnut, että jos minä en sovi tapaamista, sitä ei tule.
Olen monien ystävä ja olenkin alkanut miettimään, ajattelenko vain ystävyyden syvemmäksi mitä se on? Vai onko se vain luonteestani kiinni, haluan suunnitella ja aikatauluttaa elämäni. Nyt olen ollut huonovointisempi enkä ole jaksanut ehdottaa näkemisiä, niin suht.harvassa on näkemiset sitten olleetkin. Minulle kuitenkin soitellaan joskus tai laitetaan viestiä. Ennen näin yhtä läheistä kaveria kerran viikossa. Ei tämä kaveri vaikuta loukkaantuneelta ja on aina iloinen kun nähdään. Mutta hän ei tee aloitetta.
Olen myös kaverijoukon ainoa kuka saa lapsen, yllättävän moni on vapaaehtoisesti lapseton. Mietin voiko sekin vaikuttaa. Vaikka ovat kyllä hyvin ja ystävällisesti suhtautuneet raskauteeni.
Ehkä on minun aikani kuitenkin etsiä äitiystäviä. Pelottaa vaan yli 30 vuotiaana etsiä, löytääkö sitä sellaisia sielunkumppaneita vielä?
Olen myös miettinyt että "päästän vapaaksi" näitä ystäviä ketkä ei enää niin ehdota tapaamisia ja mennään heidän painollaan eteenpäin. Voisin panostaa niihin muutamiin, ketkä selkeästi osoittavat että haluavat olla yhteydessä.
Kommentit (7)
Vielä tähän se, että minä oon aikalailla "koko maailmaa halaava" ihminen, mutta olen lojaali tosiystäville. Mutta siis helposti otan uusia ystäviä itselle ja uskon jokaiseen ihmissuhteeseen täysillä.
Minulla on vaikeuksia ehkä joskus rajata, että ystäviä on sit paljon, mutta oon rauhoittunut niistä ajoista paljon. Kuitenkin nyt huomaan kun raskaus etenee, ihmiset jotenkin antavat minun olla enemmän rauhassa.. näinkö lapsen saaminen vaikuttaa ystävyyteen??
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä tähän se, että minä oon aikalailla "koko maailmaa halaava" ihminen, mutta olen lojaali tosiystäville. Mutta siis helposti otan uusia ystäviä itselle ja uskon jokaiseen ihmissuhteeseen täysillä.
Minulla on vaikeuksia ehkä joskus rajata, että ystäviä on sit paljon, mutta oon rauhoittunut niistä ajoista paljon. Kuitenkin nyt huomaan kun raskaus etenee, ihmiset jotenkin antavat minun olla enemmän rauhassa.. näinkö lapsen saaminen vaikuttaa ystävyyteen??
Ap
Totta kai vauvan tulo mullistaa ystävyyden täysin. Ystävänä lapseton on aivan eri asia kuin äiti.
Sä mietit liikaa.
Niin, no sosiaalisuuden tarve ei silti ole minulta kadonnut minnekään. Päinvastoin lisääntynyt kun en ole töissä enää voinut käydä. Oon kuitenkin nyt miettinyt, että antaa ihmisten enemmän ottaa yhteyttä, minultakin loppuu tarmo ja energia ja vielä vähemmän sitä on lapsen tultua. Koen kuitenkin että ystävät pitävät minusta.
Pitää antaa jotenkin itsestään loksahtaa kaiken..
Ap
Itse vietän vähemmän aikaa ystävien ja kavereiden kanssa sen jälkeen kun he saavat lapsia. Luonnollisesti jo siksi, etteivät he ehdi tai jaksa minnekään ilman niitä lapsia kovinkaan usein. Yhteiset puheenaiheet supistuu olemattomiin kun toisen elämä pyörii vauva-arjessa.
15 vuotiaana poistin kaikki numerot (toista sataa kpl) puhelimestani. Ajattelin että sitä mukaa kun ihmiset ottavat yhteyttä, tallennan heidän numeronsa takaisin. Kaikkien yhteystietojen kanssa olin ollut puhelinyhteydessä, eli heillä on kyllä numeroni.
Tästä on jo yli 20 vuotta, numeroni on edelleen sama. Tallennettuja numeroita kymmenisen kpl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitäis vaan sisäistää (ei pelkästään "tietää") että ihmiset ovat erilaisia, toimivat erilailla.
Minä esim. olen todella huono ottamaan yhteyttä edes niihin ystäviin, jotka ovat mulle todella rakkaita. Ja syy on ihan luonteenpiirteissäni/temperamentissani, aikataulutettu kalenteri on mulle suorastaan ahdistavaa stressiä tuova asia, viihdyn yksin ja TARVITSEN yksinoloa latautuakseni ja jaksaakseni ja pysyäkseni balanssissa.
Jos jollekin viikolle on töiden ja liikuntaharrastusten lisäksi jo paljon muita juttuja tiedossa (kuten näin ruuhkavuosia elävällä valitettavan usein on) eli esim muksujen tai omaa hammaslääkäriä, vanhempainiltaa, pelireissua, tyky-päivää, yhtiökokousta, kummilasten synttäreitä, mitä milloinkin, niin en todellakaan jaksa enää tavata ystäviäni, lopun vähän vapaa-ajan tarvitsen ihan vaan rauhassa kotonaolemiseen, tai muutun äksyileväksi, ahdistuneeksi hermokimpuksi.
En silloin todellakaan jaksa ajatellakaan soittelevani/tapaavani ystäviäni, vaikka pidänkin heistä.
Anna kaveruuksien asettua rauhassa omiin uomiinsa ilman dramaattista kaveripiirin vaihtoa. Jos et jaksa ottaa yhteyttä niin et varmaan jaksa myöskään nähdä? Sehän sopii silloin molemmille.