Ikävä isää
Ensimmäinen isänpäivä ilman isää ja aika rankkaa on ollut...
Tämä Jarkko Honkasen laulu on kuin minä olisin kertonut
https://open.spotify.com/album/6n7TSpdDrVKv7KwtnbKnnw
Kommentit (36)
Olisiko jotain muuta, miten voisit viettää isänpäivää?
Itse vietin isänpäivää oman rakkaan isän kanssa.
Minulla on ollut ikävä isää suurimman osan elämää. Uskon aina, että isällä on sama kaipuu minuun. Toivon, että isä näkisi vielä jonain elinpäivänään todellisuuden ja uskaltaisi luottaa sisimpiin tunteisiinsa, ei puolisonsa manipulointeihin. Toivon, että tulee vielä aika, että hän on isä, vaikka aika on vähissä. En avannut linkkiä.
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Mulla 5v ilman eikä ole ikävä. Juuri isänpäivänä silloin viimeksi nähtiin ja silloinkin kahvipöydän puheen aiheena oli mun paino. Vajaa 2 viikkoo tästä ukko heitti lusikan nurkkaan. Oli kuitenkin mun ja veljen yh, mutta ei koskaan mikään vuoden isä.
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Mitä tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.
Oli taas kamalaa viettää isänpäivää sen isäksi kutsutun ihmisen kanssa. Taas kuunneltiin, miten herra marttyyri haukkui kaikki ja kaiken, mikään ei kelvannut ja kaikki oli väärin tehty. Kuulemma minun pitäisi ryhtyä huoraksi, kun ei minusta muuhun ole.
Että sellaista isänpäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Mitä tapahtui?
Isä kuoli liikenneonnettomuudessa, kun toinen tienkäyttäjä ajoi kolmion takaa päälle. Tästähän myös pikkupaikkakunnalla lähti vaikka millaisia huhuja liikkeelle ja sekös vasta oli mukava monta kertaa viikossa oikaista näitä juttuja, kun koulussa joku tuli kysymään jotain ihan päätöntä, että näinkö siinä tapahtui ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.
Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.
Isänpäivä on kuitenkin isien juhlimisen ja muistamisen aikaa. Jos itsestä tuntuu liian vaikealta, ei sitä ole pakko tietenkään tehdä. Mutta antakaa nyt hyvät ihmiset muiden juhlia isejään ilman, että marisette siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.
Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.
Kuten sinä nyt ilmeisesti pahoitit? Tämä on niin tätä suomalaista "minullapa menee vielä huonommin" -asennetta. Jos yhtään ymmärsit tekstini sisältöä niin olin tulloin teini-ikäinen ja silloin ne omatkin ajatukset on aikalailla oman navan ympärillä, eikä sitä silloin niin osannut asiaa ajatella, että ei ne muut enää minun menetystä muista ja varsinki he, jotka eivät olleet mitään samanlaista olleet kokeneet niin eivät tietenkään voineet minun tuntemuksiani ymmärtää. Se nyt vaan on fakta, että ei se kenenkään vähän aikaa sitten vanhempansa menettäneen oloa helpota, jos menet hänelle sanomaan, että "No sulla sentään oli hyvä isä/äiti toisin kuin mulla, olisit tyytyväinen vaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.
Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.
Kuten sinä nyt ilmeisesti pahoitit? Tämä on niin tätä suomalaista "minullapa menee vielä huonommin" -asennetta. Jos yhtään ymmärsit tekstini sisältöä niin olin tulloin teini-ikäinen ja silloin ne omatkin ajatukset on aikalailla oman navan ympärillä, eikä sitä silloin niin osannut asiaa ajatella, että ei ne muut enää minun menetystä muista ja varsinki he, jotka eivät olleet mitään samanlaista olleet kokeneet niin eivät tietenkään voineet minun tuntemuksiani ymmärtää. Se nyt vaan on fakta, että ei se kenenkään vähän aikaa sitten vanhempansa menettäneen oloa helpota, jos menet hänelle sanomaan, että "No sulla sentään oli hyvä isä/äiti toisin kuin mulla, olisit tyytyväinen vaan".
Miksi muiden olisi pitänyt muistaa?
Ei se muiden vika ole, jos jonkun isä ajaa kolarin.
Onpa täällä kamalia kommentteja! Missä ihmeessä ihmisten empatiakyky on? Kaikille isänsä (erityisesti lapsina/teineinä) menettäneille tsemppiä.
Kaverin isä kuoli kun tämä kaveri oli lukioikäinen. Se ajoi autolla ulos tieltä. Yksi tuttu oli ensimmäisiä siinä onnettomuuspaikalla ja kertoi, että se oli paskonut alleen.
Minulla on kolmas isänpäivä ilman isää. Haudalla kävin viemässä kynttilän.
Ehkä tämä ikävä vielä joskus helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.
Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?
Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.
Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.
Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.
Kuten sinä nyt ilmeisesti pahoitit? Tämä on niin tätä suomalaista "minullapa menee vielä huonommin" -asennetta. Jos yhtään ymmärsit tekstini sisältöä niin olin tulloin teini-ikäinen ja silloin ne omatkin ajatukset on aikalailla oman navan ympärillä, eikä sitä silloin niin osannut asiaa ajatella, että ei ne muut enää minun menetystä muista ja varsinki he, jotka eivät olleet mitään samanlaista olleet kokeneet niin eivät tietenkään voineet minun tuntemuksiani ymmärtää. Se nyt vaan on fakta, että ei se kenenkään vähän aikaa sitten vanhempansa menettäneen oloa helpota, jos menet hänelle sanomaan, että "No sulla sentään oli hyvä isä/äiti toisin kuin mulla, olisit tyytyväinen vaan".
Miksi muiden olisi pitänyt muistaa?
Ei se muiden vika ole, jos jonkun isä ajaa kolarin.
En sanonutkaan, että pitäisi muistaa, toin vain ilmi sen, että se kirpaisee, kun itse on kokenut jotain niin kamalaa ja ei ole vielä asiaa kunnolla käsitellyt loppuun ja kuitenkin muilla elämä jatkuu ympärillä normaalisti. Näitä tuntemuksia on ihan varmasti jokaisella, joka on jonkun läheisen ihmisen menettänyt, kun itse on vielä niin kiinni siinä surussa ja muiden elämä jatkuu sellaisen kuin ennenkin.
Ja kylläpä sinä olet empatiakykyinen, kun juuri kirjoitin, että toinen henkilö teki liikennesääntöjen vastaisesti, mikä johti isäni kuolemaan eli isälläni ei oikein ollut asiassa osaa eikä arpaa, mikä on onnettomuustutkinnassakin todettu ja sinun kommenttisi on, että "Ei ole muiden vika jos oma faijasi ajoi kolarin".
Minulla kuudes. Yhtä vaikeaa edelleen, mutta kai se joskus helpottaa.