Ikävä isää

Miksi isänpäivänä keskustelupalstat täyttyy näistä?

Eikö isänpäivä olekaan isien muistamista varten oleva juhla.

Vierailija kirjoitti:

 En sanonutkaan, että pitäisi muistaa, toin vain ilmi sen, että se kirpaisee, kun itse on kokenut jotain niin kamalaa ja ei ole vielä asiaa kunnolla käsitellyt loppuun ja kuitenkin muilla elämä jatkuu ympärillä normaalisti. Näitä tuntemuksia on ihan varmasti jokaisella, joka on jonkun läheisen ihmisen menettänyt, kun itse on vielä niin kiinni siinä surussa ja muiden elämä jatkuu sellaisen kuin ennenkin.

Ja kylläpä sinä olet empatiakykyinen, kun juuri kirjoitin, että toinen henkilö teki liikennesääntöjen vastaisesti, mikä johti isäni kuolemaan eli isälläni ei oikein ollut asiassa osaa eikä arpaa, mikä on onnettomuustutkinnassakin todettu ja sinun kommenttisi on, että "Ei ole muiden vika jos oma faijasi ajoi kolarin".

Tai sitten muita ei vaan kiinnosta. En kyllä tiedä, miksi pitäisikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.

Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?

Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.

Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.

Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.

Kuten sinä nyt ilmeisesti pahoitit? Tämä on niin tätä suomalaista "minullapa menee vielä huonommin" -asennetta. Jos yhtään ymmärsit tekstini sisältöä niin olin tulloin teini-ikäinen ja silloin ne omatkin ajatukset on aikalailla oman navan ympärillä, eikä sitä silloin niin osannut asiaa ajatella, että ei ne muut enää minun menetystä muista ja varsinki he, jotka eivät olleet mitään samanlaista olleet kokeneet niin eivät tietenkään voineet minun tuntemuksiani ymmärtää. Se nyt vaan on fakta, että ei se kenenkään vähän aikaa sitten vanhempansa menettäneen oloa helpota, jos menet hänelle sanomaan, että "No sulla sentään oli hyvä isä/äiti toisin kuin mulla, olisit tyytyväinen vaan".

Miksi muiden olisi pitänyt muistaa?

Ei se muiden vika ole, jos jonkun isä ajaa kolarin.

En sanonutkaan, että pitäisi muistaa, toin vain ilmi sen, että se kirpaisee, kun itse on kokenut jotain niin kamalaa ja ei ole vielä asiaa kunnolla käsitellyt loppuun ja kuitenkin muilla elämä jatkuu ympärillä normaalisti. Näitä tuntemuksia on ihan varmasti jokaisella, joka on jonkun läheisen ihmisen menettänyt, kun itse on vielä niin kiinni siinä surussa ja muiden elämä jatkuu sellaisen kuin ennenkin.

Ja kylläpä sinä olet empatiakykyinen, kun juuri kirjoitin, että toinen henkilö teki liikennesääntöjen vastaisesti, mikä johti isäni kuolemaan eli isälläni ei oikein ollut asiassa osaa eikä arpaa, mikä on onnettomuustutkinnassakin todettu ja sinun kommenttisi on, että "Ei ole muiden vika jos oma faijasi ajoi kolarin".

Noh, ei se kyllä muiden vika olekaan.

Miksi jotkut ei ikinä pääse yli vanhempiensa kuolemasta, vaan kiukuttelevat siitä edelleen jopa aikuisina?

Minun isä teki itsemurhan viime kesänä. Ikävä on kova ja kamala. En tiedä, pääsenkö ikinä yli. Isä, sinua on ikävä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluessa se helpottaa, eikä enää niin kirpaise, kun muut puhuvat isänpäivästä. Oman isän kuolemasta on nyt reilut yhdeksän vuotta ja kyllä se silloin teininä otti koville kuunnella muiden puheita ja varsinkin valitusta isistään, kun oma isä oli juuri tapaturmaisesti yllättäen kuollut. Nykyään tällaiset merkkipäivät ja perhejuhlat tulee ja menee sen kummempia ajatuksia herättämättä, tosin haudalla kyllä käyn tällaisina päivinä, mutta kyllä kun siitä kuolemasta on kulunut kauemmin niin se ikävä iskee ainakin itselläni enemmän sellaisissa arkisissa tilanteissa, kuin jonakin tiettynä merkkipäivänä. Eniten tekee pahaa sellaiset ajatukset, että isä ei koskaan ehtinyt nähdä lapsen lapsiaan ja omalla kohdalla se, että sain viettää isän kanssa aikaa niin paljon vähemmän kuin itseäni yli 10 vuotta vanhemmat sisarpuolet.

Etkö sinä koskaan valittanut isästäsi?

Eiköhän suunnilleen jokainen normiteini valita joskus vanhemmistaan. Sitäpaitsi, jollain voi ihan oikeasti olla paska isä. Sinulla sentään oli ilmeisesti hyvä isä. Olisit siitä onnellinen.

Tottakai ja ymmärrän toki nykyään senkin, että kaikilla ei ole hyvä isäsuhde, mutta kyllä se silloin kirpaisi, kun olit menettänyt jotain niin tärkeää ja elämä oli kääntynyt ihan ylösalaisin ja sitten muut eivät tavallaan osanneet olla hienotunteisia ja asettua minun asemaani, eivätkä varmaan tapahtumasta muutaman kuukauden jälkeen enää edes muistaneet, että minulta oli isä kuollut ja sitten juurikin joko hehkuttivat omaa isäänsä tai haukkuivat isäänsä minulle. Itse opin kyllä vuosien mittaan, että ei ne ihmiset muiden menetyksiä muista enää hetken kuluttua ja ymmärsin kyllä, että eivät ehkä vain tajua puhuessaan, että aihe saattaa minusta tuntua pahalta.

Samalla logiikalla joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, jos sinä kerrot, miten hieno ja mahtava isä sinulla on ollut, jos toisella ei ole koskaan ollut hyvää isää.

Kuten sinä nyt ilmeisesti pahoitit? Tämä on niin tätä suomalaista "minullapa menee vielä huonommin" -asennetta. Jos yhtään ymmärsit tekstini sisältöä niin olin tulloin teini-ikäinen ja silloin ne omatkin ajatukset on aikalailla oman navan ympärillä, eikä sitä silloin niin osannut asiaa ajatella, että ei ne muut enää minun menetystä muista ja varsinki he, jotka eivät olleet mitään samanlaista olleet kokeneet niin eivät tietenkään voineet minun tuntemuksiani ymmärtää. Se nyt vaan on fakta, että ei se kenenkään vähän aikaa sitten vanhempansa menettäneen oloa helpota, jos menet hänelle sanomaan, että "No sulla sentään oli hyvä isä/äiti toisin kuin mulla, olisit tyytyväinen vaan".

Miksi muiden olisi pitänyt muistaa?

Ei se muiden vika ole, jos jonkun isä ajaa kolarin.

En sanonutkaan, että pitäisi muistaa, toin vain ilmi sen, että se kirpaisee, kun itse on kokenut jotain niin kamalaa ja ei ole vielä asiaa kunnolla käsitellyt loppuun ja kuitenkin muilla elämä jatkuu ympärillä normaalisti. Näitä tuntemuksia on ihan varmasti jokaisella, joka on jonkun läheisen ihmisen menettänyt, kun itse on vielä niin kiinni siinä surussa ja muiden elämä jatkuu sellaisen kuin ennenkin.

Ja kylläpä sinä olet empatiakykyinen, kun juuri kirjoitin, että toinen henkilö teki liikennesääntöjen vastaisesti, mikä johti isäni kuolemaan eli isälläni ei oikein ollut asiassa osaa eikä arpaa, mikä on onnettomuustutkinnassakin todettu ja sinun kommenttisi on, että "Ei ole muiden vika jos oma faijasi ajoi kolarin".

Noh, ei se kyllä muiden vika olekaan.

Ei tietenkään ole, mutta sanavalintojaan voi vähän miettiä, jos ei sitten tarkoituksella halua ärsyttää tai pahoittaa toisen mieltä. Voit miettiä myös omalle kohdallesi, miltä tuntuisi, jos vaikka mummosi kuolisi liukastumisen aiheuttamiin vammoihin ja minä täräyttäisin sulle, että "Ei se kuule kenenkään muun vika ollut kuin mummosi oma, mitäs meni liukastumaan. Sullahan sentään oli hyvä mummo toisin kuin monilla muilla oleppa siitä onnellinen äläkä ryve surussa".

Miksi nämä ahhh, niin traumatisoituneet vanhempansa menettäneet provosoituu aina ja kaikesta?  :D

Vierailija kirjoitti:

Miksi isänpäivänä keskustelupalstat täyttyy näistä?

Eikö isänpäivä olekaan isien muistamista varten oleva juhla.

Kyllä nekin, joista isä ei välitä, muistavat isäänsä tänäänkin. Kuten muinakin päivinä vuodessa, vaikka on tuntunut, nähtu ja koettu, ettei isä välitä. Ja varmaan pohtivat monet isän vastaavat lapset lähes joka päivä, miksi isä ei välitä. Isänpäivä on myöskin torjuttujen lapsien päivä siinä mielessä, ainakin se tuntuu siltä lapsesta. Rakastan isääni silti, vaikka hän ei minusta välitä eikä rakasta, tämä on minun suhtautumiseni isänpäivään. Isänpäivä muodostuu isän ja lapsen suhteesta, eikö?

Vierailija kirjoitti:

 Ei tietenkään ole, mutta sanavalintojaan voi vähän miettiä, jos ei sitten tarkoituksella halua ärsyttää tai pahoittaa toisen mieltä. Voit miettiä myös omalle kohdallesi, miltä tuntuisi, jos vaikka mummosi kuolisi liukastumisen aiheuttamiin vammoihin ja minä täräyttäisin sulle, että "Ei se kuule kenenkään muun vika ollut kuin mummosi oma, mitäs meni liukastumaan. Sullahan sentään oli hyvä mummo toisin kuin monilla muilla oleppa siitä onnellinen äläkä ryve surussa".

"Tunteisiiiiiiin..."   :D

Ei kai se niiltä isättömiltä ole pois, jos muut haluavat juhlia omaa isäänsä.

Jokaisen oma valintahan se on, miten viettää isänpäivää.

Vierailija kirjoitti:

Minun isä teki itsemurhan viime kesänä. Ikävä on kova ja kamala. En tiedä, pääsenkö ikinä yli. Isä, sinua on ikävä!

Ihan oikein.

Miksi tää ketju naurattaa mua?

Haluan sanoa, kertoa tämän alkolisti-isän puolesta. Viimeisenä tahtonaan hän halusi ilmaista lapsilleen, että hän on aina heitä rakastanut ja he ovat aina olleet elämässä mielessä. Hän olisi halunnut sanoa sen lapselleen kasvotusten, tavata edes vihdoin aikuiset lapsensa, sitä mahdollisuutta ei ollut koska kukaan ei ilmoittanut lapsille. Tämä isä ei ollut missään tekemissä lapsiensa eikä lasten äidin kanssaan pitkään aikaan. Lasten äidistä hän ei koskaan puhunut, ehkä hiljeni omien virheiden vuoksi, kunnioitti siten ex-puolisoaan. Lapsistaan tämä alkoholisti ei koskaan luopunut, ei koskaan, ei hetkeäkään. Tämä ihminen puolusti eläessään kovasti kaltoinkohdeltuja, henkeen ja vereen. Hänellä oli kaiken jälkeen rajusti säilyttämänsä tunne ja sielu jäljellä. Eniten hänen elämäntahtoaan vallitsi toivo lastensa näkemisestä ja suhde heihin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tää ketju naurattaa mua?

Koska et ymmärrä ihmisyydestä sen vertaa, mitä pitäisi. Tyhmiä naurattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tää ketju naurattaa mua?

Koska et ymmärrä ihmisyydestä sen vertaa, mitä pitäisi. Tyhmiä naurattaa.

Ainakin mulla on isä.  :D

Vierailija kirjoitti:

Haluan sanoa, kertoa tämän alkolisti-isän puolesta. Viimeisenä tahtonaan hän halusi ilmaista lapsilleen, että hän on aina heitä rakastanut ja he ovat aina olleet elämässä mielessä. Hän olisi halunnut sanoa sen lapselleen kasvotusten, tavata edes vihdoin aikuiset lapsensa, sitä mahdollisuutta ei ollut koska kukaan ei ilmoittanut lapsille. Tämä isä ei ollut missään tekemissä lapsiensa eikä lasten äidin kanssaan pitkään aikaan. Lasten äidistä hän ei koskaan puhunut, ehkä hiljeni omien virheiden vuoksi, kunnioitti siten ex-puolisoaan. Lapsistaan tämä alkoholisti ei koskaan luopunut, ei koskaan, ei hetkeäkään. Tämä ihminen puolusti eläessään kovasti kaltoinkohdeltuja, henkeen ja vereen. Hänellä oli kaiken jälkeen rajusti säilyttämänsä tunne ja sielu jäljellä. Eniten hänen elämäntahtoaan vallitsi toivo lastensa näkemisestä ja suhde heihin.

Oikeasti, hän rakasti lapsiaan.