Nukkumiset miehen lasten ollessa paikalla
Miten teillä uusperheillä on järjestetty lasten nukkumispaikat lasten ollessa paikalla? Toki lasten ikä tulee huomioida, mutta mielestäni koulun aloittanut nukkuu omassa huoneessaan. Pidän myös kiinni siitä, että makuuhuoneemme on meidän oma paikka talossa ja siellä voi olla rauhassa mihin aikaan päivää tahansa. Kaipaan joskus lukurauhaa tai lepoa muuten ja oloa yksin. Tuon ikäinen lapsi jo tajuaa sen. Myöskään yöllä ei tulla viereen nukkumaan. Toki voi isänsä herättää, jos on kipeä tai muuta. Mutta sitten saatellaan omaan huoneeseen ja isä saa olla siellä seurana, jos tarvii.
Kommentit (2)
Se on se hinta, jonka joutuu maksamaan uusperhe-elämästä.
Teiniäidit 19 vuotias ,joka odotti toista lastaan nykyisen avomiehen (23v) kanssa. ensimmäinen noin vuoden ikäinen ei ollut tämän nykyisen miehen. Tällä uudella miehellä oli myös kaksi pientä lasta.
Ja tämä 19 vuotias suri sitä, kun hän ei kokenut voivansa
vuoroviikkoina käyviä miehen lapsia rakastaa yhtä paljon kuin omiaan.
Kypsää ajattelua. Suuri duuni.
Perhe kuin perhe, kouluikäiset nukkuvat sängyissään.