Lue keskustelun säännöt.
Haluan erota, mutta mies ei
10.11.2018 |
Tilanne on se, että olemme olleet 3 vuotta yhdessä avomieheni kanssa. Olen täysin kyllästynyt häneen ja kaikkeen hänessä. Olen sanonut aiemmin jo haluavani erota, mutta muutin lopulta mieleni kun näin mieheni niin surullisena. Hän rakastaa minua ja sanoo tekevänsä kaikkensa sen eteen, etten lähtisi. Otin eron taas puheeksi ja kerroin hänelle kaikki asiat, jotka vaivaavat minua. Hän oli aivan shokissa ja itki hysteerisesti, kunnes alkoi taas suunnittelemaan meille yhteistä tekemistä ja vannoi muuttuvansa. Asumme vuokralla ja meillä on yhteisiä tavaroita, mutta sitä en näe esteenä erolle, vaan ainoastaan miehen reaktion siihen. Hän ei usko, että olen oikeasti tosissani eron kanssa, mutta en voi lähteä, koska pelkään että hän masentuu tai tekee itselleen jotain. Miten saan hänet uskomaan, että olen tosissani eron suhteen, ja hyväksymään sen?
Kommentit (11)
Jos oot tuota mieltä niin oikeasti, lähde. Vaikka se voikin tuntua julmalta, sun ei tarvii vain hänen takiaan jäädä suhteeseen, jossa et ole onnellinen. Mies kyllä toipuu erosta ja vaikka ei toipuisi, sinä et ole siitä vastuussa. Aikuisen ihmisen on kestettävä pettymyksiä.
Itsekin pohdin tuota kolme vuotta sitten, mietin, voinko jättää miestä, joka murtuisi erosta ja joka oli ollut ihan valtavana tukena mulle. Mietin, onko mulla "oikeutta" lähteä. Yksi vanhempi nainen sitten sanoi mulle nämä sanat: "Kyllä saa olla itsekäs. Se on sun elämä. Mikään ei oo niin surullista kun ihminen, joka tuhlaa elämänsä muiden vuoksi."
Eksäni otti eron tosi raskaasti. Vuoroin itki, syytteli, haukkui mut pataluhaksi, kyseli syitä erolle vaikka olin ne jo kertonut. Homma meni lopulta tosi rumaksi ja jouduin jopa blokkaamaan sen numeron. Olin entistä onnellisempi siitä että lähdin. En ole päivääkään katunut sitä, kadun ainoastaan sitä etten lähtenyt jo aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi lähteä, koska pelkään että hän masentuu tai tekee itselleen jotain. Miten saan hänet uskomaan, että olen tosissani eron suhteen, ja hyväksymään sen?
Mitä se auttaisi, vaikka mies uskoisikin sinun olevan tosissasi. Jos et kerran kuitenkaan voi lähteä pelosta, että ukko masentuu.
Ei tosin kuulosta siltä, että itsekään oikeasti haluaisit eroa. Jos haluaisit, olisit jo lähtenyt.
Et sä voi säälistä olla kenenkään kanssa. Senkun kylmästi lähdet, mies on aikuinen ja hänen on kestettävä asia, normaalia elämää että suhteita alkaa ja suhteita päättyy.
Sellaiset erot, joita haluavat molemmat osapuolet, ovat hyvin harvinaisia.
Ero tulee, kun jompikumpi tahtoo erota.
Teillä ei näköjään tahdo kumpikaan, kun yhä olette yhdessä.
(Tuollainen "haluan erota" -hokeminen on lapsellista. Jos haluat, sitten otat sen eron.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos oot tuota mieltä niin oikeasti, lähde. Vaikka se voikin tuntua julmalta, sun ei tarvii vain hänen takiaan jäädä suhteeseen, jossa et ole onnellinen. Mies kyllä toipuu erosta ja vaikka ei toipuisi, sinä et ole siitä vastuussa. Aikuisen ihmisen on kestettävä pettymyksiä.
Itsekin pohdin tuota kolme vuotta sitten, mietin, voinko jättää miestä, joka murtuisi erosta ja joka oli ollut ihan valtavana tukena mulle. Mietin, onko mulla "oikeutta" lähteä. Yksi vanhempi nainen sitten sanoi mulle nämä sanat: "Kyllä saa olla itsekäs. Se on sun elämä. Mikään ei oo niin surullista kun ihminen, joka tuhlaa elämänsä muiden vuoksi."
Eksäni otti eron tosi raskaasti. Vuoroin itki, syytteli, haukkui mut pataluhaksi, kyseli syitä erolle vaikka olin ne jo kertonut. Homma meni lopulta tosi rumaksi ja jouduin jopa blokkaamaan sen numeron. Olin entistä onnellisempi siitä että lähdin. En ole päivääkään katunut sitä, kadun ainoastaan sitä etten lähtenyt jo aiemmin.
Tiedän ton fiiliksen täysin... Itse tein eroa vaimostani, joka tuki minua täysin sairauteni takia. Kun parannuin ja pari vuotta elettiin, niin mikään ei tuntunut oikealta enää. Oma olo kävi sietämättömäksi sen takia, koska mietin voinko todella erota kaiken tuen takia. Elin noin neljä vuotta pitäen asian täysin itselläni. Se on pitkä aika miettiä voiko toiselle tehdä niin. Voin fyysisesti jo pahoin stressin takia, koska halusin pois siitä suhteesta ja elää vain itselle. Ja myönnä olevani ihminen, joka aina on ollut sitä mieltä, että senkus lähdet omapa on elämä... Ei se mene niin kun omalle kohdalle osuu se iso päätös. Mutta mun oli pakko avata suu tai olisin varmaan tappanut itseni. Mun oli pakko päästä hengittää omaa ilmaa kaikesta.
Vaimo otti eron raskaasti, mutta tuin häntä ja autoin pääsemään yli. Hän lopulta ymmärsi minua ja mitä olen itse käynyt läpi, kun elämästä on kyse. Hän myös sanoi kaiken kriisin ja raivoamisen jälkeen, että arvostaa minua siinä mitä tein hänen hyväksi, kun tuin häntä ja annoin raivota minulle ilman että huusin takaisin. Yks asia mua surettaa, kun se ei enää huoli toista miestä elämään. Haluisin, että löytäis sen jutun vielä, koska se ihminen on todella hieno ihminen. Se on luotettava ihminen ja paras vaimo, mutta ei minulle. Minä en enää halua sitoutua ja mun parantuminen herätti minut, että elän elämäni erilailla.
Eräs täällä mietti pitkään eroa. Nyt mietin mitä itse haluan. Palveleeko ketään mikään väkisinväännetty?
Ja juu, ei tikru raidoistaan pääse.
On suuri rakkaudenosoitus vapauttaa toinen kärsimästä.
Se kuuluisa oma leiviskä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpihan tuossa suhteessa mahtaakaan olla läheisriippuvainen, ap? Pakkaa kamat ja eroa, äläkä vello siinä.
Tässä taas nähdään suomalaiste naisten empaattisuus. "Pitää olla itsekäs." "Et ole vastuussa toisesta ihmisestä." "Kerran täällä vaan eletään." ja listaa voisi jatkaa vaikka aamunkoittoon asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähdään suomalaiste naisten empaattisuus. "Pitää olla itsekäs." "Et ole vastuussa toisesta ihmisestä." "Kerran täällä vaan eletään." ja listaa voisi jatkaa vaikka aamunkoittoon asti.
Empaattisuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, kuten ei suomalaisuudellakaan. Parisuhteesta on lupa lähteä. Se ei vielä itsessään ole merkki empatian puutteesta.
Eron voi hoitaa empaattisesti tai ainakin pyrkiä siihen, niinkuin 8 oli tehnyt: antoi toisen tunteille tilaa ja oli läsnä niin kauan kuin toinen sitä tarvitsi. Itsekin siedin eksältäni pitkään sitä haukkumista ja vastasin puhelimeen silloinkin kun en olisi halunnut (keskellä yötä), koska tiedän, että jätetty osapuoli kärsii aina enemmän.
Se on vaan lähdettävä. Minä odotin samanlaisessa tilanteessa 3 vuotta, kunnes mies itse ymmärsi ettei tämä voi jatkua. Kadun sitä että odotin, kadun paljon!