Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö lasten tottua huutamiseen??
07.11.2018 |
Olen illan miettinyt kaverini tämänpäivästä kommenttia. Kaverini oli käymässä meillä 4- ja 6-vuotiaiden poikiensa kanssa. Pojat ovat luonteeltaan aika vilkkaita ja kävivät varmaan vähän kierroksillakin, eivätkä siinä sitten totelleet äitiänsä vaan leikkivät aika riehakkaastikin. Lopulta kaverini menetti hermonsa ja alkoi raivoamaan pojille tottelemattomuudesta. Meidän perheessä ei yleensä huudeta, joten oma 3-vuotiaani säikähti ja tuli syliin, selvästi pelkäsi tilannetta. Pyysin kaveria vähän rauhoittumaan, ettei pelota lapsia. Hän rauhoittui kyllä, mutta jotenkin vähättelevästi kommentoi lapsemme olevan liian arka, jos "säikähtää heti, jos vähän ääntä korotetaan."
Onko muka niin, että pienenkin lapsen pitäisi olla ihan tottunut siihen, että aikuiset huutaa?? Itse kun olen ajatellut, että peli alkaa olla siinä vaiheessa menetetty, jos kurinpidossa täytyy turvautua raivoamiseen.
Kommentit (9)
Huutakoon kukin kotonaan, mutta mun kotiin ei tulla huutamaan. Tää on huutovapaa vyöhyke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äänen korottaminen ja tiukka äänensävy ovat aivan eri asia kuin huutokarjuminen. Jos lapsesi pelkää kova äänisiä aikuisia, niin pulassa olette. Jotkut puhuvatkin isoon ääneen, lähes huutaen aina, joten kovempaankin puheääneen olisi ihan suotavaa tottua. Päin naamaa karjuminen pää punaisena eri asia, sitä ei pitäisi kenenkään harrastaa. Ymmärrän tosin jos aikuinen ihminen huutaa toiselle, joka tehnyt jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa.
Ei pidä tottua ja jonkin verran huutaminen lietsookin sitä väkivaltaista ja aggressiivista käytöstä. Mutta on myös olemassa hyvin jääräpäisiä lapsia, jotka eivät millään tajua lopettaa tyhmää käytöstään ennen kuin jollain menee kunnolla hermo.
Lapset myös elää erilaisia vaiheita elämässä, itse taisin ekoja kertoja huutaa lapselle kun oli juuri täyttämässä neljä. Siihen asti käytös oli ollut siedettävää ja asiat meni perille keskustelemalla, mutta vähän alle nelivuotiaana jotenkin kaikki räjähti käsiin ja lapsen elämästä tuli yhtä sekoilua.
Ei huutaminen siis tietenkään hyväksi tai toivottavaa ole, mutta tuollainen "peli alkaa olla menetetty jos huutaa"-ajattelu on myös aika naiivia. Jotkut vain osaavat työntää sitä rajaa koko ajan pidemmälle ja pidemmälle, ja jossain vaiheessa vanhemmalla menee niin pahasti hermo että huutaa.
Nyt tarkoitin nimenomaan ihan huutokarjumista, itsekin kyllä käytän napakkaa tai tiukkaa äänensävyä ja tarvittaessa korotan ääntäni, mutta huutoraivoamiseen en (ainakaan vielä) ole itse joutunut turvautumaan.
Temperamenttierotkin ymmärrän ja sen, että lapset ovat erilaisia, osa kovapäisempiä ja osa helpompia ja oma kasvatustyyli muovautuu sen mukaiseksi mihin lapsi reagoi. Eniten jäin ihmettelemään kuitenkin vähättelevää suhtautumista siihen, että joitain lapsia moinen huutaminen voi pelottaa ja ikäänkuin minun lapsessani olisi vikaa, kun ei siedä sitä että aikuinen huutaa.
Saatan ajatella naivisti sen suhteen, että peli on menetetty jos raivoaa (nimenomaan huutoraivoaa), mutta itse ajattelen sen olevan kurinpidon keinoista ääripäässä ja sitä usein käyttämällä turruttaa lapsen tottumaan aikuisen raivoamiseen niin, että menettää vaikutuspohjan. Myöhemmällä iällä lapsi/nuori ei välttämättä enää edes pelkää aikuisen suututtamista, kun se on kuitenkin niin arkipäiväistä ja silloin hölmöilyjä on vaikea rajoittaa.
Omat lapseni ovat tietenkin vielä pieniä, joten voin joutua vielä joku päivä syömään idealistiset kasvatusmallini, mutta vielä tänä päivänä en ymmärrä, miksi olisi epänormaalia että pieni lapsi pelkää, kun aikuinen raivostuu.
Ap
Jaaha. Olen sitä mieltä, että huutajahullua on syytäkin pelätä ja heivasta ovesta ulos, jos omassa kodissani huutaa.
Joskus tämä lapsi kuitenkin kohtaa huutajan. Ja sitten hätääntyy. Vaikka aikuisena. Eli kovettua voisi. Mutta ehkä ei silti. Varoittaa tulee kuitenkin.
Minut on kasvatettu pelolla ja huutamisella. Olen allerginen huutamiselle. Eli ei toiminut kovetus, vituttaa kahta enemmän moinen. Pelästyn myös herkästi huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään ei tarvitse sietää huutamista.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Olen sitä mieltä, että huutajahullua on syytäkin pelätä ja heivasta ovesta ulos, jos omassa kodissani huutaa.
Joskus tämä lapsi kuitenkin kohtaa huutajan. Ja sitten hätääntyy. Vaikka aikuisena. Eli kovettua voisi. Mutta ehkä ei silti. Varoittaa tulee kuitenkin.
Minut on kasvatettu pelolla ja huutamisella. Olen allerginen huutamiselle. Eli ei toiminut kovetus, vituttaa kahta enemmän moinen. Pelästyn myös herkästi huutoa.
Sama.
Lapsuuskotini oli muutenkin räjähdysherkkä ja kammoan konflikteja ja aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä.
Ahdistun jos asioita ei saa selvitettyä puhumalla rauhallisesti.
Vanhempani eivät ymmärrä miksi minusta on tullut näin vaikea ihminen. Ovat kovasti valitelleet asiaa minulle: "Miks susta on tullu tommonen hankala jolle ei voi mitään sanoa? Ei tommonen oo normaalia."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äänen korottaminen ja tiukka äänensävy ovat aivan eri asia kuin huutokarjuminen. Jos lapsesi pelkää kova äänisiä aikuisia, niin pulassa olette. Jotkut puhuvatkin isoon ääneen, lähes huutaen aina, joten kovempaankin puheääneen olisi ihan suotavaa tottua. Päin naamaa karjuminen pää punaisena eri asia, sitä ei pitäisi kenenkään harrastaa. Ymmärrän tosin jos aikuinen ihminen huutaa toiselle, joka tehnyt jotain sanoin kuvaamattoman kamalaa.
Kyllähän moniin asioihin tottuu vaikka ei erityisemmin totuttaisikaan.
Meillä yksi lapsi pelkäsi pienenä uimahallin suihkua, ovathan ne äänekkäitä ja kalseita paikkoja. Ei hän enää kouluikäisenä niitä kuitenkaan pelännyt vaikka ei totutettu erikseen.
Silloin kun pelkäsi niitä isoja suihkutiloja niin alettiin käymään kylpylöissä, joissa on pienemmät ja rauhallisemmat suihkut.
Tähän ketjuun tippuu ymmärrystä niiltä jotka ymmärtävät jotain kasvattamisesta, ja negaa ja shaissea niskaan niiltä jotka tuntevat piikin niskassa huutamisen takia mutteivät osaa muuta. Enjoy the battle!