Kun oma ajattelu ja teot nujerretaan

Olin ollut mielestäni iloinen, jaksoin töissä hyvin, jaksoin sen päälle harrastaa ja leipoa, lukea, en kietoutunut vain töihin vaan tein paljon muutakin. Luulen, että jossain vaiheessa ihmisiä alkoi tämä ärsyttää, koska sain kuulla, että en tee töitä, miten ehdin tätä kaikkea muuta. Aina jos mainitsin että olen leiponut, alko kysely, että miten et ollut töissä miten ehdit leipoa! Ihan kuin nämä kaksi riippuisivat mitenkään keskenään toisistaan! Onko joku ajatellut, että voit leipoa kun ihan tulet kotiin työpäivän jälkeen?

Alko ihme narina kaikista asioistani , aina tein jotain jonkun mielestä väärin. Sitten aloin jo itsekin kyseenalaistaa tekemisiäni. Että onko vaikka oikein leipoa, jos jonkun mielestä en ehdi hoitaa töitäni.
Aloin tuntemaan sisäistä masennusta, aina kun ajattelin että käyn kirjastossa ruokatunnilla, aloin miettiä että en saa käyttää aikaa tähän vaan ruokatuntini on sekin oltava työaikaa.

Tämä johti siihen, että en enää kerro kenellekään olenkon leiponut tai lukenut tai mitään.:Aina kun joku kysyy, sanon että olin töissä. Tätä ei ole kukaan ihme kyllä kyseenalaistanut, mutta kaiken muun sitten onkin. Mahtaa olla harmaa elämä niillä jotka elävät vain töilleen eivätkä esimerkiksi leivo perheen hyväksi tai vietä aikaa heidän kanssaan.

No sitä saa mitä tilaa, näitä ihmisiä en tule kutsumaan kahville tai illan viettoon koska hehän haluavat viettää aikansa töissä kopsukoneen kanssa .