Pystyttekö luottamaan puolisonne tukeen, jos jotain ikävää tapahtuu?

Hyvä kysymys.

Minulla on ollut psyykkisiä ongelmia suhteen alusta asti, mutta olemme saaneet niistä huolimatta suhteemme toimimaan hyvin. Minulla on vahva usko suhteeseemme, vaikka kukaan ei tietysti tiedä mitä elämä tarjoaa.

Hmmm. Tätä olisi hyvä miettiä suhteessa. Enpä osaa heti vastatakaan.

Mieheni on aika ajattelematon. Tuulella käyvä. Lapset hän hoitaisi tavallaan, mutta muusta en tiedä. Esim. Nyt olen yrittänyt sanoa, että olen oikeasti uupunut, mutta eihän sitä tajua.

En olisi hänen kanssaan jos en luottaisi hänen tukeensa missä tahansa elämäntilanteessa. Samoin hän voi luottaa minun tukeeni.

Sataprosenttisesti. Miksi olisin sellaisen tyypin kanssa, johon en voisi luottaa joka tilanteessa?

Kyllä ja kokemusta siitä on jo.

En voinut koskaan luottaa häneen missään asiassa! Oli sellainen valehtelija ja pikkurikollinen!

Taloudellisesti ja lapsen sairastuessa pystyn luottamaan, että toisia tuemme. Mutta jos mä sairastun, en ole niinkään varma.

Jouduin muutama vuosi sitten sairaalaan pariksi päiväksi ja mies oli ihan hajalla. Hän ei osannut pyörittää arkea enää ollenkaan lamaantui. Että kyllä hän mun tukena olisi, mutta kuka huolehtii kodista ja lapsista, kun mä olen ns. pois pelistä?

Ei. Jos minulla on murheita alkaa teeskennellä etten ole olemassa. Syö naista pahasti.

Kyllä. Mies on pysynyt rinnallani läpi vakavan sairauden, oltiin tuolloin alle kolmekymppisiä.

Pystyn.

Luotan, että lapset ja talouden yms. hoitaisi oikein hyvin eikä eroa koskaan hänen aloitteestaan tulisi, jos sairastuisin tai lapsi sairastuisi. Hän on myös elättänyt rahallisesti koko perhettä hoitovapaideni ja opiskeluideni ajan, joten siihenkin luotan. Mutta henkiseen tukeen en niinkään luota, lähinnä mun pitäisi tukea häntä menetyksen pelossaan jos joku meistä sairastuisi.

Jos sairastun niin, että on olemassa realistinen toive parantua, niin voin luottaa. Jos sairastuminen olisi pysyvää, esim. vammautuminen ja pyörätuoliin lopuksi ikää, mieheni katsoisi, että pääsen itsenäiseen elämään kiinni ja sen jälkeen eroaisi.

Oma parisuhde ei kestänyt. Sairus vei työkyvyn ja haaveet perhe-elämästä. M32v

Meillä luottoa on puolin ja toisin. On ollut jo parikymmentä vuotta ja uskon, että on tulevaisuudessakin.

En pysty. Mies ei osaa käsitellä vaikeita asioita eikä hänestä ole mitään tukea.

Muuten kaikki pelaa suhteessa, joten miksi rankaisisin miestä siitä ettei hänelle kotikasvatuksessa älytty antaa työkaluja tunteiden käsittelyyn.

Joten aina pitää olla sukan varressa sen verran, että jos jotain raskasta tapahtuu, pääsen terapeutille purkamaan asiaa.

Kyllä pystyn, työttömyyttä ja normaalia sairastelua pahempaa ei ole tapahtunut, mutta tunnen mieheni ja tiedän että voin luottaa häneen.