Lue keskustelun säännöt.
Miten olette armollisia itseänne kohtaan?
26.10.2018 |
Vaadin itseltäni liikaa ja tiedostan sen. Olen hoitoalalla ja ammattiin kuuluu olla ystävällinen, osaava, ammattitaitoinen, empaattinen, kannustava. Kotiin tultuani sama homma jatkuu. Lapset ja koti pitää hoitaa. Itseään pitää hoitaa. Miten voisin olla armolkeni itselleni? Miten te koette ja onko vinkkejä? Pelkään tehdä virheitä sekä kotina että töissä. Tavoittelen koko aja täydellisyyttä 😕
Kommentit (9)
No mä olen höllännyt esim siivouksessa. Sen kun vaan jättää tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itselleni armollinen sillä tavalla, että annan itselleni luvan olla mikä olen. Pyrin olemaan paras versio itsestäni, tekemään kaiken niin hyvin kuin mahdollista, ja olen ylpeä siitä. Täydellisyyden tavoittelu ei ole minulle haitaksi, päin vastoin olen saavuttanut sen avulla paljon, edennyt uralla, perhe kukoistaa ja voi hyvin, koti on täydellinen. Ei minun tarvitse muuttua, tämä toimii.
Muistathan, että kukaan ei ole täydellinen? Määkin luulin joskus olevani mutta karu totuus tuli silmille. Täytyy opetella tervettä itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla armollinen itselleni sen suhteen kuinka toimin äitinä. Tiedän ja muistan kaikki mokani. Lapseni ovat jo aikuisia ja heidän mukaansa kaikki oli hyvin.
Minun mielestäni ei ollut ja monta murheellista asiaa on jäänyt mieleeni. Ehkä kuolinvuoteellani uskallan sanoa heille, että kaikesta huolimatta muistan monta sydäntä särkevää asiaa.
Asuttiin isossa vanhassa omakotitalossa, jossa piti suurinpiirtein aina olla kylmällä säällä olla pannuhuoneessa laittamassa pökköä pesään. Mies yleensä tissutteli siellä ja hän pysyi hyvällä tuulella, jos minäkin otin hänen kanssaan kuppia. Järkyttää ajatuskin nyt 😢
Poika yleensä lähti mihin tahansa kaverin luo yöksi, mutta tyttö. Muistan sen pikkuisen tytön kyyneleet silmissä takapihalla tekemässä lumiukkoa, kun näki äitinsä tulevan portaita ylös pannuhuoneesta viineissään.
Hyvä elämä noilla lapsilla nyt on, mutta mitenkään en voi antaa anteeksi itselleni.
Sitten tuli mitta täyteen ja uskalsin lähteä työttömänä vuokraamaan oman asunnon lasten kanssa. Poika oireili senkin jälkeen pahasti, mutta nyt on työteliäs ja kunnollinen perheen isä. Tytönkin elämä on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla armollinen itselleni sen suhteen kuinka toimin äitinä. Tiedän ja muistan kaikki mokani. Lapseni ovat jo aikuisia ja heidän mukaansa kaikki oli hyvin.
Minun mielestäni ei ollut ja monta murheellista asiaa on jäänyt mieleeni. Ehkä kuolinvuoteellani uskallan sanoa heille, että kaikesta huolimatta muistan monta sydäntä särkevää asiaa.
Voi sua. Älä tota taakkaa kuolinvuoteelle kanna. Selvittäkää asiat nyt niin olosi helpottuu. T: Neljän äiti ja viiden mummu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa tapauksessani luulen ,että vaatisi pitkää terapiaa jos siihen haluaisin päästä, niin syvällä perfektionismi on minussa. Toisaalta, olen sen kanssa elänyt 44 vuotta jo, ja pystyn elämään jatkossakin, joten enpä taida jaksaa terapiaankaan lähteä.
Mun perfektionisti esiintyy lähinnä asioissa joissa muut näkee mitä teen. Esim. töissä en hyväksy itseltäni mitään muuta kuin olla ehdotonta huippua, tiimini paras. Virheet musertavat minut täysin ja saavat perfektionismin ihan uusille kierroksille, tarkistelemaan ja tuplatarkistelemaan tekemiäni töitä. Koska minun on pakko olla myös nopea (jotta olisin muiden silmisssä huippu), teen kotona paljon ilmaisia ylitöitä kertomatta siitä kellekään pitääkseni yllä mainettani.
Ulkoasuni tietysti on aina kodista poistuessani moitteeton ja tyylikäs. Auto pesty ja kiiltävä, malliltaan tyylikäs. Kotini sen sijaan - jos vieraita tulee, vaadin itseltäni moitteetonta siisteyttä. Mutta kun yksin asun, niin pakko myöntää että välillä kämppä on kuin joku pultsariläävä, kun siivoaminen on ainoa juttu jossa voin rentoilla ja armahtaa itseäni ilman että kukaan näkee. Tälläkin hetkellä asunnossani on kaikki sälekaihtimet kiinni, ettei kukaan naapuri näe millainen törky siellä vallitsee kun minä en ole työstressin takia jaksanut siivota edes vähää alusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla armollinen itselleni sen suhteen kuinka toimin äitinä. Tiedän ja muistan kaikki mokani. Lapseni ovat jo aikuisia ja heidän mukaansa kaikki oli hyvin.
Minun mielestäni ei ollut ja monta murheellista asiaa on jäänyt mieleeni. Ehkä kuolinvuoteellani uskallan sanoa heille, että kaikesta huolimatta muistan monta sydäntä särkevää asiaa.
Voi sua. Älä tota taakkaa kuolinvuoteelle kanna. Selvittäkää asiat nyt niin olosi helpottuu. T: Neljän äiti ja viiden mummu
Kiitos. Olen kahden lapsen äiti ja myös minä olen viiden lapsen mummo. Olen yrittänyt paikata lastenlasten kanssa mokiani ja en tiedä. Ei se niitä paikkaa, mutta mummona minä olen ehkä hyvä 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla armollinen itselleni sen suhteen kuinka toimin äitinä. Tiedän ja muistan kaikki mokani. Lapseni ovat jo aikuisia ja heidän mukaansa kaikki oli hyvin.
Minun mielestäni ei ollut ja monta murheellista asiaa on jäänyt mieleeni. Ehkä kuolinvuoteellani uskallan sanoa heille, että kaikesta huolimatta muistan monta sydäntä särkevää asiaa.
Voi sua. Älä tota taakkaa kuolinvuoteelle kanna. Selvittäkää asiat nyt niin olosi helpottuu. T: Neljän äiti ja viiden mummu
Kiitos. Olen kahden lapsen äiti ja myös minä olen viiden lapsen mummo. Olen yrittänyt paikata lastenlasten kanssa mokiani ja en tiedä. Ei se niitä paikkaa, mutta mummona minä olen ehkä hyvä 😊
Jos olet toi pannuhuone äiti niin muista, että menneet on menneitä niitä ei voi muuttaa mutta anteeksi pitää pyytää ja antaa itselleenkin anteeksi.
Yritän olla armollinen itselleni sen suhteen kuinka toimin äitinä. Tiedän ja muistan kaikki mokani. Lapseni ovat jo aikuisia ja heidän mukaansa kaikki oli hyvin.
Minun mielestäni ei ollut ja monta murheellista asiaa on jäänyt mieleeni. Ehkä kuolinvuoteellani uskallan sanoa heille, että kaikesta huolimatta muistan monta sydäntä särkevää asiaa.