Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen yhden lapsen äiti ja tullut siihen tulokseen, että minun olisi kannattanut jättää lapsi hankkimatta.
08.12.2007 |
Lapsi on työllä ja tuskalla hommattu lapsettomuushoitojen avulla. Mitään emme enempää toivoneet mieheni kanssa, kuin yhteistä lasta. Ja kun sen saimme, niin mitä tapahtui.
Olen maailman huonoin äiti. Kuvittelin, että minusta tulee parempi kuin omastani. Ei alkoholinhuuruista lapsuutta lapselleni, ei tukkapöllyjä, huutamista ja muuta paskaa. Alkoholia en käytä, mutta muuta kyllä " annan" lapselleni. Huudan kuin palosireeni, en osaa varmaan enää tavallisesti puhuakaan. Jos tarpeeksi palaa pinna, voin vähän niskavilloista tukistaakin. Kannan myös lapsen arestiin ja kantaminen tapahtuu siten, että haluttaisi pudottaa lapsi vaikka lattialle. Haukun lasta rumasti, kun hermostun. Voin kuvitella omaa lapsuuttani muistaen, että lapseni elää jatkuvassa pelossa. En kestä lapsen kiukuttelua, en ruoalla sotkemista, ruoasta marisemista, en sitä että ulosmennessä joka ikinen kerta sinnitellään, en mitään.
Olisi pitänyt tietää, että kun itsellä on lapsuus mennyt perseelleen, ei voi kuvitella voivansa oman lapsensa kautta sitä parantaa. Toistaa vain melkein samat virheet, kuin omat vanhempansa. Joka päivä päätän, että tänään olen parempi vanhempi ja kuitenkin syystä tai toisesta pinna menee ja päivään mennessä olen räjähtänyt totaalisesti. Ja kun hermostun, en tavallaan halua leppyäkään. Vaikka tiedän että teen väärin. Mutta jos lepyn pahantuulisuudesta, se tarkoittaa sitä että alan itkeä omaa pahaa oloani ulos. Enkä halua sitä näyttää kenellekään.
Siis tämä on aivan kauheaa. Tiedostan itsekin että tämä vanhemmuus menee ihan väärää rataa, mutta en jotenkin haluakaan sitä parantaa. Tai siis haluaisin olla parempi, mutta en vain kykene siihen.
Kommentit (20)
kannattaisi puhua asiasta neuvolassa, ihan rohkeasti vaan. Neuvolassa osataan auttaa ja ohjata eteenpäin. Sekin on jo hyvä merkki kun itse tiedostat asian ja haluaisit muuttua. Nyt sinun kannattaa katkasita kierre ettei sitten aikanaan sinun lapsesi ole samanlainen omia lapsiaan kohtaan. Tsemppiä Sinulle ja ota rohkeasti asia esille neuvolassa niin saat apua!! Hyvää joulua Sinulle ja perheellesi!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedät itsekin, että tuo ei muutu kuin pahemmaksi, jos et saa asiantuntevaa apua. Lapsellasi täytyy olla kamala hätä, koska sinä et ole nyt ole turvallinen ja luotettava äiti.
3
Ja vitoselle tiedoksi: tietenkään kaikille ei käy näin mutta ongelmat on yleisempiä lapsettomuushoidoilla saatujen lasten kanssa ellei pari ole saanut riittävää psyykkistä tukea niin kuin usein on. tähän vasta viime vuosina herätty.
Ap kuvaa elämää, jonka on itsekin kokenut lapsena, hänelle se käyttäytymismalli on se " normaali" vaikkakin nyt hän itse sen tiedostaa, ettei se sitä ole. Sinun äitiytesi voi taas olla jonkun muun mielestä aivan epänormaali vaikka itse itseäsi normaalina pidätkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinusta voi tulla vielä hyvä äiti, jos aherrat asian kanssa etkä anna periksi. Ja tärkeintä alkaa elämään perhekeskeisesti - ei minä vaan me.
Suosittelisin myös puhumaan asiasta jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Voi antaa hyviäkin vinkkejä arjen pyörittämiseen ja saa myös muunlaista apua.
Et varmsti ole ainut nainen, joka ihmettelee äitiyden nurjia puolia. Mutta jos sieltä suosta itsesi nostat sitkeydellä ja jääräpäisyydellä, opit kyllä huomaamaan miten hieno, kaunis ja upea asia on olla äiti.
Voimia!
Tästä on melko tuore suomalainen tutkimus (ei ole viitteitä, kaivakaa itse..) ja vasta sen myötä on lapsettomuushoitojen aikaiseen psyykkiseen tukeen alettu painostamaan enemmän. Eikä se tarkoita että kaikilla olisi tai etteikö ongelmia olisi muilla vaan sitä että hoitojen jälkeen ongelmia on tilastollisesti enemmän kuin muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen tilittänyt paljon tänne omaa " väärää" kasvatustani. Juuri muutama päivä sitten kirjoitin, että toistan tytölleni kaiken minkä olen saanut lapsuuden kodissani kestää.
Minulle auttoi paljon kun " uskalsin" kertoa miehelleni että inhoan käytöstäni ja haluan hänen puuttuvan siihen. Eli kun mulla menee tytön kanssa sukset ristiin, mies tulee ja on tytön kanssa. minä lähden toiseen huoneeseen tai tupakalle. Ikkunan takana tupakoidessani olen katsonut esim, kun tyttö ja isänsä siivoavat kaatunutta suklaavanukasta valkoiselta matolta ja tajunnut että mitä helvettiä minä raivoan, se on vain matto ja takuulla oli vahinko mikä tapahtui. Siinä tulee itku itselläkin ja sitten anteeksipyyntö tytöltä.
Olen alkanut poistua näistä tilanteista ollessani tytön kanssa kahdenkin. Kerään hermoni toisessa huoneessa ja rauhoituttuani ja tankattuani itselleni että minä olen aikuinen, lapsi on lapsi, selvitä asia hänen tasollaan, hän ei ole aikuinen - menen lapsen luo ja yhdessä puemme hänet tai mistä sitten kyse onkin.
Olen huomannut, että tyttö voi paljon paremmin nyt kun huomaa ettei aina tarvitse pelätä äidin raivaria, kun jokin menee hullusti.
Oma äitini oli aina uloslähtiessä sellainen, että mitään vaatetta ei saisi sotata. Eikä ollut edes hienoja vaatteita, olimme aika köyhiä. Mutta nekin vaatteet piti aina olla tiptop. Itse syyllistyin samaan kunnes naapurin nainen nauroi kaksinkerroin lapsiaan ja sanoi että on se ihana kun saa nauttia kun omat lapset ryömii pitkin maata kun ei itse niitä riemuja enää taivu tekemään.
Silloin silmät aukenivat ja tajusin, että lapsen kuuluu saada tehdä lapsen asioita.
Hanki ap paljon luettavaa aiheesta! Se auttaa - oikeasti!!
Ja se on totta, että kun lasta on toivottu ja yritetty pitkään, negatiivisia tunteita pidetään kiellettyinä. Ja kun niistä ei viitsi/kehtaa normaalisti puhua sukulaisten ja ystävien kanssa, ei niitä saa purettua ja se vain pahentaa tilannetta. Tällöin tunteet vain moninkertaistuvat kun niitä pyörittelee ainoastaan omassa päässä. Tosiasia kuitenkin on, että äidit jossain vaiheessa kokevat myös negatiivisia äitiyteen liittyviä tunteita.
Onko miehesi tietoinen näistä tunteistasi? Pystyttekö puhumaan asiasta?
Kerro tunteistasi neuvolassa ja pyydä päästä psykologin juttusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuota terapia-apua miettinyt. Olen muutama vuosi sitten muusta syystä käynyt mielenterveystoimistossa muutaman kk keskustelemassa ja tuntuu, että en ainakaan samalle ihmiselle voi enää mennä. Jotenkin hävettää tai jotain.
Tuosta kirjallisuudesta, olisiko jotain tiettyjä kirjoja: Kirjan nimi tai kirjoittaja. Olisi helpompi löytää...
Jälleen kerran teen päätöksen, että olen parempi vanhempi tästä eteenpäin. Tuosta otan onkeeni, että jatkossa yritän myös kertoa miehelleni tunteistani paremmin ja yritän saada häneltä tukea tilanteisiin, joissa tuntuu että hermot menee tyhjästä.
ap
Tällaiset ongelmat on hyvin yleisiä ja niistä voi ihan reilusti puhua normaaleille ammatti-ihmisille. Pari sellaista neuvolatätiä on sattunut kohdalla, joille olisin jättänyt sanomatta mutta silloin voi hakea apua esim terveysaseman kautta. Onnea matkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on sellaisia arkeen liittyviä pieniä vinkkejä ettei kaikkea tarvi niin tosissaan ottaa.
Ja uusimmassa vauvalehdessä hieno juttu se karkota EI sanavarastosta. Hyviä esimerkillä varustettuja neuvoja! Suosittelen lukemaan!
Itseäsi varten suosittelen Tommy Helstenin (?) Virtahepo olohuoneessa. Ymmärrät ehkä itseäsi sen jälkeen paremmin ja tajuat, että sinussa ei ollut mitään vikaa.
Itse " sekosin" kirjan jälkeen niin että hain lääkäriltä rauhoittavia. Tuntui että koko lapsuus sai uuden merkityksen, kun tajusin, että minussa ei ollut mitään vikaa. Se viina sai isän sellaiseksi mitä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
matkaa isäksi ja äidiksi hoitojen avulla. Ovat loistavia vanhempia. Toki ei ole mustavalkoinen totuus.
leimattu lapsettomuushoitoja saaneet naiset/miehet. Vanhemmuus syntyy ihan muista aineksista.
Teiniäitien ongelmiakin on tutkittu. se että jollain ryhmällä on ongelmia kuin keskimäärin muilla ei tarkoita sitä etteikö jollain toisella ryhmällä niitä olisi vielä enemmän. Vrt esim huumeäidit. Mutta useimmille ihmisille tämä lapsettomuushoitojen jälkeinen rankempi arki on yllätys, nykyisin ei niin paljon enää ja siksi haluan siitä inttää loputtomiin:). Ympäristön asenteet vaikuttavat tässä vielä lisää, koska koetaan ettei niin suuresti kaivatun lapsen kanssa saa olla mitään ongelmaa.
Enkä halua leimata lapsettomuushoitoja saaneita vanhempia kommenteillani. Vaan nimenomaan painottaa sitä että heilläkin on oikeus valittaa arjen raskaudesta! Ei se tee vanhemmuudesta yhtään helpompaa että lasta on haluttu pitkään ja hartaasti.
normaalia, eikä tuntunut pahalta sitä sanoa, tai siitä tuntea syyllisyyttä jne.
Itse ainakin tykkään sellaisesta, että huumorilla on höystetty vaikeitakin asioita. Itselläni on hyvä huumorintaju ja olen monesti itkenyt ja nauranut vuorotellen niitä lukiessani että tuollaistahan mun elämä just on!
Paras on ehkä sarjakuva, jonka siskoni antoi esikoisen saadessani. Siinä oli kun äidiltä kysyttiin miten menee. VAstaus: en saa nukuttua, lapsi vain huutaa, on koko ajan tississä kiinni, seksielämä on ihan kuollut. Toinen totesi tyynesti: tervetuloa joukkoon. Mihin joukkoon? äiti kysyy. Vastaus: äitijoukkoon!
On vain tajuttava, että tätä sen mun elämä NYT on. On itsestä kiinni, haluaako siitä tehdä entistä kurjemman vai yrittää helpottaa kaikin tavoin.
Lisäksi kannattaa muistaa se, että ei lapsen eikä edes vauvan, tarvitse koko ajan olla vanhempiensa kanssa. Lapselle voi sanoa että nyt katsot videon tai leikit yksin ja äiti menee nyt vessaan tms. yksin! Eikä vauva siihen kuole, jos itkee sinua sängyssään tai muussa turvallisessa paikassa esim. suihkukäynnin ajan.
Itse ainakin teen pakolliset asiani jossain vaiheessa päivää. Esikoinen on erittäin omatoiminen 4 vuotias ja kuopus nyt kohta 2kk. Molemmat kovasti sylin perään ja sitä saavat, mutta vessaan ja suihkuun menen yksin. Kyllä oma pää sen verran ääniä kestää.
Alue: Aihe vapaa
lapsettomuushoitojen jälkeen moni vanhempi ajattelee, että kaikki kielteiset tunteet kiellettyjä, koska lapsi niin kovasti toivottu. Valitettavasti näin ajattelee myös moni ulkopuolinen. Hyvä kun olet asian tiedostanut. Ota puheeksi vaikka neuvolassa, jota kautta pääset psykologin puheille. Aika pienelläkin väliintulolla voidaan saada iso apu eli apua kannattaa hakea!